Suosikkiviinini on hedelmäinen, usein runsas ja täyteläinen. Riippumatta siitä, onko kyseessä valkoviini vai punaviini. Toivon, että viinissäni on myös määrättyä meininkiä – jännitettä ja ryhtiä. Jotain sellaista, joka tuo siihen persoonallisuutta ja luonnetta. Lisäksi toivon, että viinini on omaperäinen, autenttinen ja alkuperälleen uskollinen. Onko tuo liikaa vaadittu? Varsinkin, kun ostan vain harvoin viinejä, joista maksan yli 30 euroa.
Vaikka omat mieltymykseni eivät ole tainneet paljon muuttua, jotain on kuitenkin päässyt tapahtumaan. Mitä enemmän olen ollut viinien kanssa tekemisissä (ammattimaista touhua on takana jo yli 30 vuotta), sen enemmän arvostan viineissä nuorekkuutta ja elinvoimaisuutta – jopa kypsyyden sijaan.
Nuoret viinit ovat toki yksioikoisempia kuin ”vanhukset”, joihin on iän myötä syntynyt monivivahteisuutta.
Nuoren viinin viriili jännite on kuitenkin minulle tärkeämpää kuin vanhan viinin moniulotteisuus – ja ehkä sitä kautta tavallaan myös vanhan viinin filosofisuus. Toisaalta ystäväni Reinhard Löwenstein, joka tunnetaan yhtenä Moselin luonteikkaimpien laatuviinien tekijänä, on todennut moneen kertaan, että lähtökohtaisesti hienon viinin tulisi voida ikääntyä suotuisasti. Sillä täytyisi siis olla mahdollisuus kehittyä iän myötä harmoniseksi ja monisäikeiseksi viiniksi. En ole tästä asiasta eri mieltä. Mutta silti juon viinini mieluummin liian nuorina kuin liian vanhoina.
Kun kuitenkin haen viinistä hedelmäisyyttä ja runsautta (asia, johon minut on aivopesty jo 90-luvun alussa ollessani Australiassa oppimassa viinintekoa), niin miten sitten löydän näitä ominaisuuksia? Tärkein tekijä Euroopan viineissä on kypsä ja aurinkoinen vuosikerta.
Klassisten eurooppalaisten viinialueiden kasvuolosuhteet nimittäin riittävät vain nippa-nappa kypsyttämään kyseisten alueiden rypälelajikkeet riittävän kypsiksi. Siis vain nippa-nappa. Siksi vuosikertojen välillä on suuria keskinäisiä eroja. Toisaalta nämä suhteellisen ankarat kasvuolosuhteet myös tekevät köynnöksistä sitkeämpiä, jolloin ne vastaavasti tuottavat intensiivisempiä ja täten myös laadukkaampia viinejä.
Koska Alkossa myytävien eurooppalaisten viinien hinnat ovat käytännössä lähes samoja vuosikerrasta riippumatta, kannattaa hetki miettiä, mitä ostaa. Annankin nyt alkuvuoden tärkeimmän viinivinkkini: osta eurooppalaisia vuosikertoja 2015 ja 2016 – molemmat ovat huippuja! Vältä sen sijaan parin aikaisemman vuosikerran viinejä (määrätyt poikkeukset sekä luotettavien tuttavien antamat vinkit pois lukien).
Toki viinintekijöiden kyvyt ja ymmärrys ovat parantuneet viime vuosikymmenien aikana dramaattisesti. ”Huonoja vuosikertoja” ei enää tuoteta esimerkiksi Euroopan klassisilla viinialueilla Bordeaux’ssa ja Bourgognessa samalla tavoin kuin vielä 1980-luvulla. Varsinkin rypäleiden viljelyyn eli tarhatyöskentelyyn on kiinnitetty paljon huomiota. Köynnöksiä osataan kasvattaa paremmin ja yksittäisiä sairauksia torjua tehokkaammin. Toiminta on yksityiskohtaisempaa ja loogisempaa. Lisäksi viinikellareiden puhtaus on aivan eri tasolla kuin ennen vanhaa.
Ja sitten kuitenkin: aina välillä jään miettimään yllä mainittuja omia totuuksiani. Ehkäpä olen sittenkin kääntymässä uskoon, jossa viinintekoa ohjaavat muut seikat kuin puhtaus ja täsmällisyys. Jos voisin käyttää satoja euroja ostamiini viineihin, ne olisivat todennäköisesti huippuja omissa genreissään. Eivät niinkään kiinalaisten tavoittelemia Lafitteja tai Romanée Conteja, vaan ennemminkin Rhônen tai Provencen omaperäisten ja nöyrien tuottajien tuotoksia maakellareistaan ja muutenkin rustiikkisista olosuhteistaan.
Juha Berglund
Viinilehden perustaja sekä Chateau Carsin -viinitilan isäntä.
