Viinibileet kirkon kellarissa

”Pappikin innostui ja päätti hankkia kirkon kellariin muutaman tankin, joissa valmistuu nyt ehtoollisviinit.”
Punaviinillä solakaksi?

Maailmalla julkkisten keskuudessa levinnyt Sirt-dieetti lupaa herkuttelua punaviinillä ja suklaalla. Aiheesta on ilmestynyt suomeksi käännöskirja, alkuperäisteos on ilmestynyt Isossa-Britanniassa tänä vuonna. Kirjan pikaisen selailun perusteella ruokavalio koostuukin lehtikaalista, selleristä, sitrushedelmistä ja kasvispohjaisesta ruokavaliosta. Lasillisen punaviiniä saa sentään muutaman kerran viikossa. Aidan Goggins & Glen Matten: Sirt-dieetti (gummerrus.fi)
Maistelussa: Alkoholittomat oluet

Olutsommelier Maria Markus kutsui muusikko Mikko von Hertzenin maistelemaan alkoholittomia oluita. Alkoholittomia oluita ei kannata verrata esimerkiksi täyteläiseen ja runsaaseen barley wineen. Ne ovat oma kategoriansa ja niitä tulee arvioida omiensa joukossa. Maistelutuokioon kokosin kahdeksan olutta, joiden joukosta löytyy sekä tuttuja suomalaisia markettioluita että ulkomaisia eri tyylilajeja edustavia oluita. Seurakseni Punavuoren Ahveneen sain Von Hertzen […]
Harkimo: alkoholipolitiikkaa vapautettava

Kansanedustaja–talkshowisäntä Hjallis Harkimo ei ymmärrä, miksei viiniä voi myydä ruokakaupassa. Hänen oma suosikkinsa on Châteauneuf-du-Pap.
Tutkimus: nämä ovat 3 suomalaista juomatapaa
Tutkija Antti Maunu nimeää kolme suomalaista juomatyyliä. Kaikilla niillä on hyvät ja huonot puolensa. Yhden nimi hänen piti keksiä omasta päästään.
Pariisi opetti Pipsa Hurmerinnan kokkaamaan

Pariisi on kulinaristien mekka. Kaupunki tarjoaa roppakaupalla herkkuja, mutta myös oppia kotikeittiöihin. Kokki ja tv-juontaja Pipsa Hurmerinnalla on kolme kotimaata: Suomi, Yhdysvallat ja Ranska. Hurmerinta asui monta vuotta Pariisissa, ja siellä hän myös loi oman keittiöfilosofiansa pohjan. ”Kun osaa ranskalaisen keittiön perusteet, voi alkaa sooloilla”, Hurmerinta sanoo. Ranskalainen ruokakulttuuri on opettanut Hurmerinteelle etenkin kaksi asiaa ruoasta. […]
Millainen olutmaa Suomesta tulee?

Vahvat oluet tulisi saada kauppoihin. Pienpanimoille pitäisi antaa suoramyyntioikeus. Tässä kaksi Eduskunnan olutseuran ajamaa tavoitetta suunnitteilla olevaan alkoholilain kokonaisuudistukseen. ”Ymmärrämme myös uudistuksiin liitetyt huolet, joten vahvempia oluita voisi puolestamme verottaa hieman miedompia enemmän”, puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto (vihr) kertoi seuran näkemyksistä. Eduskunnan olutseura järjesti aiheesta keskustelutilaisuuden torstaina 25.2. Panimoravintola Bruuverissa Helsingissä. Muutoksia on odotettu pitkään. Olutliiton puheenjohtajan Heikki Kähkösen mukaan nykyinen laki […]
Miksei viini ole kulttuuria?
Viranomaisia kiinnostaa vain juomisen määrä, kirjoittaa Viini-lehden bloggaaja Mika Vanne.
Yhdet vielä, Jaakko Hämeen-Anttila

Professori Jaakko Hämeen-Anttila teki matkan ruoka- ja viinikulttuurin historiaan. Millaisena suomalainen viinikulttuuri näyttäytyi? Miten ruokakulttuurimme tulee muuttumaan tulevaisuudessa? Lue Hämeen-Anttilan haastattelu.
Näin korkki lentää laskuvarjolla

Skumppapullot poksahtelevat jälleen uudenvuoden juhlissa. Katso, miten korkki lentää laskuvarjolla!
Näin syntyy kupliva joulukuusi

Joulukuusi voi olla myös kupliva. Näin syntyy näyttävä kupliva joulukuusi!
Karita Tykän maukas joulu

Karita Tykän joulupöydässä ei tarjota kinkkua, mutta makuja löytyy monenlaisia. Lue, millaisia herkkuja Tykkä nauttii juhlissa – ja mitä perheen joulupöydässä juodaan.
Näin tunnistat korkkivikaisen viinin

Jos viinissä on korkkivika, se ei ole varsinainen makunautinto. Katso, miten tunnistat korkkivian!