Viikon viinivinkki

Mas Collet 2006

9 / 2009 Aki Björklund2

Arvio

HTämän viikon viinivinkki tuo viinilasiin Espanjan lämpimiä tuulia. Suosituspunaviinissä on hyvin tummasävytteinen tuoksu. Siinä on multaisuutta, paahteisuutta, erittäin kypsiä karhunvatukoita ja kirsikoita. Tuoksua seuraava maku on keskitäyteläinen ja vielä melko nuorekas. Mehukas maku saa napakkuutta kypsistä tanniineista ja mukavasti kieltä kutittavasta hapokkuudesta. Tuoksun aromien lisäksi maussa on hennon savuisia ja yrttisen mausteisia vivahteita. Kokonaisuus jättää hieman suuta supistavan jälkivaikutelman, joka kaipaa ruokaa seurakseen.

Viinin seuraksi

Kokonaisuutena varsin selkeäpiirteinen viini on monikäyttöinen ja kiltti ruokajuoma. Se on varma valinta tummien liharuokien ja riistan seuraan. Varsinkin kun liha tarjotaan kypsyydeltään hieman punertavana. Tällöin se kesyttää viini lievää särmikkyyttä. Kokeile esimerkiksi karitsan paahtopaistia. Marinoi sitä vähintään yön yli (mieluiten yli vuorokausi) öljystä, runsaista yrteistä, pippurista ja esimerkiksi punaviinistä valmistamassasi marinadissa. Valuta lihat hyvin ennen paistamista, sekä mausta suolalla ja pippurilla. Ota pikku paisteihin väri pintaan kuumalla paistinpannulla. Kypsennä paistit loppuun uunissa noin 120 asteessa, kunnes sisälämpötila on 52-54 astetta. Nosta paistit vetäytymään hyvin paistamisen jälkeen. Leikkaa viipaleiksi. Tarjoa lisäkkeeksi esimerkiksi savustetuista sellereistä valmistettua, kermaista pyreetä. Punertava liha ja mehevä, savuarominen puree kaipaavat piristykseksi vielä melko tiukan, makean ja hapokkaan lisän esimerkiksi kirsikkamehusta valmistetusta siirapista. Lisää mehuun sokeria ja tilkka punaviiniä. Keitä reilusti kasaan, kunnes keitos paksuuntuu. Nautinnollisia hetkiä!

Aiemmat viinivinkit

Karitsavartaat ja yrttisen vivahteikas libanonilainen

Tunnelma kuin kreikkalaisessa tavernassa! Grillatut karitsavartaat ja munakoisot maistuvat taivaalliselta tahinikastikkeen kanssa. Vartaiden yrttinen ja jogurttinen aromimaailma tuo herkullisesti esiin libanonilaisen punaviinin kypsää, maanläheisen marjaista ja mausteista makua. Luonteikkaan rustiikkinen

Nizzansalaatti ja klassinen Provencen rosee

Yksinkertaiset raaka-aineet pääsevät loistamaan kesäkeittiön klassikkosalaatissa. Tässä Välimeren helmessä yhdistyvät tonnikala, keitetyt kananmunat, perunat ja raikkaat vihannekset mutkattomasti ja ilman keittiömaratonia. Leveän marjainen ja aromikas roseeviini istuu mitä herkullisimmin perinteisen

Haukiburgeri ja herkullisen marjainen roseeviini

Hauki hyppää kesäisen burgerin väliin – eikä todellakaan jää sivurooliin. Viimeistele burgeri miso-sitruuna-aiolilla ja marinoidulla punakaalilla, jotka tuovat makuun särmää. Viinipariksi sopii Viinilehden Vuoden roseeviini, jonka kypsän marjainen ja yrttinen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.