Pullot, varsinkin korkilla tiiviisti suljetut pullot, mullistivat koko viinialan neljäsataa vuotta sitten. 1600-luvun alkupuolella syntyivät ensimmäiset nykyisen kaltaiset viinit, ainakin siinä mielessä, että säilyttämisen aikana viinissä tapahtuvat biokemialliset muutokset eivät olleet enää niin sanotusti Herrassa, vaan ihminen saattoi itse päättää niistä ja vaikuttaa niihin entistä tarkemmin.
Lasipulloja oli tehty jo paljon aikaisemmin, mutta vasta 1600-luvulla pullot alkoivat olla niin kestäviä, että niitä saattoi käyttää viinin säilyttämiseen, ei ainoastaan sen tarjoilemiseen. Ennen kuin hiili korvasi puun lasimassan tekemisen polttoaineena, lasi oli hyvin haurasta ja herkästi särkyvää. Samppanjapullot räjähtelivät kellareissa rikki sitä mukaa, kun pulloon muodostui kuplia. Lasi oli myös huippukallista.
Venetsia oli pitkään maailman lasikaupunkien ykkönen. Siellä tehtiin lasia jo 900-luvulla. Lasimassa sulatettiin avouuneissa, ja 1200-luvulla Venetsian lasitehtaat siirrettiin tulipaloriskin vuoksi kaupungin edustalla olevalle Muranon saarelle. Se elää edelleen lasinpuhaltajiensa vuosisataisesta maineesta.
Toscanassa alettiin 1300-luvulla punoa lasipullojen peitteeksi olki- ja niinisuojia. Ne vahvistivat herkästi särkyviä pulloja kuljetuksen aikana ja suojasivat pulloissa kypsyvää viiniä auringonvalolta. Pulleista toscanalaismallisista pulloista käytetään italiankielistä nimitystä fiasco. Siitä on peräisin myös ruotsin pulloa merkitsevä sana flaska.
Totaalisen epäonnistumisen kutsuminen fiaskoksi juontuu keskiaikaisten lasinpuhaltajien virheistä. Toisinaan maljakkoa tehdessä lopputuloksena olikin pullo eli fiasco. Mutta ei se haitannut, sillä pilalle mennyttä maljakkoa saattoi käyttää viinipullona, ja oljista punottu suoja peitti kätevästi sattumafiascon virheet.
Korkilla tiiviisti suljettu lasipullo on tarkoituksenmukainen astia pienen viinimäärän pitkään säilyttämiseen. Käytännössä melkein kaikki maailmassa valmistettava viini juodaan kuitenkin niin nuorena ja kuljetetaan niin kauas, että se kannattaisi pakata hiilijalanjäljeltään paljon fiksumpiin pakkauksiin kuin törkeän kuumassa pätsissä sulatettuihin painaviin lasipulloihin.
Minulla sattuu paraikaa olemaan tiskipöydälläni tyhjä italialainen valkoviinipullo ja tyhjä puolentoista litran limupullo. Keittiövaakani kertoo kolmen varttilitran viinipullon painavan 509 grammaa. Kaksi kertaa tilavampi PET-muovipullo painaa 46 grammaa, mutta se onkin liian lötkö. Vaikka se olisi tuplasti tukevampaa muovia, se painaisi silti alle kymmenesosan lasipullon painosta.
Ympäristön kannalta taitaisi olla fiksuinta myydä Alkon suosituimmat bulkkituotteet joko muovipulloissa tai bensa-asemien pumppujen kaltaisista laitteista asiakkaiden omiin leileihin. Tämä jälkimmäinen tapa merkitsisi paluuta viinikaupan alkujuurille. Pullot yleistyivät toden teolla vasta 1700-luvulla, siihen asti viini myytiin enimmäkseen tankeista, tynnyreistä tai suurikokoisista saviruukuista.
Laatikkoviinit ovat pieni askel tähän suuntaan, ja muovipullot yleistyvät koko ajan. Ne ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto lasipulloille sellaisten viinien pakkauksina, joita ei ole tarkoitus säilyttää vuosikausia. Mutta miksi laatikkoviinien laatikot ovat niin suuria? Missä ovat pillimehukoon viinitetrat kohtuukäyttäjille?
Laatikot, tetrat, alumiinitölkit ja muovipullot eivät silti syrjäytä lasipulloja viinin pääasiallisena pakkauksena. Eivät ainakaan vielä moneen vuosikymmeneen. Syy on yksinkertainen: me kuluttajat ja meidän konservatiivis-romanttinen mielenlaatumme
