Viikon viinivinkki

Raikas Riesling sinappiselle ahvenelle

36 / 2016 Antti Rinta-Huumo

Mukaeltua caesar -salaattia aromikkaan sinappisen ahvenen kera

Aloita salaatin valmistus kastikkeesta. Voit tehdä majoneesin itse tai sitten käyttää valmista kaupan majoneesia. Hienonna makusi mukaan valkosipulia ja lisää se anjovisfileiden kanssa majoneesiin. Lorauta majoneesiin ohennukseksi tilkka appelsiinimehua ja purista hieman myös sitruunamehua tuomaan hapokkuutta ja ryhtiä. Lisää pikkuriikkisen verran sinappia ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Rouhaise sekaan mustapippuria ja raasta lisäksi parmesanjuustoa. Sekoita ja anna kastikkeen maustua hetki.

Revi tai leikkaa romaine-salaattia kulhoon, lusikoi kastiketta joukkoon, sekoita ja tarkista maku.

Leikkaa vaaleasta leivästä kuutioita. Kuumenna paistinpannulla öljyä ja paahda leipäkuutioita kunnes ne rapeutuvat ja saavat kauniin paahteisen pinnan.

Puhdista ahvenfileet ja poista kylkiruodot v-leikkauksella. Kuivaa fileet käsipaperilla ja mausta suolalla.

Sekoita tasaiseksi keskenään kaupasta saatavaa makeaa Kotisinappia ja rypsiöljyä. Pyörittele ahvenfileet sinappi-öljyseoksessa ja sen jälkeen huolellisesti korppujauhoissa.

Paista paneroidut ahvenfileet pannulla voissa kauniin kullanruskeiksi ja purista lopuksi rapealle paistopinnalle muutama tippa sitruunamehua.

Nosta lautaselle mehevää salaattia ja asettele paistetut ahvenfileet annokseen. Viimeistele ripottelemalla päälle vielä auringonkukan siemeniä. Nauti raikkaan aromaattisen risukan kera!

Aiemmat viinivinkit

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mango-sitruunatartaletit ja makean maukas jalohomeviini

Raikas sitruunatäyte hyppää halaamaan makeaa mangokuutiota. Mango–sitruunatartaletit ovat kirpeän makea kevätherkku, joka saa hymyilemään. Seuraan sopii jalohomeinen viini, jonka aromeissa on kuivattua aprikoosia, appelsiinimarmeladia, hillottua ananasta ja karvasmantelia. Unohtumaton makunautinto.

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.