Jos nyt en ihan väärin muista, kirjoittelin tänne joulun alla glöisiirappijuttuja. No, siirapissa olen taas, tällä kertaa kuohuviinin kera.
Vappu oli ja meni mutta kuohuviinikausi on nyt virallisesti avattu. Ihanaa! Kuohuviini (tai jos oikein hyvä tuuri käy, ihan oikea samppanja) toki maistuu aina, mutta siinä kevätlasillisessa on sitä jotain. Kevyesti lämmittävä aurinko (muista pipo ja lapaset), kirkas taivas (muista aurinkolasit) ja vihertävä nurmikko (juujuu, kyllä siellä jo on sitä vihreää). Sen se vaatii, että kuohuva näyttää lasissa ihanalta, maistuu hyvältä ja tuntuu herättävältä. Sitä ikään kuin herää kevääseen ja kesän tuloon!
Kun kuohuviinikausi on avattu, kuohuvaa tulee nautittua silloin tällöin ja sen verran, että joskus sitä malttaa hieman tuunata. Ja nyt päästään siihen siirappiin. Sain Wanhan Kauppahallin ihanalta Putilinin Marjalta kotimaista raparperia. Keitin siitä sokerin, veden ja vaniljan kanssa siirapin. Sillä maustoin kuohujuoman ja huomasin sen muuttuvan ehkäpä vielä hieman raikkaammaksi ja herättävämmäksi. Koska itse koin herätyksen, jaan sen myös teidän kanssanne. Olkaapa hyvät:
Raparperisiirappi
2 dl sokeria
2 dl vettä
200 g raparperia paloina
1 vaniljatanko halkaistuna
Lisäksi
kuohuviiniä
Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta sekoitellen.
Keitä miedolla lämmöllä poreillen noin 20 minuuttia.
Siivilöi ja jäähdytä.
Kaada kuohuviinilasien pohjalle noin 2 cl siirappia ja täytä kuivalla kuohuvalla. Herää kevääseen!
Noin, miltä maistui?
Aurinkoa ja lämpöä kohden (ehkä kohta voin jopa riisua ne lapaset).
Teresa Välimäki