Fine diningia kotona: Kozeen Shiwanin kuningasperuna

Kozeen Shiwan teki multaisesta mukulasta ruokapöydän kuninkaan. Huippukokin nimikkoannos on ylistys kotimaiselle perunalle.
Mansikka-melonisalaatti

Makean mansikka-melonisalaatin juju on sitruunamehulla raikastettu vanilja-likööriliemi.
Mansikka-proseccomehujää

Mansikka-proseccomehujäät ovat hellepäivien pelastaja! Kirpeänraikas limettimehu, kupliva, päärynäinen prosecco ja makeat mansikat päivittävät jäätelöaltaiden viilentäjän aikuiseen makuun. Viinipohjaiset mehujäät ovat kekseliäs aperitiivi ja niitä voi varioida loputtomasti. Onko sinun kesäsuosikkisi prosecco- punaviini- vai jälkiruokaviinipohjainen?
Villiyrttisalaatti, hunajavinegretti ja krutongit

Kolme keittiömestaria kertovat lempireseptinsä mökkikauteen. Valtteri Sinkkosen lempiruoka löytyy mökkipihalta. Villiyrttisalaattiin käytettävät raaka-aineet löytyvät nimittäin pihoilta, metsistä ja ojista. Kokeile esimerkiksi vuohenputkea, isomaksaruohoa, voikukkaa ja hapokasta ketunleipää. Perinteiset salaatit kelpaavat, jos aikaa ei ole hortoilulle. Lisää sekaan vaikkapa herneitä, lehtikaalia, kaupan yrttejä ja marjoja.
Varhaiskaalisalaatti ja dijon-jogurttikastike

Kolme keittiömestaria kertovat lempireseptinsä mökkikauteen. Linnea Vihosen varhaiskaalisalaatti on hänen oma kesäsuosikkinsa. Tarjoile lisäksi savustettua kalaa, kokonaisina grillattuja maisseja tai vaikkapa luonnonkalasäilykettä mustapippurilla ja yrteillä aateloituneena.
Paahdettu sydänsalaatti ja yrttimarinoitu burrata

Juhlien buffetpöydässä vähemmän on enemmän. Juhlat syntyvät ennen kaikkea hyvästä fiiliksestä. Teresa Välimäen ohjeilla kokkaat kauniit ja rennot herkut tärkeään päivään.
Fine diningia kotona: Kozeen Shiwanin “tsatsiki”

Huippukokki Kozeen Shiwan antoi tsatsikille uuden muodon. Raikkaasta kesäkurkusta ja syötävistä kukista syntyy näyttäviä vartaita vaikka juhlien noutopöytään.
Kananmaksapatee & kurpitsaa

Kananmaksapatee on herkullinen alkuruoka. Tarjoile kananmaksa kurpitsapyreen ja -pikkelsin kera, kruunaa sherryhyytelöllä ja kaada lasiin veden kielelle nostattavaa tokajia.
Fine diningia kotona: Kozeen Shiwanin silakkaceviche

Valmista yksinkertaisista raaka-aineista herkullinen, ravintolatason silakkaceviche kiivi-ananas-salaatilla. Fine diningia kotona -reseptisarjassa kokkailet huippukokin kanssa huipputason ravintolaruokaa kotikeittiössäsi – helposti ja yksinkertaisesti.
Fine diningia kotona: Kozeen Shiwanin iskender-kebab

Huippukokki Kozeen Shiwanin iskender-kebab yllättää. Kerroksittain koottu annos vaatii vaivaa, mutta makujen sinfonia palkitsee työn määrän moninkertaisesti. Fine diningia kotona -reseptisarjassa kokkailet huippukokin kanssa huipputason ravintolaruokaa kotikeittiössäsi – helposti ja yksinkertaisesti.
Portugalilaiset kroketit jauhelihasta, Croquetas de carne

Portugali on friteerattujen palleroiden luvattu maa. Kroketit ovat parasta pientä syötävää viinilasillisen kanssa.
Äyriäisriisi, Arroz de Marisco

Portugalin riisiruoat ovat klassisinta portugalilaista keittotaitoa ja lämmittävää lohturuokaa. Äyriäisriisin, Arroz de Marisco, koostumus on reippaasti juoksevampaa kuin italialaisen risoton.
Kolumbialainen kurpitsa-päärynäsosekeitto

Tammettomat, runsaan hedelmäiset viognierit sopivat erinomaisesti tämän mausteisen, mutta myös hedelmäisen kurpitsasosekeiton seuraan.