Uniikkeja pullotteita vai ikuisia klassikoita?
Valkoviineiltä haetaan nyt entistä enemmän raikasta hedelmäisyyttä, persoonaa – ja kuivuutta. Luomu kiinnostaa kuluttajia etenkin meillä Skandinaviassa, ja biodynaaminen viljely näyttää monin paikoin kasvattavan suosiotaan ekosysteemitietoisten tuottajien keskuudessa. Terveystrendin myötä alkoholipitoisuudeltaan maltillisille ja myös vähäalkoholisille valkoviineille riittää kysyntää.
Klassikkoalueiden rinnalle nousee uusia, kenties pitkään ylenkatsottuja tuotantoalueita. Myös kotoperäiset, toisinaan miltei unohdetut lajikkeet nostavat monin paikoin päätään, kun uusi kokeilunhaluinen – ja alueensa historiaa kunnioittava – sukupolvi ottaa tilanjohdon käsiinsä. Lisäksi perinteiset punaviinimaat, kuten Espanja ja Portugali, nousevat nyt valkoviinien tuottajina.
Myös valkeille klassikoille on ikuisesti paikkansa. Keräilijöiden havittelemat arvovalkoviinit esimerkiksi Bourgognen kaltaisilta alueilta ovat jo aikaa sitten nousseet tähtitieteellisiin hintoihin.
Kaikki tässä artikkelissa esitellyt viinitilat ja henkilöt toimivat viileillä tai viileähköillä viljelyalueilla. Albariñon kasvavan suosion siivittämät alueet, Galicia ja Vinho Verde, nauttivat nyt erityistä suosiota Iberian niemimaalla, ja aikoinaan pahoin parjattu Rheinhessen on noussut Saksassa ennennäkemättömään kukoistukseen uuden viljelijäpolven myötä. Myös Itävallan Burgenland tunnetaan upeiden ja persoonallisten valkoviinien tyyssijana.
Anselmo Mendes
Monen mielikuva vinho verdestä on kepeästi pirskahteleva ja puolikuiva valkoviini, joka juodaan nuorena – ja erittäin kylmänä. Vinho Verden alueella Pohjois-Portugalissa tehdään kuitenkin myös rutikuivia, tyylikkään mineraalisia ja kauniisti ikääntyviä valkoviinejä. Suunnannäyttäjänä on viime kuussa elämäntyöstään palkittu Anselmo Mendes, jonka tarhoilla kasvaa Alvarinho-, Loureiro- ja Avesso-rypäleitä.
”Tarhat ovat täällä synnyinseudullani ja Vinho Verden parhailla alueilla. Alvarinho viihtyy Minhon laaksossa, Loureiro Liman laaksossa ja Avesso Baiãon alueella Douron jokilaaksossa. Jokaisella on roolinsa Muros Antigos Escolha -vinhoverdessäni: Alvarinho tuo moniulotteisuutta ja ryhtiä, Loureiro aromaattisuutta, Avesso hapokkuutta ja mineraalisuutta”, Mendes kuvailee ja jatkaa:
”Toki Alvarinhosta tehdään viinejä myös sellaisenaan. Niille on tyypillistä pienesti bitterinen jälkimaku. Ja hyvä alvarinho myös ikääntyy heittämällä 10–15 vuotta!”
Anselmo oli myös ensimmäinen Vinho Verden alueella, joka kypsytti Alvarinhoa tammessa.
”Aloitin tammettamisen 225-litraisilla tynnyreillä. Nyt kun olen 30 vuotta opiskellut tätä prosessia, tiedän 400-litraisen tammisammion sopivan Alvarinholle. Tosin terästankkikypsytetty Contacto Alvarinho -kuorikontaktiviinimme on käytetty terästankeissa.”
Mendes kertoo, että valkoviinien ohella Vinho Verdessä tehdään jonkin verran punaviiniä:
”Elvytämme parhaillaan poikani Tiagon kanssa perinteisiä Vinhão- ja Brancelhão-rypäleitä, koska täällä on valtava potentiaali myös eleganttien punaviinien tuottamiseen. Tiesitkö, että ennen portviinibisneksen syntyä laivattiin Englantiin meidän alueemme punaviinejä?”
Katia Álvarez / Martín Códax
Vehreää ja viileää Galiciaa pidetään Espanjan ”kuumimpana” viinialueena. Alueen valtalajikkeen Albariñon nousu kansainväliseksi trendirypäleeksi on verrattain uusi ilmiö.
”Kun 15 vuotta sitten aloin tehdä viiniä täällä, Albariño oli paikallinen juttu. Viinit juotiin saman tien, eikä niissä nähty ikääntymispotentiaalia”, muistelee 1986 perustetun Martín Códax -osuuskunnan viinintekijä Katia Álvarez.
Álvarezin mukaan albariño kehittyy hienosti pullossa, koska siinä on tarpeeksi happoja ja alkoholia.
”Pidän siitä, että rypäleestä voi tehdä raikkaita, nuorina nautittavia viinejä ja moniulotteisia, gastronomisia viinejä. Olin ensimmäinen täällä Rías Baixasissa, joka pullotti hiivasakan päällä kypsytetyn albariñon – ja ensimmäisiä tammettamista kokeilleita.”
Tammikypsytys tuo albariñoon moniulotteisuutta ja runsautta.
”Osa meistä rakastaa tammen vivahdetta, osa ei. Mutta on selvää, ettei tuntuva tammi iske tämän päivän kuluttajiin. Gran reserva -viinit ovat hätää kärsimässä, kun moni espanjalainen ei enää juo niitä.”
Atlantin syleilyssä syntyy raikkaan sitruksisia ja upean suolaisia valkoviinejä, mutta ilmaston vuoksi luomuviljely on harvinaista.
”Jos saa 2 000 kiloa satoa hehtaarilta, luomu ei kannata. Rías Baixasissa sataa niin paljon, että ilman graniittimaaperäämme Albariñon viljely olisi mahdonta. Monterrein alueella on kuivempaa. Uskon, että lähivuosina sieltä tulee enenevästi luomua”, Katia ennustaa ja kertoo Albariñon kasvavan jo useammassa maailmankolkassa.
Niklas Peltzer / Meinklang
Itävallan Burgenlandissa, Neusiedlersee-järven itäpuolella sijaitsevalla Meinklangin viinitilalla moni asia tehdään tavanomaisesta poiketen.
”Pyöritämme tätä tilaa kuin Weingarteneita ennen vanhaan: pidämme huolta maaperän hyvinvoinnista ja monimuotoisuudesta viljelemällä myös hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä sekä eläinten avulla”, kertoo Meinklangin apulaisviinintekijä Niklas Peltzer.
Meinklang-farmi koostuu 70 köynnöshehtaarista ja 2 000 hehtaarista viljelysmaata, josta osa on Unkarin puolella – eli kolmesta maatilasta, joita Michlitsin perheen kolme poikaa johtaa. Tarhoja on viljelty luomusti 1980-luvulta asti ja luomusertifikaatti heltisi 1991. Meinklangilla on myös biodynaaminen Demeter-sertifikaatti.
”Se meidän niche löytyi natuviineistä. Teemme eloisia, elegantteja, nautittavia valkoviinejä. Lehmäetiketeillä viestimme sitä, että olemme maatila”, hän sanoo ja jatkaa:
”On hienoa, miten natuviinit ovat vapauttaneet ihmisiä ja viinimaailmaa, ja saaneet monet tuottajat tekemään aiemmin juotavia viinejä. Täällä Burgenlandissa on muutenkin avomielinen meininki: kaikkea voi kokeilla, eikä kukaan katso pitkään.”
Myös rypäleiden diversiteetti ja viininviljelyyn sopiva leuto ilmasto pitkine kasvukausineen lisäävät Unkarin rajaa vasten sijaitsevan alueen tenhoa.
”Yli kolmannes tarhoista on jo luomua. Moni on tajunnut, että kannattaa viljellä luonnon ehdoilla. Muuten 20–30 vuoden päästä ei ole köynnöksiä, kun ne ovat täynnä sairauksia.”
Kühling-Gillot / Battenfeld-Spanier / Spanier-Gillot
Rheinhessenin Hohen-Sülzenissä terroir-viinejä tekevät Carolin Spanier-Gillot ja Oliver Spanier johtavat yhdessä sukutilojaan eli Kühling-Gillot’ta ja Battenfeld-Spanieria. Biodynaamisuuden ja minimaalisen kellari-intervention nimiin vannova pari tekee rieslingiä myös yhteisen Spanier-Gillot-brändin alla. Tarhahehtaareja on yhteensä 62.
”1990-luvun alussa Rheinhessen oli pohjalla. Sitten uusi sukupolvi aloitti Rieslingillä, Pinot Blancilla ja Pinot Noirilla, ja kehitti kuivan tyylin. Libis ja Müller-Thurgau saivat mennä. 2000-luvun puolivälissä alueemme oli kuin uusi: täynnä energisiä nuoria viinintekijöitä”, Oliver muistelee.
Jo 30 vuotta luomusti viljellyt ja viinit spontaanisti kellarin omilla hiivoilla käyttänyt mies näkee Rheinhessenin tulevaisuuden valoisana siksikin, että alue hyötyy ilmastonmuutoksesta.
”30 vuotta olen myös taistellut saksalaisviinien luokitusviidakkoa vastaan. Siksi meidän molempien viinit ovat simppelisti talon rieslingejä, kyläviinejä ja Grosses Gewächs -viinejä.”
Battenfeld-Spanierilla Grosses Gewächs -rieslingit kypsyvät tammisammioissa. Tilan vanhimmat Stückfaßit ovat vuodelta 1897. Molemmilla tiloilla viinit kypsyvät pitkään pulloissa.
”Kun rieslingillä on ikää, se toimii hienosti pääruoalle. 1800-luvulla kukaan täällä ei juonut punaviiniä pääruoan kanssa; sen vuoro oli aterian jälkeen”, Carolin taustoittaa ja jatkaa:
”Koska monilla huippuravintoloilla on rajalliset kellaritilat, rakensimme kypsytyskellarin, jossa kypsytämme viinit asiakkaille valmiiksi. Mutta yhtä tärkeää on se, että myös nuorena juotavat entry level -tason viinimme maistuvat ihanilta!”
Outi Jakovirta / contract winemaking
Helsingissä varttunut Outi Jakovirta tekee pieniä määriä omia viinejä toisten tuottajien kellareissa ja poimii rypäleitä, jos viininteolta ehtii. Lisäksi hän tekee viiniä muille.
”Silloin riskinotto ei kuulu kuvaan”, Outi naurahtaa ja kertoo:
”Restonomiopintojen jälkeen päädyin tänne Uuteen-Seelantiin opiskelemaan viininviljelyä ja -valmistusta. Valmistuttuani halusin näyttää taitoni. Julicher Estate pyysi hommiin, ja jäin 10 vuodeksi. Nyt olen taas täällä!”
Tällä hetkellä Outi tekee viinejä Parituan tilalla Hawkes Bayssa ja omaa viiniä Martinborough’ssa.
”Näiden alueiden sauvignon blanceissa on trooppista hedelmää: guavaa, passionhedelmää, jopa ananasta. Ne eroavat eteläsaaren Marlborough’n klassikoista, joissa on reippaasti karviasta ja tosi vihreä svengi”, hän kuvailee.
”Marlborough’n Sauvignon Blanc -reseptillä on paljon faneja – ja vihamiehiä. Mutta alue nosti Uuden-Seelannin maailmankartalle. Ja Sauvignonista voi tehdä erittäin mielenkiintoisia valkoviinejä, esimerkiksi tynnyrissä fermentoimalla.”
Andrew Nielsen / Le Grappin
Sydneystä kotoisin oleva Andrew Nielsen asui ennen viinintekijäksi ryhtymistä Los Angelesissa ja paiski hommia mainosalalla.
”Kunnes pullo Dujac’n Clos de la Rochea räjäytti tajuntani – ja vei minut vuosiksi Kalifornian, Australian ja Uuden-Seelannin viinialueille sekä enologiaa opiskelemaan. Sitten kävi niin kuin sanotaan eli ’kaikki tiet vievät Bourgogneen’”, nauraa Chardonnayta jo nuoresta rakastanut aussi.
Kaksi korjuuta Simon Bizen tilalla sai Andrew’n ihastumaan Savigny-lès-Beaunen rypäleisiin. Niiden ympärille syntyi 2011 oma négociant-brändi, Le Grappin: Nielsen ei siis omista tarhoja vaan ostaa rypäleitä 13 viljelijältä Savignysta, Santenaysta, St-Aubinista, Monthéliesta ja Montagnysta.
Australiaa fantastisena maana pitävä Nielsen sanoo kuuluvansa Bourgogneen.
”Tämä on maailman paras viinialue! Ja tilat ihanan pieniä Bordeaux’hon verrattuna. Eikä enää ole huonoja satovuosia. Etenkin hapokas Aligoté-rypäle, joka päätyi usein crémantiin, kir royaliin tai marketviiniin, hyötyy nykyilmastosta ja on vihdoin saamassa arvostusta lajikeviininä.”
