Viikon viinivinkki

Pinot Grigio Garda

13 / 2008 Aki Björklund2

Arvio

Viikon viinivinkki on kukkaisen hedelmäinen, raikas ja kevättä viestivä valkoviini suomalaisille matkailijoille tutun Gardajärven rannalta – Pinot Grigio Garda. Viinissä on raikas, kesäinen ja reilusti sitrusaromisen kukkainen tuoksu. Tuoksua seuraava maku on kuiva, mutta kypsän hedelmäinen. Siinä on tuoksun lupaamaa sitrusmaista aromikkuutta ja lisäksi tuntuvaa mineraalisuutta. Eloisa kokonaisuus jättää melko pitkään suussa maistuvan, puhdaspiirteisen, aromeiltaan kukkaisen, päärynäisen, omenaisen ja hieman jopa hunajaisen jälkivaikutelman, joka nostaa veden kielelle.

Viinin seuraksi

Kesäisen raikas valkoviini maistuu herkulliselta esimerkiksi hieman maustetun katkarapukasarin kanssa. Hienonna sipulia ja valkosipulia, sekä paloittele hieman fenkolia. Pilko myös pieni määrä tuoretta chiliä. Kuullota nokareessa voita sipulit, fenkoli ja chili. Lorauta päälle valkoviiniä ja hummerilientä, jonka voit valmistaa vaikkapa liemitiivisteestä (fondista). Halutessasi voit lorauttaa joukkoon myös pikkuriikkisen kookosmaitoa. Lisää joukkoon hieman kirveliä ja keitä hiljalleen, kunnes noin 1/3 nesteestä on haihtunut pois. Lisää sulatetut, hyvin valutetut katkaravut ja kuumenna. Älä enää keitä, sillä keittäminen muuttaa katkaravut kumimaisiksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa pippuria ja suolaa. Tarjoa Pinot Grigio Gardan ja vaikkapa basmatiriisin kanssa.

Aiemmat viinivinkit

Papu-mustekalasalaatti ja mineraalinen godello

Papu-mustekalasalaatti kuljettaa Portugalin aurinkoon. Luumuinen, päärynäinen ja hennon mausteinen godello täydentää maukkaasti välimerellisen salaatin aromimaailmaa. Viinin hennon suolainen luonne viimeistelee onnistuneen yhdistelmän. Katso viikon viinivinkki!

Gruyére-viritetty mac & cheese ja kreikkalainen valkoviiniherkku

Lohtuisa juustomakaroni taipuu viikonloppuruoaksi, kun korvaat peruscheddarin pähkinäisen aromikkaalla gruyérellä. Mehevä klassikkoruoka saa viinin sitruksisuudesta ja yrttisyydestä mukavaa lisämaustetta. Malagousian runsas hapokkuus ja mineraaliset sävyt ryhdittävät juustoisen annoksen täyteläistä suutuntumaa.

Peruna-inkiväärikeitto ja veden kielelle nostava riesling

Peruna-inkiväärikeitto on ihanan lämmittävää talviruokaa. Keittoon lorautettu riesling ja soseutettu inkivääri tuovat Saksan Rheingaussa valmistetusta viinistä upeasti esiin puhdaspiirteisen hedelmäisyyden. Viinin hienovarainen kukkaisuus, sitruksisuus ja kielellä kutitteleva kaino hiilidioksidisuus tasapainottavat

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Herkullisen runsas talven Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.