Serbia – Täynnä uskoa ja asennetta
Fruška Goran viinialueella Serbiassa vannotaan nyt luonnonmukaisuuden ja käsityöläisyyden nimiin. Uusi 30–40-vuotiaiden sukupolvi on ottanut tehtäväkseen elvyttää alueen lähes kadonneen viinikulttuurin. Laatu on nostettu määrän edelle ja tavoitteet ovat korkealla.
Kolme serbialaista viinintekijää päästivät meidät tutustumaan asennetta pursuaviin viinitiloihinsa.
Miroslav Kovačevići – Tarmokas yrittäjä
Miroslav Kovačevićilla on monta rautaa tulessa. Hän on tarmokas yrittäjä, jonka viinitila tuottaa neljänneksen kaikesta Serbiassa myydystä viinistä. Hän on vastikään hankkinut uutta viljelymaata Fruška Goralta ja aikoo siirtyä kokonaan biodynaamiseen tuotantoon. Suurin osa tilan tuottamasta viinistä on edullista, muutaman euron hintaista pöytäviiniä, mutta parhaat viinit ovat kunnianhimoisia ja kovatasoisia.
Miroslav vie meidät katsomaan tarhojen liepeiltä löytyvää kaivantoa, jossa alueen maaperä on näkyvissä siistinä poikkileikkauksena. Ylin kerros on savimaata, sitten tulee paksu kaistale kellertävää kalkkikiveä ja alimpana tummaa vulkaanista kiveä. Kerrosten syntymiseen on tarvittu kymmenen miljoonaa vuotta. Laavakivi on seurausta vulkaanisesta purkauksesta, joka nostatti saaren keskelle muinaista Pannonianmerta. Vedenalaisille rinteille kertyi kalkkia nilviäisten kuorista, ja lopulta meri vetäytyi kokonaan jättäen jälkeensä vain ympäröivän tasangon.
”Suurin osa köynnöksistä on nuoria, vasta viime vuosikymmenellä istutettuja. Mutta kun ne ikääntyvät ja juuret lävistävät kaikki maakerrokset, viiniemme laatu vain paranee”, Mikoslav uskoo.
Hän luottaa lujasti biodynaamiseen viljelyyn.
”En halua myrkyttää maata, joka tuottaa meille elantomme. Sen sijaan haluan lisätä maaperän elinvoimaa istuttamalla köynnösten juurille suojakasveja.”
Tarhojen jälkeen ovat vierailuvuorossa tilan kellarit. Mikoslav ja hänen enologinsa Dušan Karas ovat väsymättömiä kokeilijoita. Tavoitteena on oma, tunnistettava tyyli. Viinintekijöiden uusimpana innostuksen aiheena ovat kellariin hankitut georgialaiset kvevrit, maahan upotetut keraamiset käymisastiat, joissa muhii oranssia kuorikontaktiviiniä.
Tällä hetkellä talon Edition S -viinit edustavat kiistatta serbialaisen viiniosaamisen huippua. Käytössä ovat klassiset rypäleet (Chardonnay, Sauvignon Blanc, Merlot ja Cabernet Sauvignon), joista on tehty varsin ryhdikkäitä, tasapainoisia viinejä. Kellarissa suoraan tynnyreistä maistellessa tammisuus tuntuu ylikorostuneelta, mutta valmiit pullotteet ilahduttivat tyylikkyydellään. Myös erikoisuutena tarjoiltu alkuviini-kuohari, josta hiivasakka poistetaan avaamalla pullo ylösalaisin veden alla, nostaa huulille tyytyväisen hymyn.
Djordje Stojšić – Mikrotuottaja autotallista
”Te olette siis ne suomalaiset toimittajat, joka ovat tulossa katsomaan, kuinka serbialainen karhu tekee viiniä”, vitsailee hymyilevä mustapartainen mies, Djordje Stojšić, kun olemme kolmesti ohi ajettuamme onnistuneet löytämään hänen minikokoisen ”chateaunsa” Šišatovacin kylänraitilta.
Stojšićin viinitila Chichateau on perustettu autotalliin. Mies kertoo olevansa osa 90-luvulla Bordeauxissa syntynyttä mikrotuottajien Garagistes-liikettä. Hänellä on vain kolmisen hehtaaria köynnöksiä.
”Eikä kasvua ole suunnitelmissa.”
Toisaalta, Djordje on jo saavuttanut viineillään kulttimaineen Serbiassa, ja hänet on pestattu viinintekijäksi Erdevikille, yhdelle alueen suurimmista viinintuottajista. Chichateau jatkaa silti Djordjen omana projektina.
”Kunhan vain teet viinit huolellisesti ja teet ne sydämellä, ei viinitilan pyörittämiseen tarvita suuria rahoja”, hän sanoo.
Tarhoilla korjuutyöt on juuri tehty ja viini saatu käymään tallin terässäiliöihin. Pihalla häärii kolme miestä ja satatuhatta ampiaista, jotka ovat tulleet voimakkaasti tuoksuvan mäskin houkuttelemina. Tummanpunaista rypälemehua lasketaan letkulla avoimiin sammioihin, ja kuohuvaan pintavaahtoon sotkeutuu parvi uhkarohkeita ampiaisia.
”Totta kai viinimme tehdään luonnollisesti. Miksi maksaisin kemikaaleista? Viininteossa on todella paljon hömppäpuhetta, ja moni myy viinejään naturaaleina, koska se on nyt muotia. Mikäs siinä, meidän viinimme ovat sitten supernaturaaleja.”
Djordjen mukaan autotallissakin voi mainiosti tehdä laatuviinejä, ja isojen tuottajien rahat menevät yleensä aivan muuhun kuin itse viiniin.
”Miljoonalla eurolla voidaan markkinoida tuotetta ja tehostaa tuotantoa, mutta lopulta ne rahat eivät maistu sinun lasissasi. Autotallissa syntyy huippulaatua paljon halvemmalla”, Djordje provosoi.
Viininteon salat hän sanoo oppineensa netistä tilaamistaan kirjoista, mutta huumorilla höystetty itsevarmuus lienee myötäsyntyistä.
Chichateaun hitti on Pink Punk -rosee, jonka rypäleet ovat yhdellä, vajaan hehtaarin kokoisella tarhatilkulla sikin sokin kasvavien lajikkeiden sekoitus. Pink Punk on asenneviini, joka antaa hyvän kuvan tekijästään. Älykäs, provosoiva ja pirskahteleva, mutta pohjimmiltaan lempeä.
Djordje Bikicki – Naturalviinien tekijä
Djordje Bikicki on Djordje Stojšićin lailla viinintekijänä innokas vasta-alkaja. Ensimmäiset köynnökset hän istutti vuonna 2010, ja viininsä hän sai markkinoille vasta 2017. Djordjelle oli alusta asti selvää, että tuotanto tulisi olemaan mahdollisimman luonnonmukaista. Niinpä hän haki oppinsa Oskar Maurerilta, joka on tunnetuin serbialainen naturalviinien tekijä.
Djordje toimii edelleen perheyrityksen, ympäristöhankkeisiin erikoistuneen insinööritoimiston, markkinointipäällikkönä, ja hän on myös suosittu DJ belgradilaisilla klubeilla. Kiireisen isännän puolesta tilan pyörittämisestä vastaakin enologi Jelena Burmudžija.
”Mitään muuta kuin luonnonmukaista tuotantoa ei tällä alueella voisi edes ajatella”, he vakuuttavat yhteen ääneen.
Bikickin viinitilan 26 hehtaaria rajautuvat luonnonsuojelualueeseen ja maan vanhimpaan kansallispuistoon. Satokauden viimeisiä käsin poimittuja rypäleitä tuodaan traktorin lavalla vastavalmistuneeseen puristamoon. Pensaisiin on jätetty vain jalohomeen tartuttamat tertut, joista aikanaan syntyy jälkiruokaviiniä.
”Olosuhteet ovat täällä botrytikselle loistavat. Joki tuo aamusumua, joka edistää jalohomeen leviämistä, mutta samalla tuulet vievät liiallisen kosteuden mennessään ja rypäleet pääsevät myös kuivumaan”, Djordje sanoo.
Saamme tilan vasta pullotettuja viinejä maisteltavaksi pikkuruisen mökin patiolla, josta aukeavat huikeat näkymät Fruška Goran rinteitä pitkin laskeutuville viinitarhoille ja laajaa tasankoa halkovalle Tonavalle. Syksyn rikkaat sävyt toistuvat lasien sisällössä, sillä kaikki tilan viinit on tehty kuorikontaktissa ja käytetty luonnollisilla hiivoilla. Niiden väri vaihtelee kevyestä meripihkasta hehkuvaan kupariin, ja mausta huomaa, että viininteko on työparilla hallinnassa.
Tilan oransseista löytyy intensiteettiä ja herkullista mineraalisuutta. Hallitsemattoman hapettumisen tuottamaa hyökkäävää makua niistä on turha hakea, sen sijaan paletilla on vivahteikkaita maamaisia aromeja ja loppumaun häivähdyksenomaista pippurisuutta, jonka viinintekijät kertovat olevan maaperästä johtuvaa ja tyypillinen ominaisuus kaikille alueen viineille.
Rypäleet ovat täälläkin pääosin kansainvälisiä lajikkeita, poikkeuksena harvinainen ”Crna Tamjanika”, paikallisen Muscatin lähisukulaisen punainen versio, josta syntyy aromaattista roseeta.
Serbian rypälelajikkeet yllättävät , lue lisää.
