Norppien vesillä Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoissa
Silmiä särkee. Olen kiikaroinut kaksi tuntia harmaita rantakiviä, mutta turhaan. Kukaan norppasafarin osallistujista ei ole nähnyt vilaustakaan saimaannorpasta. Saimaannorppia on noin 400 yksilöä, joista suuri osa elää täällä Saimaan Haukivedellä. Paras ajankohta bongata norppa olisi toukokuu, jolloin ne vaihtavat talvikarvan ja lekottelevat auringossa rantakivillä.
”Keväällä norpat eivät ole kovin arkoja”, selittää venettä ohjaava opas, 22-vuotias Niko Venäläinen.
”Tällaisilla kesähelteillä ne viihtyvät paremmin saarten varjoisilla puolilla, ja niitä näkee vain myöhään illalla.”
Saimaannnorpan näkeminen rantakivellä lekottelemassa on helpommin sanottu kuin tehty, sillä koostaan huolimatta otus maastoutuu jäkälän pilkukkaiksi täplittämille rantakiville kuin kameleontti. Kun on aikansa kiikaroinut kivikkoja, alkaa jokainen lohkare näyttää norpalta. Näen tumman otuksen uimassa ja ehdin jo innostua. Niko kuitenkin palauttaa minut maan pinnalle: se on majava, joka läiskäyttää lattahännällään vettä aivan kuin ilkkuakseen.
Illan mittaan Nikokin alkaa huolestua. Edes Linnansaaren kansallispuiston suurin norppa, satakiloinen Teemu, ei ole tänään vakiopaikallaan laakealla rantakivellä. Aurinko laskee ja viimeinenkin tuulenväre tyyntyy. Järvestä heijastuvat karun kivikkoiset rannat, ja peilityynen pinnan rikkovat ainoastaan kalojen tuikit. On aika suunnata paluumatkalle.
Silloin Niko huomaa pinnassa uivan norpan. Se ohittaa veneen kuono pystyssä muutaman kymmenen metrin päästä, vilkaisee meitä olan yli, ja sukeltaa. Hetken päästä norppa ilmestyy uudestaan pintaan. Se katsoo suoraan tarkkailijoitaan kohti, ja katoaa sitten Saimaan syleilyyn.
Saimaa Holiday Oravi järjestää norppasafareita ja vuokraa kanootteja Linnansaaren tai Koloveden kansallispuistoihin. Molemmat ovat erinomaisia melontaretkikohteita. Lue lisää täältä.
Kummakivi on erikoisen kuuluisa siirtolohkare
Ruokolahti tunnetaan leijonastaan, mutta paikkakunnan metsissä piilottelee myös helpommin bongattava nähtävyys. Kummakivi lienee yksi koko Suomen kuuluisimmista siirtolohkareista, ja pakko myöntää: onhan se kummallinen näky! Seitsemän metriä pitkä ja viisi metriä korkea kivenjärkäle tasapainottelee kuperan kallioalustan päällä niin, että sen voisi odottaa kellahtavan maahan hetkenä minä hyvänsä.
Kummakivi sijaitsee Ruokolahden ja Puumalan välissä kantatie 62:n varrella. Ensin ajetaan 10 kilometriä pikkutietä, jonka jälkeen parkkipaikalta on kävelymatkaa vain puoli kilometriä.
Parikkalan Patsaspuisto on ITE-taidetta parhaimmillaan
Parikkalan Patsaspuisto on varsin hämmentävä ilmestys. Pienellä metsäaukiolla 250 betonista valettua ihmishahmoa on taipunut toinen toistaan notkeampiin jooga-asentoihin. Luonnollisen kokoiset patsaat ovat itsekin joogaa harrastaneen ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen elämäntyö, ja niitä kertyi viiden vuosikymmenen aikana yli 550 kappaletta.
Joogaajien lisäksi Parikkalan Patsaspuistosta löytyy eksoottisia eläimiä sekä satujen – tai tekohampaineen ehkä paremminkin painajaisten – hahmoja.
Parikkalan Patsaspuisto sijaitsee kuutostien varrella 50 km Imatralta pohjoiseen. Lue lisää täältä.
Karjalaiset kestit Puukarin Pysäkillä
”Viime viikolla yksi illallisasiakas ei olisi millään halunnut syödä haukea”, Anni Korhonen sanoo.
”Mutta en suostunut paistamaan pihviä, sillä haukihan on ihan helkutin hyvää.”
Nelikymppinen Anni Korhonen on Valtimolla sijaitsevan Puukarin Pysäkin emäntä ja keittiömestari, joka hallitsee valtakuntaansa omalla rouhealla tyylillään.
”Vaikka muutama asiakas menisi ohi sen vuoksi, että pidän kiinni omasta ruokakulttuuristani, niin antaa mennä”, hän toteaa.
Korhosen vanhemmat perustivat Puukarin Pysäkin vuonna 1991, ja Anni on luotsannut majataloa vuodesta 2012. Konsepti on alusta asti ollut sama. Puukarin Pysäkki on eurooppalaistyylinen majatalo, jossa pääosaa näyttelee ruoka.
”Mutta ruokamaailmassa, palvelukulttuurissa ja viineissä ollaan viime vuosina noustu aivan uudelle tasolle”, Anni kehaisee.
Hirsiseinäisen ruokasalin pöytiä koristavat niityltä kerätyt kukkaset ja keittiötä hallitsee suuri valkea leivinuuni. Se lämmitetään pari kertaa viikossa, sillä karjalaisen ruokakulttuurin ominaispiirteisiin kuuluu pataruokien harras hauduttaminen. Toki leivinuunia käytetään myös leipomiseen. Täällä jokaiseen ateriaan kuuluu ihana ruisleipä, joka leivotaan ”ikiaikaiseen” juureen.
”Tai eihän sen ikää kukaan voi varmasti tietää, mutta näillä kulmilla kaskeaminen ja rukiinviljely aloitettiin satoja vuosia sitten”, Anni kertoo.
Vaikka Anni ei käytäkään termiä ”lähiruoka”, on suurin osa ravintolan raaka-aineista tuotettu todella lähellä. Ruis kasvaa omassa pellossa ja vihannekset (kurkkua ja tomaattia lukuunottamatta) kasvimaalla. Yrtit kerätään niityiltä, sienet ja marjat lähimetsistä.
Nurmeslaiselta ammattikalastajalta saadaan haukea, kuhaa, muikkua ja siikaa, silloin tällöin myös ahventa ja lahnaa. Riistan – hirvi, karhu, majava ja jänis – toimittaa paikallinen metsästysseura. Tuotantoeläimet kuten lammas ja kyyttö ostetaan kokonaisina ruhoina. Anni paloittelee ne itse, sillä haluaa käyttää lihan niin, että siinä on luu mukana.
Hieman yllättäen paljastuu, että karjalaiseen keittiöön kuuluu myös vegaanisia ruokalajeja.
”Ortodoksit ovat paaston aikana vältelleet eläinperäisiä tuotteita, joten täällä on niin sanottua luostarivegaanisuutta”, Anni selittää.
”Meiltä saa marjamämmiä, johon tulee ruisjauhojen ja veden lisäksi puolukkasurvosta, sekä itse tekemääni siemenvoita.”
Auringonkukansiemenistä, vuohenputkesta, rypsiöljystä ja valkosipulista sekoitettu pestomainen siemenvoi sopiikin täydellisesti kotikaljan mäskistä ja siemenrouheesta tehdyn kauramallasleivän päälle.
Suomalaiseen perinneruokaan voi olla haastavaa löytää sopivia viinejä, mutta Anni on onnistunut siinäkin. Korvaamattomana apuna on ollut viinimaahantuoja Vin Naturel, jonka kautta Puukarin Pysäkin kellariin on hankittu laadukas valikoima ranskalaisten pientuottajien biodynaamisia viinejä.
Puukarin Pysäkki sijaitsee kahdeksan kilometriä Valtimon kylästä. Lue lisää täältä.
Muikkukukkoa ja rönttösiä Kaesassa
Ruiskuoreen leivottu muikkukukko on itäisen Suomen vastine etelän höttöisille pitsoille. Todella tuhdin piirakan lisäksi Kainuussa kannattaa maistaa maakunnan perinneherkkuja, imellytetyllä perunalla ja puolukalla tai mustikalla täytettyjä ruiskuorisia rönttösiä.
Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa riittää leipomoita, mutta yksi on ylitse muiden. Kuhmon keskustassa sijaitsevan Kaesan Kotileipomon valoisaan ja trendikkään kodikkaaksi sisustettuun kahvilaan kannattaa poiketa jo aamulla, kun uunissa paistuvien piirakoiden tuoksu leijailee tiskin takana olevasta leipomosta. Matkaa leipomosta asiakkaan lautaselle on 21,3 metriä.
Kaesan Kotileipomo, Kuhmo. Lue lisää täältä.
Suomalaisista tuotteista on EU:ssa maantieteellisesti suojattu kaksi nimeä: Kainuun rönttönen (2008) ja Puruveden muikku (2013).
Suopotkupallon MM-kisat on viikonloppu kreisibailaamista
Suopotkupallon maailmanmestaruuskilpailu on hulvaton tapahtuma. Yhden heinäkuisen viikonlopun ajaksi Hyrynsalmen Vuorisuo muuttuu kansainvälisen urheilun mekaksi, jonka hyllyvillä ja mutaisilla kentillä sadat joukkueet ottavat mittaa toisistaan enemmän tai vähemmän leikkimielisesti.
Osa pelaajista ryömii ja konttaa pitkin mutaisia kenttiä kuin zombit (alkoholilla on osuutta asiaan), mutta suokentillä nähdään myös totisia kaksinkamppailuja. Siitä – sekä hyttysistä ja tunnelmaa kohottavista sadekuuroista – huolimatta Suopotkupallon MM-kisat on yksi kesän hyväntuulisimmista tapahtumista.
Lue lisää täältä.
Vaikuttavaa sotahistoriaa Raatteentiellä
Raatteentie kuuluu talvisodan legendaarisimpiin taistelupaikkoihin. Suomussalmen itäpuolella kulkevalla metsätiellä suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan hyökkääjän, jonka tavoitteena oli katkaista Suomi keskeltä kahtia. Paukkupakkasessa käytyjen taisteluiden kovasta hinnasta kertoo Talvisodan muistomerkki, jonka 17 000 kivenmurikkaa symboloivat taistelujen suomalaisia ja neuvostoliittolaisia uhreja.
Talvisodan monumentti sijaitsee Raatteentien alussa noin 20 kilometriä Suomussalmen itäpuolella. Paikassa on myös talvisotamuseo, polkuja taistelupaikoille ja kahvila. Lue lisää täältä.
Bongaa karhu Martinselkosen eräkeskuksessa
Tämähän on varsinainen sirkus! Edessä kohoavissa männyissä roikkuu puolen tusinaa karvapalloa, ja emot ovat nousseet takajaloilleen nähdäkseen tulijat paremmin. Välimatkaa uteliaaseen karhulaumaan on vain parikymmentä metriä. Tuijotamme karhuja paikoillemme jähmettyneinä. Lumouksen särkee opas, Martinselkosen Eräkeskuksen omistaja Jani Määttä.
”No niin, mennäänpäs sinne katselukojun sisään”, mies virkkoo rauhallisesti.
”Minähän sanoin, että karhut tulevat katsomaan teitä eikä toisinpäin.”
Jani ohjaa muutaman hengen ryhmän mökin ovesta sisään. Sitten hän komentaa minut ja vaimoni seuraamaan perässään polkua pitkin. Varaamamme kuvauskoju on noin viidenkymmenen metrin päässä. Etappi on jännittävä, karhuemot poikasineen tarkkailevat meitä polun molemmilta puolilta. Livahdamme koppiin takaovesta ja puramme tavarat: kiikarit, kamerat, makuupussit ja eväät.
Toisin kuin monessa muussa petojenkatselupaikassa, Martinselkosessa ei tarvitse istua kopissa aivan hipihiljaa. Karhuja on katseltu nykyisellä paikalla jo 20 vuotta, ne ovat tottuneet ihmisten hajuihin ja kuiskutteluun pennusta pitäen. Jani jopa kehottaa käyttämään hyttyskarkoitinta – ja hyvä niin, sillä illan hämärtyessä itikat tuntuvat tavallista verenhimoisemmilta.
Martinselkosen Eräkeskus on Suomen vanhin karhunkatselupaikka. Alueella liikkuu noin 40 karhua, joista voi yhden illan aikana nähdä jopa yli puolet. Pedot eivät aristele ihmisiä, lähimmillään karhut mutustavat maahan ripoteltuja koirannappuloita vain viiden metrin päässä kojun ikkunasta. Vaikka karhujen katselu on varsin viihdyttävää, mikään villi luontoelämys se ei ole.
Siitä huolimatta yö karhukopissa on ikimuistoinen. Kun näkyvillä on samaan aikaan jopa puoli tusinaa kontiota, pääsee tarkkailemaan niiden keskinäistä vuorovaikutusta. Illan mittaan tunnelma ehtii muuttua äärilaidasta toiseen. Ensin äkäinen uroskarhu jahtaa pienet pennut puuhun kahdeksi tunniksi, ja lopulta se vaihdettua maisemaa alkaa pentujen leikki. Sylikoiran kokoiset nappisilmät riehuvat ympäri mättäitä purren, painien ja yöttömästä yöstä nauttien.
Karhuja voi katsella Martinselkosen Eräkeskuksessa huhtikuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Katselukojussa vietetään yleensä koko yö, lapsiperheille sopii paremmin iltakoju, jossa istutaan kolmisen tuntia. Lue lisää täältä.
Hiljainen kansa on viitostien pakollinen pysähdyspaikka
Suomussalmen parhaisiin nähtävyyksiin kuuluu eräs Suomen vaikuttavimmista ympäristötaideteoksista. Hiljainen kansa on taiteilija Reijo Kelan teos, joka sai alkunsa jo vuonna 1988.
Näky vetää ensikertalaisen hiljaiseksi. Viitostien varrella pellolla seisoo tuhatkunta heinäpäistä ihmishahmoa. Hahmot vaatetetaan kaksi kertaa vuodessa alkukesästä ja syksystä. Kesällä ne saavat myös uudet päät suoraan pellosta. Kannattaa kävellä Hiljaisen kansan keskelle tutkimaan tarkemmin yllättävän hauskoja asukokonaisuuksia.
Samalla pysähdyksellä maistuvat myös kesäisin auki olevan Niittykahvilan puuhelloilla paistetut rapeat muurinpohjaletut ja jättimäisissä pannuissa porissut pannukahvi. Yksinkertaista mutta herkullista. Lapset voivat viihdyttää itseään hyppimällä heinäkasaan pienessä ladossa.
Hiljainen kansa, viitostien varrella 30 km Suomussalmen pohjoispuolella. Lue lisää Niittykahvilasta täältä.
Majoitu, syö ja juo
Jos matkustat Itä-Suomeen viitostietä pitkin, poikkea Juvan lähellä Wehmaan kartanoon. TeaHouse of Wehmais on Suomen elämyksellisin teehuone, joka yhdistää teen lähitilojen laadukkaista raaka-aineista valmistettuun ruokaan ja leivonnaisiin.
Sahanlahti Resort on veneilijöiden suosima tukikohta Saimaan rannalla Puumalassa. Paikka on tunnettu erinomaisista lähiruokaa hyödyntävistä ravintoloistaan, jonne autoilijankin kannattaa poiketa.
Hotelli Punkaharju on tunnelmallinen majapaikka kansallismaiseman ytimessä. Kulinaristikaan ei pety, sillä Ravintola Punkaharjun annoksia hallitsevat villiyrtit ja Saimaasta pyydetty kala. Punkaharjulla vierailun arvoinen on myös Cafe Rantakivi, joka tarjoilee intohimolla tehtyä lähiruokaa
Joensuun parhaaksi kehuttu ravintola on torin laidalla sijaitseva Local Bistro, joka omien sanojensa mukaan valmistaa ”karjalaista ruokaa modernilla otteella”.
Joensuun ravintoloiden parhaimmistoon lukeutuu myös rento Pizzeria Roihu, josta saa Itä-Suomen parhaat pitsat – savumuikku-punasipuli on pettämätön yhdistelmä!
Kolilla käydessä on helppo yöpyä Break Sokos Hotel Kolissa. Hotellista on vain kymmenen minuutin kävelymatka Ukko-Kolin huipulle, ja kansallismaisemaa voi ihailla myös hotellin Relax Spa -kylpylän isoista ikkunoista tai terassin porealtaista.
Ilomantsissa on Suomen vanhin viinitila. Hermannin Viinitilan marjaviinejä voi maistella vesitornin huipulla olevassa viinibaarissa tai ostaa mukaansa.
Hotelli Kalevala sijaitsee parin kilometrin päässä Kuhmon keskustasta. Komean näköinen rakennus on saanut innoituksensa kansalliseepoksesta. Hotellin edustalla on hiekkaranta ja vieressä erinomainen Luontokeskus Petola.
Lentuankosken Leirintä sijaitsee kävelymatkan päässä komeasti kohisevasta Lentuankoskesta. Muutaman mökin ja telttapaikkojen lisäksi siistillä ja sympaattisella leirintäalueella on grilli, yhteiskeittiö, pyykkitupa ja rantasauna.
