Viikon viinivinkki

Marjaista Sangiovesea Adelaiden liepeiltä

31 / 2013 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämän viikon viinivinkkinäni suosittelen aurinkoisen Australian Hardys 7th Green Sangiovese -punaviiniä. Viinissä on kypsän marjainen tuoksu, josta voi aistia muun muassa hapankirsikkaa sekä hentoa yrttisyyttä. Keskitäyteläinen maku on sekin mehevän marjaisa. Tuoksun aromien lisäksi siitä voi löytää karhunvatukkaa ja makeaa mausteisuutta. Eloisa hedelmähapokkuus ja pehmeät tanniinit kannattavat kokonaisuutta pitkään, raikkaan marjaiseen jälkivaikutelmaan.

Mehevä, grillissä tirisevä kassler saa seuraa terhakkaasta perunasalaatista ja sipulilla höystetystä tomaatista

Leikkaa kassler pihveiksi laakeaan astiaan. Valmista marinadi öljystä, hienonnetusta sipulista ja valkosipulista, dijonsinapista ja hunajasta. Hienonna joukkoon vielä tuoretta rosmariinia ja lorauta joukkoon valkoista balsamicoa tai omenaviinietikkaa. Sekoita hyvin, kaada marinadi lihojen päälle ja kääntele. Anna maustua muutaman tunnin ajan.

Valmista lisäkkeeksi mehevä perunasalaatti. Keitä perunat, kaada vesi pois, purista lämpimien perunoiden päälle hieman sitruunanmehua ja pyörittele. Anna jäähtyä. Leikkaa ne sen jälkeen reiluiksi kuutioiksi.

Lisää perunoiden sekaan hienonnettua punasipulia, sekä kuutioitua suolakurkkua, punaista omenaa, varsiselleriä, kaprista ja herneitä. Lisää hienonnettua ruohosipulia, mustapippuria ja hieman karkeaa dijon-sinappia. Lopuksi ”sido” salaatti majoneesilla.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna maustua muutaman tunnin ajan.

Valmista vielä toinen lisäke leikkaamalla tomaattia kuutioiksi ja lisäämällä joukkoon hienonnettua salottisipulia. Lorauta sekaan hieman punaviinietikkaa ja mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Juuri ennen tarjoilua sekoita tomaatti-sipulisalaattiin suikaloitua basilikaa.

Grillaa kasslerit ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Nostele lautaselle mehevän aromikasta perunasalaattia, aseta kassler viereen ja lusikoi lihan päälle raikasta tomaatti-sipulisalaattia.

Tarjoa yrttisen marjaisen Sangiovesen kanssa.

Aiemmat viinivinkit

Maissikeitto ja vienon makea luomuvalkoinen

Samettinen maissikeitto saa särmää Lähi-idän mauista, ja jemeniläinen chili-korianterisalsa zhug kruunaa annoksen. Täydellinen pari keitolle on vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen luomuviini -kilpailun hopeamitalisti. Vienon makea, persikkainen ja kukkainen viini sointuu

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.