Jaakko Heinimäki: Viini kuin sinä

Jaakko Heinimäki pohtii kolumnissaan ihmisen luonnetta. Hän ei usko horoskooppeihin, vaan itse kehittelemäänsä baroloskooppiin.
Samuli Pasanen: Kun viinit saapuivat ruokakauppaan

Viinit olivat vihdoin myynnissä ruokakaupassa. Päivää oli odotettu ja sitä oli pelätty. Optimistien mielissä Suomi oli vihdoin osa eurooppalaista kulttuuriyhteisöä ja pessimistit vannoivat ennenaikaisten kuolemien, huostaanottojen ja yhteiskunnallisen pahoinvoinnin nimiin.
Samuli Pasanen: Kannabisviinit tulevat – oletko valmis?

Todistin syksyllä 2015, miten kannabis uhkasi viedä työntekijät viinitiloilta.Työskentelin viinitilalla Oregonissa, kun osavaltio laillisti kannabiksen viihdekäytön. Tila jäi lainmuutoksen jälkeen ilman laboranttia.
Samuli Pasanen: Etämyynti Suomessa – 25 vuotta puolesta ja vastaan

Etämyynnistä on kohta kiistelty, väitelty ja käyty oikeutta lähes 25 vuotta. Lain sisältö ei ole tänä aikana muuttunut, mutta samanaikaisesti sitä on pidetty sekä laillisena että laittomana.
Sanna Pöyry: Mainettaan parempi Meunier

Vieläkin kuulen väitettävän, ettei Meunierista synny sellaisenaan järin ihmeellistä samppanjaa. En voisi olla enempää toista mieltä.
Jaakko Heinimäki: Vapauden viini

”Vaikka yhden ihmisen vaikutusmahdollisuudet omilla ostovalinnoillaan ovat mitättömän pienet, niillä valinnoilla on silti merkitystä. Suurin merkitys on siinä, että se yksi ihminen tuntee olevansa osallinen siinä, mitä maailmassa tapahtuu.”
Ilkka Sirén: Viinisnobeista viininystäviksi

Viinikirjoittaja Ilkka Sirén uskoo, että vuosi 2019 on avuliaiden viininystävien vuosi. Viininystävä tutustuu uteliaasti uuteen ja kannustaa muitakin tekemään niin.
Mika Vanne: Muutosta odotellessa

Eduskunta elää mielenkiintoisia aikoja. Pikkujoulut on takana. Viime vuoden bileet olivatkin ikimuistoiset. Kuka kävi kiinni kollegaansa, kuka ryyppäsi itsensä sairaalakuntoon. Kuumemmat jutut jäävät salaisuuksiksi. Anna Kontulan uuden kirjan mukaan pikkujouluista lähdetään salasuhteen seurassa yhteisiin kammareihin.
Jaakko Heinimäki: Viini, laulu ja naiset

”Joka ei viiniä, laulua ja naisia rakasta, pysyy koko ikänsä typeryksenä.” Tämä lentävä lause kulkee sitkeästi Martti Lutherin nimissä, vaikka sitä ei hänen kirjoituksistaan löydykään. Asenteeltaan tuo rehvakas lohkaisu kyllä sopii Lutherin mielenmaisemaan. Hän piti olutta erinomaisena lääkkeenä ”murheen henkeä” eli paholaista vastaan ja neuvoi masennuksesta kärsivää ystäväänsä hakeutumaan korttipelin, iloisen seuran ja musiikin pariin.
Sari Sarkomaa ja Sinuhe Wallinheimo: Kohti modernia alkoholipolitiikkaa

Eduskuntakaudella alkoholipolitiikassamme on otettu harkittuja askelia pois tiukasta kontrolloinnista kohti vahvempaa luottamista ihmisten omaan harkintaan. Tärkein päätös oli vuoden alusta voimaan tullut alkoholilain kokonaisuudistus. Sen vaiheet osoittavat, että aiheeseen liittyy tänäkin päivänä voimakkaita jännitteitä.
Juha Berglund: Mitä tehdä, kun virkamies uhkailee?

Etämyyntikeskustelu saa koko ajan kummallisempia piirteitä. Katso Juha Berglundin tuore kommentti asiaan!
Juha Berglund: Prosentit kuriin

Viime vuosina on viinimarkkinoilla ollut selkeä trendi kohti kevyempiä, vähemmän alkoholia sisältäviä viinejä. Tähän ovat vaikuttaneet ainakin terveysnäkökulmat.
Juha Berglund: Otetaan käyttöön Ruotsin malli

Euroopan komission toissapäiväinen viesti Suomeen oli selvä. Siinä suhtauduttiin selkeän kriittisesti sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmaan, joka kieltäisi etämyynnin Suomeen.