Indonesialainen Rudy Kurniawan osaa väärentää maailman kalleimpia viinejä. Hän tienaa sillä.
Viiniväärennösten asiantuntija Maureen Downey kertoi viime syksynä Wine-Searcher-sivustolle, että Kurniawanille maksetaan nykyään maailman kalleimpien viinien jäljittelystä täysin avoimesti. Downeyn käsiinsä saamat valokuvat ja asiakirjat todistivat Kurniawanin osallistuneen kahteen Singaporessa kesä–heinäkuussa 2023 järjestettyyn maisteluiltamaan, joissa miljardöörit viihdyttivät itseään yrittämällä erottaa jäljennökset aidoista.
Kurniawan lienee maailman kuuluisin viiniväärentäjä. Hänestä on tehty Netflix-dokumentti Katkeraa viiniä (2019). Indonesialainen Kurniawan huijasi Yhdysvaltojen upporikkaita viiniharrastajia väärennöksillään Ranskan maineikkaimpien tuottajien klassikkovuosikerroista. Hän jäljitteli niitä sekoittamalla halvempia viinejä, ja tuotokset menivät täydestä – kukapa saattoi tietää, miltä vuosikymmeniä vanhojen keräilyharvinaisuuksien pitäisi maistua?
Väärennettyjen pullojen eriä myytiin miljoonilla, ja Kurniawan nautti leveästä elämästä seurapiirijuhlissa.
Huijari jäi kiinni, kun hänen huomattiin tarjoavan huutokaupoissa tiettyjen vuosikertaviinien eriä, jotka olivat suurempia kuin niitä tiedettiin tuotetun. Kurniawan pidätettiin vuonna 2012, ja hän sai kymmenen vuoden vankeustuomion. Vuonna 2021 hänet karkotettiin Indonesiaan.
Viinintuottajat kärsivät
Muiden maataloustuotteiden tapaan viiniä väärennetään lisätienistien toivossa. Arvopullojen väärentäminen keräilijöiden kellareihin on kuitenkin paljon harvinaisempaa kuin vaatimattomampien viinien väärentäminen tavallisille kuluttajille. Tällaisia väärennöksiä juovat lukemattomat ihmiset, jotka tuskin koskaan ymmärtävät tulleensa huiputetuksi. Ei se siis heitä juuri haittaakaan. Tällaisella vilpillä on kuitenkin selvempi uhri: viinintuottajat, joiden rehtejä tuotteita myydään vähemmän.
Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) koordinoimassa jokavuotisessa suuroperaatiossa takavarikoitiin viime vuonna noin kuusi miljoonaa litraa ja toissa vuonna lähes 15 miljoonaa litraa laittomia tai laatustandardit täyttämättömiä alkoholijuomia. Niistä suurin osa oli viiniä.
Viranomaiset ovat arvioineet, että väärennösten tuottamat tappiot Euroopan viinintuottajille ovat miljardien eurojen luokkaa, suhdelukuna noin kolme prosenttia kokonaismyynnistä.
”Käytännössä väärentäjät tavoittelevat tuotteita, jotka käyvät kaupaksi helposti – kyse voi olla yhtä lailla luksusbrändeistä kuin keskihintaisista pulloista”, OLAF:n pääjohtaja Ville Itälä kertoo virastonsa välittämässä kirjallisessa vastauksessa.
Tulliviranomaiset takavarikoivat myös väärennöksiin käytettäviä tarpeita, kuten etikettejä, pahvilaatikoita ja painolevyjä. Osa väärennettävistä tuotteista valmistetaan kokonaan EU:n ulkopuolella, mutta osa viimeistellään vasta EU-maissa.
”Useimmissa tapauksissa kyse on tuotemerkkirikkomuksista, eli tuotteissa väärinkäytetään oikean yrityksen nimeä. Käytännössä ne ovat väärennöksiä. Mutta on myös vääriä etikettejä, joissa mainittu viinin maantieteellinen alkuperä on kaukana totuudesta”, Itälä kertoo.
Sekaan loraus vettä tai makeutusainetta
Väärennöksissä voi olla kyse myös esimerkiksi viinin muokkaamisesta lisäämällä makeutusainetta tai vettä sääntöjenvastaisesti. Tällöin tarkoitus on saada mausta miellyttävämpi tai muulla tavalla tavoiteltavampi. Vuonna 2022 Italian santarmit käräyttivät juuri näin toimineen viinintuottajan, joka huijauksensa avulla oli pystynyt arviolta kaksin- tai kolminkertaistamaan tuotteidensa myyntihinnan.
Espanjan Kataloniassa erään viinitalon syytetään myyneen alkuperäluokiteltuja muka paikallisia viinejä, joita oli tuotu pullotettavaksi vähemmän arvostetuilta alueilta.
Espanjan Kastilia–La Manchassa puolestaan käydään oikeutta tapauksesta, jossa kaksi Valdepeñasin viinialueen tuottajaa syyttää toisiaan viinin kypsyysasteen väärentämisestä, tarkemmin sanoen valheellisista crianza-, reserva- ja gran reserva -luokituksista, jotka tekevät viinistä nuorta viiniä hintavampaa.
Näiden kahden tuottajan viinejä myydään Suomessakin, mutta Alkon laadunvalvonnan päällikkö Juha Viikari kertoo, että asiakkaiden ei ole syytä pelätä joutuneensa huijatuksi. Alko pyysi jo vuosia sitten epäilysten noustua julkisuuteen kirjallista selontekoa tuottajilta, ja niiden perusteella väärennetyksi epäiltyjä eriä ei päätynyt myyntiin Alkossa.
”Oikeudesta saamme ehkä konkretiaa syytöksiin, ja seuraamme toki tarkasti, jos sieltä ilmenee jotain, joka antaa aihetta jatkoselvityksille”, Viikari sanoo.
Alkolla ei itse asiassa ole tiedossa, että Suomessa olisi koskaan päätynyt myyntiin viiniä, joka olisi muuta kuin etiketissä lukee.
”Tärkein tapamme seurata asiaa on oman toimitusketjumme tunteminen”, Viikari sanoo.
Nykyaikainen teknologia auttaa jäljityksessä
Alkon asiantuntijat testaavat kaikkia valikoimaan saapuvia tuotteita aistinvaraisesti, jolloin laadultaan heikot tai muuten odotuksista selvästi poikkeavat viinit jäävät haaviin. Alko ei kuitenkaan pysty ilman erillistä epäilyä arvioimaan, onko viini todella tuotettu ilmoitetulla alueella ja tavalla.
EU:n viinintuottajamailla on käytössään yhteinen laboratorio, joka voi tutkia viinien aitoutta vertaamalla niiden ominaisuuksia tuhansien viinien tietopankkiin. Suomen ja muiden Pohjoismaiden alkoholimonopolit turvautuvat kaupalliseen laboratorioon. Alko on teettänyt siellä kokeita vain testimielessä.
”Laboratoriossa voi selvittää, miten todennäköisesti viini on väitetyltä alueelta tai väitettyä vuosikertaa, mutta asian pitäisi herättää ensin epäilyksiä. Koe ei kerro kaikkea viinistä vaan sitä pitää kohdentaa todentamaan tiettyjä ominaisuuksia.”
Ennen näin nykyaikaista teknologiaa viinien todentaminen väärennetyiksi näytteiden perusteella oli miltei mahdotonta.
Maineikkaat viinitilat kamppailevat tuotteidensa väärentämistä vastaan yhä nykyaikaisemmilla tavoilla, kuten vain uv-valossa näkyvillä merkinnöillä, piilotetuilla yksilöllisillä sineteillä tai puhelimella luettavilla digitaalisilla tunnisteilla. Yleensä ne eivät kerro menetelmistään, jotta huijarit eivät pääse niiden jäljille.
Tunnetuimpia laajoja väärennöstapauksia on pinot noir -skandaali Yhdysvalloissa vuonna 2010. Kalifornialainen viinitalo E & J Gallo tuli huijatuksi, kun se osti Ranskan Languedoc-Roussillonin alueelta 18 miljoonan pullon edestä pinot noiria, joka oli todellisuudessa merlot’n ja syrah’n sekoitusta. Huijaus kävi ilmi, kun syyttäjät huomasivat E & J Gallon ostavan pinot noiria huomattavasti markkinahintaa halvemmalla ja suurempia eriä kuin alueella tiettävästi tuotettiin. Ranskassa tuomittiin petoksesta 12 ihmistä.
Vielä tökerömpiin huijauksiin kuuluu vuonna 2011 Britanniassa paljastunut tapaus, jossa viiniä myytiin tunnetun australialaisen Jacob’s Creek -tuottajan etiketeillä, vaikka ilmeisesti litku oli tuotettu Kiinassa ja sen makua kuvailtiin kamalaksi. Britannian vähittäiskaupat eivät ilmeisesti tienneet myyneensä väärennöksiä, eivätkä tuotteet kaikeksi onneksi olleet terveydelle haitallisia.
Toisin oli viinihistorian pahimman maineenmenetyksen aiheuttaneessa vyyhdissä, joka paljastui Itävallassa vuonna 1985. Muutama tuottaja oli makeuttanut viinejä myrkyllisellä dietyleeniglykolilla, jota käytetään muun muassa jäänestoaineissa. Ajuri oli ahneus: Wienin yliopisto arvioi, että vaatimatonta pöytäviiniä saatiin menetelmän ansiosta myytyä kuusinkertaisella hinnalla.
Myrkyllisiä viinejä oli päätynyt erityisen paljon naapurimaahan Saksaan, jossa tuhottiin sen takia 27 miljoonaa litraa viiniä. Glykol valittiin Saksassa vuoden sanaksi. Moni maa asetti itävaltalaiset viinit maahantuontikieltoon, ja maineenpalautuksessa kesti vielä kauemmin.
”Alkossa oli pitkään vähemmän itävaltalaisia tuotteita valikoimassa, mutta niiden määrä on viime vuosina kasvanut merkittävästi”, Viikari kertoo.
”Ala on ottanut opikseen, koska mainehaitta voi olla todella merkittävä.”
Käsitys väärentämisestä ja aidosta elää
Se, mitä nykyään pidetään väärentämisenä, on ennen vanhaan nähty silkkana kohentamisena, muistuttaa brittiläinen toimittaja-kirjailija, master of wine Rebecca Gibb viime vuonna julkaistussa kirjassaan Vintage Crime: A Short History of Wine Fraud.
Historian hämärissä ainoastaan yläluokalla oli varaa viineihin, jotka olivat vain sitä itseään. Rahvas teki heikkolaatuisesta ja kitkerästä viinistään – jos sitä edes saattoi kutsua viiniksi – juomiskelpoista sekoittamalla joukkoon runsaasti yrttejä ja muita mausteita. Nykyään viinin maustajaa katsottaisiin kieroon, mutta lopulta kyse ei ole kovin erilaisesta konseptista kuin punaviiniglögi.
Jo Rooman valtakunnassa turvauduttiin lyijyasetaattiin – sen myrkyllisyydestä huolimatta – viinin makeuttajana ja säilöntäaineena. Saksalainen säveltäjänero Ludvig van Beethoven rakasti punaviiniä, ja hänen kuolemaansa vuonna 1827 on arveltu lyijymyrkytyksen seuraukseksi.
Usein viiniin on myös lisätty alkoholia. Esimerkiksi portviini sai alkunsa, kun keksittiin sekoittaa brandyä Douron jokilaakson kevyisiin viineihin.
Viinien ominaisuuksia ja edellytyksiä määrittelevä lainsäädäntökin rakentui vasta 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella. Sitä vauhditti Pohjois-Amerikan viinikirvan leviäminen Eurooppaan ja Ranskan viljelmien tuhoutuminen. Köynnöksensä menettäneet tilat yrittivät taata toimeentuloaan tilaamalla rypäleet muilta alueilta ja jopa myymällä kostutetuista rusinoista valmistettua ”viiniä”. Vitsaukselta vielä säästyneet tilat älähtivät, etteivät asiakkaat voineet tietää markkinoinnin perusteella, mitä he oikein ostivat.
Tämä äkillisesti kasvanut tarve säätelylle vauhditti myös viinialueiden suojattuja alkuperänimityksiä. Siksi samppanja tulee vain Champagnesta.
Sallitut rajat – viinialueiden tapauksessa hyvin kirjaimellisesti – ovat kuitenkin neuvottelun tulos, ja esimerkiksi Champagnen rajoja harkitaan laajennettavan kysynnän valtavan kasvun takia.
Sovitut säännöt ovat juntanneet tajuntaamme, mikä on ”aitoa” ja mikä ei.
Esimerkiksi eri rypälelajikkeiden sekoittaminen samaan viiniin on yleinen käytäntö, mutta yhtä hyvin se olisi kaiketi voitu määritellä aidon viinin pilaamiseksi.
Jos Suomessa kasvatetuista rypäleistä valmistaa käymisteitse mietoa alkoholijuomaa, sen kutsuminen viiniksi on kiellettyä, koska Suomella ei ole EU:n viinintuottajamaan asemaa.
