viinilehti-rgb Created with Sketch.

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA
Viikon viinivinkki

Pasqua Nero d’Avola Sicilia

27 / 2007 Aki Björklund2

Punaviini Sisilia

Arvio

Tämän viikon suositus on mehevä punaviini Sisilian lämmöstä. Viiniä tuoksuteltaessa voi hieman kehittyneestä aromimaailmasta erottaa tummasävytteisyyttä ja muhevuutta. Siinä on lisäksi savua, kuivattua hedelmää ja karhunvatukkaa. Tuoksua seuraava maku on melko täyteläinen, tummasävytteinen ja hyvin kypsän marjainen. Siinä on lisäksi tuoksun lupaamia aromeja. Kypsät tanniinit ja tuntuva hapokkuus antavat maanläheisen rustiikkiselle maulle ryhtiä. Kokonaisuus jättää hieman savuisen, hapankirsikkaakin muistuttavan, aavistuksen kehittyneen jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Tämä meheväluonteinen punaviini on maukasta seuraa vaikkapa vaalean lihan kumppaniksi. Kokeile esimerkiksi kokonaisena grillattua, täytettyä possun sisäfilettä. Puhdista file ylimääräisistä kalvoista ja rasvasta. Avaa file sivusuunnasta ikään kuin kääretorttulevyksi. Levitä lihalle pestokastiketta ja murustettua fetajuustoa. Mausta pippurilla ja suolalla. Kääri file ”rullalle” ja kiinnitä hammastikuilla. Grillaa file miedolla lämmöllä kypsäksi. Anna vetäytyä 10-15 minuuttia ja leikkaa n.1,5 cm ”kiekoiksi”. Tarjoile grillattujen tai wok-pannussa paistettujen herkkusienten, valko- ja salottisipulien kera. Kastikkeena voit tarjoilla kermaviiliä, jonka olet maustanut reilusti timjamilla, rosmariinilla, mustapippurilla ja suolalla.

Edellisen viikon viinivinkki

Yalumba Y Series Pinot Grigio

Yalumba Y Series Pinot Grigio 2011

Valkoviini Etelä-Australia
Lue lisää

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa tästä