Viikon viinivinkki

Riojan mehukasta garnachaa

32 / 2017 Antti Rinta-Huumo

Munakoisorulla kätkee sisäänsä aromikkaan juuston

Ainekset

4 annosta, noin 10 rullaa
gluteeniton, kasvis
30 min + 20 min uunissa
*
2 munakoisoa
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl pinjansiemeniä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamicoa
rouhittua mustapippuria
200 g (luomu)fetajuustoa (tai Vuohentuorejuustoa)
1 ruukku basilikaa

Valmistusohje

1. Pese munakoisot ja leikkaa ne pitkittäin noin 0,5 cm ohuiksi viipaleiksi. Ripottele munakoisoviipaleille suolaa molemmin puolin ja anna levätä huoneenlämmössä noin 20 min.
2. Paahda pinjansiemenet keskilämmöllä kuivalla pannulla.
3. Pyyhi suola munakoisojen pinnasta. Tarvittaessa voit huuhdella ja kuivata viipaleet.
4. Pariloi munakoisoviipaleet parilapannulla tai paista paistinpannulla, kunnes niissä on kaunis väri molemmin puolin.
5. Sekoita keskenään öljy ja balsamico ja sivele munakoisot seoksella. Mausta pippurilla. Anna jäähtyä huoneenlämmössä.
6. Sekoita kulhossa juusto (voit halutessasi pehmentää juustoa lisäämällä tilkan kermaa, maitoa tai vettä) ja paahdetut pinjansiemenet.
7. Laita 1-2 isoa basilikanlehteä jokaisen munakoisoviipaleen päälle. Levitä noin 1 rkl juustoseosta munakoisoille. Pyöräytä rulliksi.
8. Asettele rullat leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja paista uunissa 180 asteessa noin 20 minuuttia.
9. Tarjoile itsekeitetyn tomaattikastikkeen kanssa.

Vinkki: Lisukkeeksi munakoisorullille sopii esimerkiksi tomaattikastike, vihersalaatti ja ilmakuivattu kinkku.

Aiemmat viinivinkit

Helppo tarte tatin ja aprikoosinen eliksiiri

Loihdi syksyn omenoista herkullinen ja helppo tarte tatin. Ranskalainen klassikkojälkiruoka saa täydellisen parin aprikoosisesta, hunajaisesta ja makean mausteisesta jälkiruokaviinistä. Upea viini on todellinen eliksiiri, joka korostaa omenien karamellisia aromeja ja

Maissikeitto ja vienon makea luomuvalkoinen

Samettinen maissikeitto saa särmää Lähi-idän mauista, ja jemeniläinen chili-korianterisalsa zhug kruunaa annoksen. Täydellinen pari keitolle on vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen luomuviini -kilpailun hopeamitalisti. Vienon makea, persikkainen ja kukkainen viini sointuu

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.