Friuli on Italian koillisosassa sijaitseva viinialue, joka tunnetaan myös nimellä Friuli-Venezia Giulia. Alue on kuuluisa ennen kaikkea valkoviineistä, joista merkittävimpiä ovat Friulano, Pinot Grigio ja Sauvignon Blanc.

Friulin viinialueen ilmasto on ihanteellinen viininviljelyyn, sillä se sijoittuu Adrianmeren rannalle ja saa vaikutteita sekä merestä että lähellä olevista Alpeista. Alueella on hyvin monipuolinen maaperä.

Friulin alueella on pitkä historia viinintuotannossa. Antiikin Rooman aikaan alueelta kuljetettiin viiniä koko valtakuntaan. Nykyään Friulin viinejä arvostetaan niiden korkean laadun ansiosta, ja alue on erityisen tunnettu innovatiivisista viinintekijöistä.

Parhaat Friulilaiset viinit

TOP 10

1

Punaviini

Antonutti

Nuorekkaan marjainen ja varsin vivahteikas tuoksu. Siinä on vadelmaa, kirsikkaa, herukkaa ja kypsää karpaloa sekä vihreitä yrttisiä sävyjä Keskitäyteläinen maku toistaa tarkasti tuoksun aromit. Siinä on lisäksi mausteisuutta ja vihreän kasvismaisia sävyjä. Eloisa suutuntuma saa ryhtiä pirteän marjaisesta hapokkuudesta. Kypsä tanniinisuus puolestaan antaa sopivaa vastapainoa hedelmäisyydelle. Viini jättää tasapainoisen, pippurisenkin jälkivaikutelman.

422097

8015096001819

Antonutti Cabernet Franc 2021

4

1

Star rating

Antonutti Cabernet Franc 2021

16.49

EUR

16,49 € 0,75 l
Punaviini
Friuli
Cabernet Franc

2

Valkoviini

Marco Cecchini

Avoin ja hyvin leveän hedelmäinen, lähes eksoottissävytteinen tuoksu. Viiniä sävyttävät lisäksi tuntuvat, paahteisen tammen ja sen tuomat makean mausteiset aromit. Maku on kuiva ja toistaa tuoksun lupaaman aromimaailman. Viinissä on aistittavissa ananasta, aprikoosia ja hunajameloniinkin viittaavia piirteitä. Tamminen mausteisuus ja leveä hapokkuus tuovat suutuntumaan ryhtiä. Viini jättää hieman suuta supistavan, toffeisen ja kermaisen jälkivaikutelman.

553707

8032927371811

Marco Cecchini Chardonnay 2018

4

1

Star rating

Marco Cecchini Chardonnay 2018

18.06

EUR

18,06 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Chardonnay

3

Valkoviini

Marco Cecchini

Avoin ja varsin aromikas tuoksu muistuttaa omenaa, aprikoosia, kukkaista parfyymisyyttä ja makeaa mausteisuutta. Maku on kuiva ja aromeiltaan erittäin vivahteikas. Viinissä on hunajamelonia, makeaa mausteisuutta, hunajaa ja persikkaa. Eloisa hapokkuus yhdessä mausteisuuden kanssa tuo makuun ryhtiä ja kantaa kokonaisuutta hieman suuta supistavaan, kukkaiseen jälkivaikutelmaan.

506987

8032927372023

Marco Cecchini Monsieur Verduc 2020

4

1

Star rating

Marco Cecchini Monsieur Verduc 2020

19.9

EUR

19,90 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Verduzzo

4

Valkoviini

Scarbolo

Avoin, tuoreen hedelmäinen tuoksu jossa on herukkaa, omenaa sekä yrttisiä vivahteita. Kuiva maku on kypsän hedelmäinen. Tuoksun aromien ohella viinissä on persikkaisia ja kukkaisia sävyjä. Jäntevä hapokkuus ilmavoittaa makua ja johdattelee kokonaisuutta herukkaiseen ja omenaiseen, hieman suuta supistavaan jälkivaikutelmaan.

566517

8028538000875

Ilramato Pinot Grigio 2022

4

1

Star rating

Ilramato Pinot Grigio 2022

19.99

EUR

19,99 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Pinot Grigio

5

Valkoviini

Nuoressa, melko runsaassa, yrttisessä ja ruohoisessa tuoksussa on erotettavissa myös viherherukkaa, parsaa ja salviaa. Kuiva ja raikas maku toistaa tuoksun aromit. Viinissä on lisäksi ruohoisuutta ja yrttisyyttä. Napakka hapokkuus kantaa kokonaisuutta melko voimakkaaseen, mutta veden kielelle nostattavaan jälkivakutelmaan.

901432

901432

Ca'Bolani Sauvignon Blanc 2024

3

1

Star rating

Ca'Bolani Sauvignon Blanc 2024

15.98

EUR

15,98 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Sauvignon Blanc

6

Kuohuviini

Fantinel

Kypsän hedelmäinen, omenaa, persikkaa, mausteisuutta ja tuntuvasti kukkaisuutta aromeiltaan muistuttava tuoksu. Maku on kuiva, mutta reilun hedelmäinen. Tuoksun aromien lisäksi makua sävyttää paahteisuutta muistuttava aromikkuus. Mausteisuus ja kypsän sitruksinen hapokkuus antavat kokonaisuuteen ryhtiä. Viini jättää hieman lämminhenkisen jälkivaikutelman.

937911

8009663105048

Fantinel Prosecco Extra Dry

3

1

Star rating

Fantinel Prosecco Extra Dry

16.96

EUR

16,96 € 0,75 l
Kuohuviini
Friuli
Glera

7

Valkoviini

Eugenio Collavini

Aromeiltaan melko hillitty tuoksu: omenaa, valkoherukkaa ja hentoa yrttisyyttä. Melko kevyt maku toistaa tuoksun varsin hillityn aromimaailman. Viinissä on lisäksi sitruksisia ja hennon kukkaisia vivahteita. Reilu hapokkuus tuo kokonaisuuteen ryhtiä ja kantaa makua hieman suuta supistavaan jälkivaikutelmaan.

585357

8015957350124

Collavini Villa Canlungo Pinot Grigio 2024

3

1

Star rating

Collavini Villa Canlungo Pinot Grigio 2024

16.98

EUR

16,98 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Pinot Grigio

8

Valkoviini

Livon

Hennon yrttinen ja sitrushedelmäinen tuoksu muistuttaa aromeiltaan yrttejä, valkoherukkaa, kypsää limeä ja mantelimaitoakin. Kuivassa maussa on reilusti kuivattua hedelmäisyyttä, kuten aprikoosia, rusinoita ja pähkinäisyyttä. Leveää makua ryhdittää reipas hapokkuus, joka nostaa myös veden välittömästi kielelle. Kokonaisuus jättää mausteisen ja varsin harmonisen vaikutelman.

505767

505767

Livon Friulano 2024

3

1

Star rating

Livon Friulano 2024

18.81

EUR

18,81 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Friulano

9

Valkoviini

Gruppo Vinicolo Fantinel

Kukkainen tuoksu on hentoarominen ja muistuttaa keltaisia omenoita sekä kypsiä vihreitä herukoita. Kevyehkö, kuiva maku on sekin kukkainen ja omenainen. Sitrusmainen hedelmähapokkuus nostaa välittömästi veden kielelle. Viini on nuorekas ja pirteä, jättäen puhdaspiiirteisen ja melko notkean, eloisankin jälkivaikutelman.

945458

8009663089911

Sun Goddess Pinot Grigio Ramato 2020

3

1

Star rating

Sun Goddess Pinot Grigio Ramato 2020

20.71

EUR

20,71 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Pinot Grigio

10

Valkoviini

Gruppo Vinicolo Fantinel

Vihertäväsävytteinen, puhdaspiirteinen tuoksu on yrttinen ja muistuttaa karviaisia sekä herukan lehtiä. Siinä on myös vihreitä omenoita muistuttavia piirteitä. Keskitäyteläinen maku on kuiva, vaikkakin varsin hedelmäinen ja siten suutuntumaltaan runsas. Aromeiltaan maku seuraa karviaisia ja herukoita muistuttavaa tuoksua. Kokonaisuus jättää miellyttävän, puhdaspiirteisen ja veden kielelle nostavan jälkivaikutelman.

915253

8009663089942

Sun Goddess Sauvignon Blanc 2020

3

1

Star rating

Sun Goddess Sauvignon Blanc 2020

20.71

EUR

20,71 € 0,75 l
Valkoviini
Friuli
Sauvignon Blanc
Näytä lisää