Stadin panimo joutui verottajan hampaisiin vuokrattuaan oluenpanolaitteistoa Olvilta. Pienpanimon verohuojennukset menivät takautuvasti koko vuodelta ja vielä seuraavaltakin yhteistyön myötä. Voi olla, että verottajan toiminta on lain kirjaimen mukaista. Hengen mukaista tuskin. Valitus on vireillä.
Hämmentää tämä suomalainen toiminta. Verottaja käyttää aikaansa latomalla pienpanimolle puolen liikevaihdon suuruisen jälkiveron. Jos valitus ei mene läpi, yritys lopetetaan. Syntyy muutama työtön, katkera yrittäjä sekä kenties uusi panimo Viroon. Joka tapauksessa valtion rahaa kulutetaan valitukseen hallinto-oikeudessa, jossa kovapalkkaiset juristit tuumivat, mitä laissa mahtaa lukea.
Kafkamaisessa hommassa ei ole yhteiskunnan kannalta mitään järkeä. Verorahoja käytetään tuhoamaan bisnestä, jonka pitäisi tuottaa verorahoja.
Entä jos lakia olisi luettu sen hengen mukaisesti? Stadin panimon myynti ja valmistus tuplaantuvat tänä vuonna. Tuotannon kasvu pienentää verohuojennusta eli valtion verotulot kasvavat. Kasvava liiketoiminta tuo tulosta ja lisää yhtiön maksamia tuloveroja. Kenties myös uusia työpaikkoja. Yrittäjäkin saattaisi saada pääomatuloa ja maksaa niistä pääomatuloveroja. 
Mutta ei. Joku helvetin ankeutustauti vaivaa suomalaista byrokraattia. Ja sitten ihmetellään porukalla, kun on lama eikä bruttokansantuote nouse. Peiliä ei ole kellään.
Juttelin äskettäin parin viinimaahantuojan kanssa. Molemmat edustavat perheomisteista viinintuottajaa. Molemmat tuottajat haluaisivat käyttää markkinoinnissa tunnelmakuvia perheen illalliselta, jossa iloisesti rupatellaan ja juodaan viiniä. Ei käy. Olivat selvitelleet asiaa Valviran kanssa.
Ilo ei alkoholiin kuulu, joten kiellettyä on. Ainoa laillinen tapa on panna mainokseen pullo ja hinta. Vain (halvan) hintamielikuvan luonti on sallittua. Implisiittinen viranomaisohje kansalle kuuluu: Osta halpa pullo ja juo se heti kokonaan.
No kansahan tottelee. Pori Jazzissa on nyt kaksi kesää totuteltu omien juomien kieltoon Kirjurinluodolla. Pohjat juodaan ennen sisäänpääsyä. Anniskelualueelta ostetut juomat juodaan kiireellä, että ehtii katsomaan konserttia ja tanssimaan nurmikolle. Tuloksena humalaisten määrä tapahtumassa on silminnähden kasvanut. Edes alueella monopolina viiniä myyvä maahantuoja ei ole ollut kovin iloinen kehityksestä.
Eikö lainsäädäntöä ja sen tulkintaa voi rakentaa kannustamaan yrittämiseen ja iloiseen elämään? Pienpanimo on pienpanimo niin kauan kuin tuotanto jää alle päätetyn rajan riippumatta siitä pannaanko omilla vai vuokravehkeillä. Iloinen juoma- ja ravintolakulttuuri ystävien kanssa on toivottavaa eikä paheksuttavaa. Ja puistokonserttiin voi ottaa omat eväät mukaan tai ostaa eväät ravintolayrittäjältä. Ihan oman mielen mukaan ja ilman, että niitä tarvitsee nauttia aidatussa karsinassa. Mikä tässä on niin vaikeaa?
*
Kolumniteksti on julkaistu Viini-lehden numerossa 7/2015.
