Viikon viinivinkki

Mendozan kuplat juhlistavat itsenäisyyspäivän

49 / 2013 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämän viikon suositukseni on itsenäisyyspäivää kunnioittaen maukas kuohuviini. Viinin tuoksu on paahteinen, kehittynyt, runsas ja kypsän mehevä. Siinä on myös kermaa ja voita muistuttavia piirteitä. Kuiva maku on melko runsas ja terhakka. Viinissä on hiivamaista moniulotteisuutta ja tämä antaa sille myös syvyyttä. Kokonaisuus jättää leveän, pitkään suussa viipyvän jälkivaikutelman, jossa on myös savuisia ominaisuuksia.

Graavilohi käärii savuporon hellään huomaansa

Itsenäisyyspäivänä katetaan pöytään herkkuja jos jonkinlaisia. Suosittelen tällä kertaa valmistamaan juhlaan maukkaan, suomalaisia makuja sisältävän pariloidun graavilohi-savupororullan. Voit tarjota tämän herkun esimerkiksi alkuruokana tai iltapalana.

Valmista ensin aromikas täyte. Leikkaa kylmäsavuporopaistiviipaleet hyvin pieniksi kuutioiksi ja nosta kulhoon. Hienonna hieman salottisipulia ja leikkaa punaista omenaa pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla nokare voita ja kuullota siinä sipuli ja omena. Jäähdytä ja sekoita savuporon kanssa. Lisää kulhoon vielä hienonnettua tuoretta timjamia, muutama hienonnettu kapris ja ”sido” täyte tuorejuustolla siten että saat täytteestä tahnamaista.

Levitä tuorekelmulle graavilohiviipaleita limittäin levyksi. Lisää kalaviipaleille täytettä ja rullaa koko komeus kääretortun tapaan pötköksi. Kääri kala-pororulla vielä kelmun sisään ja kiristä päät karkkipaperin tavoin. Nosta jääkaappiin hieman tekeytymään.

Avaa kelmu ja leikkaa pötköstä muutaman sentin viipaleita. Painele leikkauspintoihin tuoreesta vaaleasta leivästä veitsellä tai blenderillä hienontamaasi leipäraastetta. Kuumenna pannulla voita ja paista viipaleisiin kaunis pinta pannulla.

Nostele lautaselle balsamietikalla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustamaasi sekasalaattia ja asettele paistamasi viipaleet kauniisti annokselle.

Korkkaa Mendozan kuplat ja nauti itsenäisyyspäivästä!

Aiemmat viinivinkit

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mango-sitruunatartaletit ja makean maukas jalohomeviini

Raikas sitruunatäyte hyppää halaamaan makeaa mangokuutiota. Mango–sitruunatartaletit ovat kirpeän makea kevätherkku, joka saa hymyilemään. Seuraan sopii jalohomeinen viini, jonka aromeissa on kuivattua aprikoosia, appelsiinimarmeladia, hillottua ananasta ja karvasmantelia. Unohtumaton makunautinto.

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.