
Suomalaiset matkailijat ovat Champagnessa tuttu näky, varmasti suurelta osin johtuen siitä, että Essi Avellan MW kuuluu maailman tunnetuimpien samppanja-asiantuntijoiden joukkoon. Kesän Champagnen-matkalla huomasimme, että myös moni muu matkailija luottaa Avellanin Matka Champagneen-opukseen ja etenkin hyviä arviointeja saaneilla tiloilla on totuttu näkemään vierailijoita kaukaa pohjoisesta.
Opimme tämän heti alkuun vieraillessamme Champagne Janisson-Baradon & Filsin luona. Astuessamme sisään omistaja Cyril Janisson katsoi meitä hetken ja tervehti kysymällä olemmeko Suomesta. Paikalla ollut ranskalainen vieras yllättyi arvauksen oikeellisuudesta yhtä paljon kuin mekin, mutta syy selvisi heti Cyrilin kerrottua suomalaisten kävijöiden määrän kasvaneen eksponentiaalisesti Essin kirjan ilmestymisen jälkeen. Janisson-Baradon sijaitsee hieman syrjässä Épernayn keskustasta, joten satunnaisia vierailijoita siellä käy harvemmin, yleensä sinne tullaan syystä.
Avellan tuntuu olevan kaikilla Champagnen tiloilla tuttu. ”Ai te olette samasta maasta kuin Essi!”, aina tuttavallisesti etunimellä puhuteltuna.
Saimme matkan aikana kunnian vierailla myös Krugin tilalla, joka vain harvoin ottaa vastaan vierailijoita. Myös Krugilla Essi nousi puheeksi, totta kai. Krugin samppanjakirjastossa, jossa arkistoidaan vanhoja Krugin vuosikertoja, on seinällä Essin sitaatti Krugin vuosikerrasta 1928: ”This must be the best Champagne ever made!”. Itse emme valitettavasti päässeet kyseistä vuosikertaa maistamaan, mutta nuoremmat vuosikerratkin ovat ainakin omalta osaltani parhaita maistamiani samppanjoita.
Anna Kärkkäinen