Viikon viinivinkki

Kolmen lajikkeen alsacelainen rapurisotolle

31 / 2017 Antti Rinta-Huumo

Sesonkiherkusta valmistuu vaikkapa suuntäyttävän maukas risotto

Tämän raikkaan valkoviinin voi tarjota monenlaisten vaalealihaisten kalaruokien, äyriäisten tai aromikkaiden kasvisruokien kyytipoikana. Suosittelisin kokeilemaan sitä kuitenkin tällä kertaa kauden herkun, ravuista valmistetun risoton kera.

Keitä ravut ja irrota niistä lihat. Hienonna reilusti salottisipulia ja pieni määrä valkosipulia. Paloittele myös nippusipulin vihreää vartta ja kuutioi lisäksi fenkolia. Kuumenna kattilassa voita ja kuullota salotti- ja valkosipuleita yhdessä risottoriisin kera. Lisää joukkoon myös fenkolikuutiot. Säästä nippusipulin varret. Kun riisi alkaa muuttumaan hieman läpikuultavaksi voit aloittaa nesteen lisäämisen. Lorauta ensin joukkoon valkoviiniä ja sitten pikkuhiljaa esimerkiksi liemitiivisteestä valmistamaasi rapu- tai hummerilientä. Voit toki keittää rapuliemen itsekin. Lisää nestettä vähitellen ja kerrallaan vain niin paljon että riisi juuri ja juuri peittyy. Muista sekoittaa taajaan.

Kun riisi alkaa olla hieman yli ”al dente”-kypsyyden, lisää joukkoon hieman paloitellut ravun lihat, purista joukkoon sitruunanmehua ja hienontamasi nippusipulin varret. Viimeistele annos runsaalla parmesanraasteella ja rouhaisulla mustapippuria.

Nostele mehevää risottoa lautaselle ja korkkaa raikas Pierre Sparr One kyytipojaksi!

Aiemmat viinivinkit

Helppo tarte tatin ja aprikoosinen eliksiiri

Loihdi syksyn omenoista herkullinen ja helppo tarte tatin. Ranskalainen klassikkojälkiruoka saa täydellisen parin aprikoosisesta, hunajaisesta ja makean mausteisesta jälkiruokaviinistä. Upea viini on todellinen eliksiiri, joka korostaa omenien karamellisia aromeja ja

Maissikeitto ja vienon makea luomuvalkoinen

Samettinen maissikeitto saa särmää Lähi-idän mauista, ja jemeniläinen chili-korianterisalsa zhug kruunaa annoksen. Täydellinen pari keitolle on vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen luomuviini -kilpailun hopeamitalisti. Vienon makea, persikkainen ja kukkainen viini sointuu

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.