Viikon viinivinkki

Maalaismaisen rehellinen Ripasso hurmaa

45 / 2014 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Viikon punaisen suositusviinin tuoksu on melko aromikas ja tyyliltään hieman rustiikkinen. Siinä on kuivattuja hedelmiä, mausteisuutta ja orastavaa nahkaisuuttakin. Myös keskitäyteläinen maku on maalaismaisen rehellinen. Siinä on tuoksun vivahteiden lisäksi muun muassa yrttisyyttä. Makuun tuo särmikkyyttä hieman karheiden tanniinien lisäksi eloisat hedelmähapot. Kokonaisuus jättää hieman nahkaisen jälkivaikutelman.

Hirvipyörykät tuunataan kapriksilla ja halloumilla

Tämän viinin seuraan suosittelen valmistamaan aromikkaita jauhelihapihvejä tai -pyöryköitä. Sesonkia seuraten ehdotan, että valmistat tämän herkun hirven jauhelihasta.

Hienonna ja kuullota paistinpannulla salotti- ja valkosipulia.

Laita kulhoon kermaviiliä ja sekoita joukkoon hieman korppujauhoa. Anna turvota.

Sekoita jäähtyneet, kuullotetut sipulit jauhelihaan yhdessä valutettujen ja veitsellä hienonnettujen kapristen kera. Mausta massa suolalla ja pippurilla. Lisää myös reilusti hienonnettua timjamia.

Huomaa suolan käytössä lisäämäsi kaprikset, jotka tuovat makuun suolaa. Voit myös lisätä joukkoon hieman erittäin pieneksi kuutioitua halloumijuustoa. Muotoile massasta pyöryköitä tai isompia pihvejä.

Paista pyöryköiden tai pihvien pinta nopeasti kiinni paistinpannulla nokareessa voita ja kypsennä loppuun 175-200 asteisessa uunissa.

Tarjoile mehevän peruna- tai selleripyreen sekä pannulla pitkään paistetun ja haudutetun sipulin kera. Voit halutessasi jättää tästä massasta kermaviilin ja korppujauhot kokonaan pois. Tällöin massasta tulee tiiviimpi. Tällöin ehkä kermainen kastike olisi mukava lisä.

Nautinnollisia hetkiä!

Aiemmat viinivinkit

Maissikeitto ja vienon makea luomuvalkoinen

Samettinen maissikeitto saa särmää Lähi-idän mauista, ja jemeniläinen chili-korianterisalsa zhug kruunaa annoksen. Täydellinen pari keitolle on vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen luomuviini -kilpailun hopeamitalisti. Vienon makea, persikkainen ja kukkainen viini sointuu

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.