Tuomariston kommentti
Rieslingistä valmistetut valkoviinit pitävät pintansa suomalaisten viinilaseissa. Myös maahantuojien kilpailuun lähettämistä lähes 400 viininäytteestä melkein puolet oli valmistettu tästä viehkeästä lajikkeesta.
Lopullisessa finaalimaistossa viinit voitiin jakaa pääpiirteissään kolmeen tyylisuuntaan. Hedelmäisen raikkaisiin ja puhdaspiirteisiin, rieslingin tyylisiin viineihin. Toiseksi räjähtävän aromaattisiin, napakoihin ja yrttisiin, sauvignon blanc -tyyppisiin viineihin ja kolmanneksi leveän runsaisiin, eksoottisen hedelmäisiin ja tammikypsytyksellä maustettuihin viineihin.
Kaikki finaaliin valitut viinit olivat luonnollisesti korkealaatuisia ja harmonisia. Lopullisen kärkikolmikon valinnassa korostuivat viinien autenttisuus ja jäljitettävyys – sekä tietenkin poikkeuksellinen herkullisuus. Vaikka eri tyylisuuntia edustavien viinien laittaminen järjestykseen onkin hieman haasteellista, olemme yksimielisiä siitä, että Cono Sur Single Vineyard Block 23 Riesling Organic 2022 on Viinilehden Vuoden valkoviini. Se hurmasi viehättävällä hedelmäisyydellään, monipuolisuudellaan ja aromiensa syvyydellä. Erittäin harmonisesta viinistä löytyi tuoreesta vuosikerrastaan huolimatta hyvin monivivahteisia, elegantteja piirteitä.
Hopeamitalisti Jeff Carrelin Morillon Blanc oli omassa tyylisuunnassaan leveän runsaiden viinien joukossa selkeä ykkönen. Samalla tavoin räjähtävän aromikkaiden viinien joukosta erottui pronssimitalisti Villa Maria Single Vineyard Seaspray Sauvignon Blanc 2021.
Viinilehden Vuoden valkoviini
Näin Viinilehden Vuoden valkoviini -valinta tehtiin
Viinilehden Vuoden valkoviinin valintaa varten Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo maistoivat sokkona lähes 400 valkoviiniä, jotka maahantuojat olivat ilmoittaneet kilpailuun. Viinit saivat olla vakio- tai tilausvalikoimasta, ja ne saivat maksaa korkeintaan 30 euroa. Viinit maistettiin ja arvioitiin sokkona useassa esikarsintatastingissa, joiden perusteella loppukilpailun sokkomaistoon valittiin 39 viiniä.
Muut maistetut valkoviinit

Löytö
Château de Riquewihr les Maquisards Pinot Gris 2019
Alkon tuotenro 1:
19,80 €
0,75 l

Löytö
Château de Riquewihr les Maquisards Pinot Gris 2019
Alkon tuotenro 1:
19,80 €
0,75 l

Edullinen ostos
Roger Champault Sancerre les Pierris 2022
Alkon tuotenro 1:
23,90 €
0,75 l

Edullinen ostos
Spy Valley Satellite Sauvignon Blanc 2022
Alkon tuotenro 1:
14,98 €
0,75 l

Edullinen ostos
Kaufmann Hattenheim Riesling trocken 2020
Alkon tuotenro 1:
15,99 €
0,75 l

Edullinen ostos
Edna Valley Central Coast Chardonnay 2020
Alkon tuotenro 1:
19,99 €
0,75 l

Edullinen ostos
Oscar Haussmann OH1 Riesling Reserve 2021
Alkon tuotenro 1:
12,70 €
0,75 l

Laatu vastaa hintaa
Pfaffl Grüner Veltliner Vom Haus 2022
Alkon tuotenro 1:
18,29 €
0,75 l

Laatu vastaa hintaa
Balthasar Ress Rheingau Riesling 2021
Alkon tuotenro 1:
15,48 €
0,75 l

Laatu vastaa hintaa
Pianerosse Bianco della Campania 2020
Alkon tuotenro 1:
11,00 €
0,75 l