Viinimatkailijan on helppo rakastua Sloveniaan. Varsinkin Primorskan alue on täynnä kiinnostavia pieniä viinitiloja.
Slovenia sijaitsee viininviljelyyn mainiosti soveltuvalla alueella Alppien juurella ja Adrianmeren tuntumassa. Naapurimaiden – Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian – vaikutus näkyy viineissä ja ruoassa. Tulos on silti aina omaleimaisen slovenialaista eli hillittyä, mutta moniulotteista, kuitenkin samalla rentoa mutta intohimolla ladattua.
Slovenian kolmen virallisen viinialueen viljelyala vastaa suurin piirtein Bordeaux’n kokoista aluetta. Suurin osa tuotannosta tulee pieniltä viinitiloilta.
Erityisen tunnettu Slovenia on alkuviineistään –varsinkin kuorikontakti- eli oranssiviineistä. Kuorikontaktin ansiosta viinin kehittyy tanniineja, mikä vähentää tarvetta sulfiittien lisäämiseen. Kuorista viini saa myös oranssiviineille tyypillisen meripihkan värinsä, joka voi olla kaikkea aavistuksen punaisesta voimakkaan oranssiin.
Slovenian tunnetuimmat alkuviinituottajat löytyvät Italian naapurissa sijaitsevan Primorskan viinialueelta. Sen olosuhteet vaihtelevat merellisestä Koperista tuuliseen Vipavan laaksoon ja toscanamaisen kumpuilevaan Goritška Brdaan. Viinitien varrelta löytyy kosolti tiloja, joihin voi poiketa visiitille. Usein vieraalle tarjotaan itse kuivattua kinkkua ja omatekoista salamia.
Nimi burjatuulelta
Linnut visertelevät hurjina Vipavan laaksossa, ja Primož Lavrenčičilla on kädet täynnä töitä. Hänen Burja-viinitilansa uudisrakennus on valmistumassa vilkkaana soljuvan puron ja jyrkille rinteille kohoavien viinitarhojen väliin. Työmiehet muotoilevat kalkkikivestä terassin seinämiä, ulko-ovea odotellaan saapuvaksi ja tarhoillekin pitäisi ehtiä. Silti meidät otetaan sydämellisesti vastaan. Saamme kurkistaa uuteen kellariin, jossa koko vinifikaatio rypäleiden puristamisesta kypsytykseen asti tapahtuu kirjaimellisesti omalla painollaan. Mekaanisia prässejä tai pumppuja ei käytetä, kaikki toimii painovoiman avulla.
Lavrenčič korostaa luonnollisten prosessien tärkeyttä kaikissa viininteon vaiheissa. Kellarissa viinit saavat kypsyä betonisissa ”munissa” ja vanhoissa tammitynnyreissä. Terästankit hän on hylännyt.
”Teräs ei hengitä. En myöskään pidä siitä, että se resonoi, jolloin ympäristön äänet välittyvät viiniin häiriten sen kypsymistä.”
Lavrenčič käyttää vain paikallisia lajikkeita ja viljelee niitä biodynaamiseen periaatteiden mukaan. ”Haluan yhdistää perinteisen, täkäläisen tradition kaikkein uusimpaan tietämykseen viininteosta. Ja usein huomaan, että ne ovat aika tavalla sama asia”, hän hymähtää.
Kiipeämme talon takaisille tarhoille, jotka on vastikään raivattu ja istutettu. Lavrenčič hankkii uusia, muutaman hehtaarin tiluksia täydentämään perintömaitaan. Vastapäätä kohoava Nanos-vuori vyöryttää laakson läpi kylmää ilmaa. Se synnyttää bora- tai täkäläisittäin burjatuulen, jonka mukaan tila on saanut nimensä.
”Tuuli luo tänne erityiset olosuhteet. Se panee köynnökset koville, mutta samalla se suojelee niitä homeelta ja tuholaisilta.”
Tarhoilla kasvaa perinteiseen tapaan useampia lajikkeita, ja ne myös korjataan samaan aikaan. Tuloksena on tilan ”luonnollinen cuvee”, Burja Bela, joka Lavrenčičin mukaan edustaa Vipavan viiniperinnettä puhtaimmillaan. Rypälekimaraan kuuluvat Rebula, Laski Rizling ja Malvasia. Rebula tunnetaan Italian puolella nimellä Ribolla Gialla. Laski Rizling on Itävallassa ja Unkarissakin tunnettu Welschriesling-nimisenä.
Saamme maistaa Burja Belan vuosikertaa 2016. Sen upean monivivahteinen ja kypsä hedelmäisyys tekee vaikutuksen. Alueen toinen erikoisuus on valkoinen paikallislajike Zelen.
”Se kasvaa korkealla, korjataan myöhään ja juodaan nuorena”, kertoo Lavrenčič.
Tuloksena on kevyt ja raikas, matalan alkoholipitoisuuden ja terhakkaat hapot yhdistävä viini, jonka maussa on yrttisiä piirteitä.
Puolet tilasta Italiassa
Vipavasta Brdaan ajettaessa jyrkkärinteiset vuoret tasoittuvat kumpuileviksi kukkuloiksi. Pienet tarhat levittäytyvät maisemaan kuin vihreä tilkkutäkki. Sinne tänne on siroteltu talorykelmiä, joiden keskeltä kohoaa valkoinen kirkontorni. Tie koukkaa yllättäen Italian puolelle ja taas takaisin. Oikeastaan Friuli, Collio ja Primorska ovatkin yhtä ja samaa seutukuntaa. Rajoja vain on siirrelty milloin minkäkin hallitsijan toimesta. Se tiedetään erityisen hyvin Blažičin pienellä perhetilalla, jota pyörittävät Borut ja Simona.
”Isoisäni syntyi Itävallassa, isäni Italiassa, minä Jugoslaviassa ja poikani Sloveniassa – ja koko ajan suku on asunut tässä samassa talossa”, Borut nauraa.
Hän osoittaa pihaan upotettua, nykyään lähes huomaamatonta rajamerkkiä.
”Tuosta se kulkee, nuo päärynäpuut ovat jo Italian puolella.”
Kylmän sodan vuosina rajan yli ei noin vain kävelty. Borutin isä sai kulkea joka päivä kaksi kilometriä viralliselle rajanylityspaikalle päästäkseen tiluksilleen!
Tilan viinit tehdään luonnonmukaisesti.
”Meille luonnollisuus on elämäntapa ennemmin kuin oppi tai markkinointikikka”, Simona tähdentää.
”Emme käytä torjunta-aineita, lisäämme vain minimimäärän sulfiitteja ja viinit käyvät spontaanisti ilman lämpökontrollia.”
Myös Blažičit ovat hankkineet uusia palstoja. Tilan päälajikkeet ovat Rebula, Jakot ja Sauvignon. Jakot on Sloveniassa käytetty nokkela nimiväännös Tokaj Friulano -rypäleestä. Se otettiin käyttöön, kun Unkari sai läpi yksinoikeuden Tokaji-viininsä nimeen.
”Näinkin pieneltä alueelta löytyy maaperän ja ilmasto-olojen erilaisuutta, mikä mahdollistaa eri lajikkeille optimaaliset olosuhteet. Rebula pitää köyhästä maasta ja korkeista rinteistä, kun taas Sauvignon viihtyy alavilla mailla.”
Blažičin Jakot 2016 on heleän raikas, yrttisten ja ruohoisten aromien sävyttämä viini, jonka ryhtiä pitää pystyssä rapsakka mineraalisuus. Viinin hapokkuuskin on varsin kohdillaan, vaikka Borat kertoo sen jäävän paikallisissa kasvuolosuhteissa helposti matalaksi. Blažičien viineissä kuorikontaktia käytetään harkiten, tuomaan makuun vivahteikkuutta ja korostamaan rypäleiden luonnetta.
Vierailijoita Blažičit kertovat ottavansa mielellään vastaan, ”niin monta kuin keittiön pöydän ympärille kerralla mahtuu”. Kävijän on toki kohteliasta ostaa viinejä mukaansa, ja hölmöä olisikin olla ostamatta, sen verran hyviä ne ovat. Tila löytyy Italian arvostetusta Slow Wine -oppaasta, johon on otettu mukaan myös naapurimaan parhaita viinintekijöitä.
Alkuviinejä ja etanamerkki
Suuret ruskeat kanat tonkivat tyytyväisinä tunkiolla, possut ottavat mutakylpyjä aitauksessaan ja lampaat kuljeskelevat rauhalliseen tahtiin viiniköynnösten välissä. Kirkonkello merkkaa tasatunteja kumealla soinnillaan, mutta muuten aika tuntuu levollisen viipyilevältä. Ollaan Medanan kylässä Klinecin viinitilalla, jonka yhteydessä toimii myös erinomainen ravintola ja kahden pienen huoneen majatalo.
Klinec on saanut Slow Wine -oppaassa etanan, parhaan mahdollisen merkinnän. Se tuo paljon kävijöitä Italian puolelta. Ravintolan grilli on vaikuttava: kokonainen huone terassin kupeessa, jolta avautuu upea näköala yli viinitarhojen. Kaikki raaka-aineet tulevat omalta tilalta tai lähialueilta. Turistiryhmää odotellaan saapuvaksi, ja kanat pyörivät vartaassa valtavalla arinalla levittäen ympärilleen herkullista tuoksua.
Aleks Klinec on alkuviiniliikkeen pioneeri. Hän oli perustamassa Simbiosaa, slovenialaisten viinintekijöiden yhteenliittymää, joka pani alulle luonnollisten viinien vallankumouksen.
Tarhoilla kasvaa ruohoa, pensaita ja puita.
”Pyrimme siihen, että tarhat ovat itsenäinen ekosysteemi, harmoniassa luonnon syklien kanssa.
Kun viiniköynnös saa elää luonnollisessa tasapainossa, se tuottaa tasapainoista satoa, josta me sitten teemme tasapainoista viiniä”, Aleks kertoo.
Kellarissa rypäleitä pidetään kuorikontaktissa viidestä päivästä kuukauteen. Käyminen tapahtuu rypäleen omilla hiivoilla, ja viinit ikääntyvät akaasia-, mulperipuu- tai tammitynnyreissä kahdesta kolmeen vuotta ennen pullotusta.
Alkuviinien ystävälle Klinecin viinit ovat huippukokemus. Lasissa välkkyy syviä meripihkan sävyjä, ja nenään tulvivat uhkeat hedelmäisiä tuoksuja. Maku on vivahteikas ja malolaktisen käymisen pyöristämä. Näistä viineistä voi vain nauttia sellaisenaan, mutta oranssiviinien tapaan niillä on myös voimaa nostaa ruoan maut uusille tasoille.
