Viikon viinivinkki

Puhdaspiirteisiä kuplia täyteläiselle blinille

8 / 2014 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämän viikon viinivinkiksi olen valinnut raikkaan kuohuvan Australian auringon alta. Lindemansin Cawarrassa on kypsän hedelmäinen, puhdaspiirteinen tuoksu. Siinä on omenaa, päärynää ja myös eksoottisten hedelmien vivahteita. Maku on lähes kuiva ja miellyttävän hedelmäinen. Aromeiltaan se seuraa tuoksua ja siinä on lisäksi herukkaisia ja sitrusmaisia vivahteita. Miellyttävät kuplat korostavat viinin pirteyttä. Tasapainoinen kokonaisuus jättää hennon kukkaisen, raikkaan jälkivaikutelman.

Ranskankermalla sidottu katkarapusalaatti viimeistelee mehevän blinin

Alkuvuosi on bliniherkuttelun aikaa. Tämänkertainen suositusviinini antaa mukavaa seuraa perinteisille blinilisukkeillekin, mutta vaihtoehtoisesti voit valmistaa pannulla paistetun blinin seuraan mehevän katkarapusalaatin.

Aloita sulattamalla ja mahdollisesti kuorimalla katkaravut. Keitä kananmunia, jäähdytä ja kuori ne. Hienonna hieman sitruunaruohoa, sekä valko- ja salottisipulia. Nosta sulaneet katkaravut kulhoon ja lisää myös hienonnetut sitruunaruohot ja sipulit. Sekoita joukkoon haarukalla murskatut kananmunat, sekä pieneksi kuutioitua avokadoa ja punaista paprikaa.

Purista joukkoon hieman sitruunanmehua ja rouhaise lisukkeelle mustapippuria. Lisää salaatin sitojaksi ranskankermaa. Sekoita ja tarkista maku. Viimeistele blinilisuke hienontamalla joukkoon runsaasti ruohosipulia!

Paista pannulla mehevät blinit, nosta lautasille ja lusikoi reilusti täyteläistä katkaraputäytettä päälle. Korkkaa kiehtovan aromikas Cawarra Brut ja nauti!

Aiemmat viinivinkit

Helppo tarte tatin ja aprikoosinen eliksiiri

Loihdi syksyn omenoista herkullinen ja helppo tarte tatin. Ranskalainen klassikkojälkiruoka saa täydellisen parin aprikoosisesta, hunajaisesta ja makean mausteisesta jälkiruokaviinistä. Upea viini on todellinen eliksiiri, joka korostaa omenien karamellisia aromeja ja

Maissikeitto ja vienon makea luomuvalkoinen

Samettinen maissikeitto saa särmää Lähi-idän mauista, ja jemeniläinen chili-korianterisalsa zhug kruunaa annoksen. Täydellinen pari keitolle on vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen luomuviini -kilpailun hopeamitalisti. Vienon makea, persikkainen ja kukkainen viini sointuu

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.