Viikon viinivinkki

Maalaismaista marjaisuutta grillatulle karitsaherkulle

19 / 2016 Antti Rinta-Huumo

Aromikas kuorrute viimeistelee karitsanfileen

Suosittelen valmistamaan tämän muhevan punaviinin seuraan yrttisen sinappihunnun viimeistelemää karitsan- tai lampaanfileetä.

Valmista ensin lisukkeeksi runsasmakuinen salaatti. Leikkaa punaista paprikaa ja tuoretta kurkkua kulhoon. Lisää sinne keitettyjä kikherneitä, kuutioitua salamia tai chorizoa ja maissia. Kuutioi mukaan vielä halloumijuustoa ja revi joukkoon reilusti esimerkiksi romainesalaattia. Mausta sitruunanmehulla ja ”kostuta” salaatti sekoittamalla joukkoon hieman kermaviiliä. Tarkista maku ja anna maustua muutaman tunnin ajan.

Valmista sitten liha. Voit käyttää vaikkapa ulkofileetä. Nosta liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna grilli ja ota fileisiin nopeasti pintaväri kuumassa grillissä.

Sivele tämän jälkeen pintaan kevyesti sileää dijonsinappia ja hienonna reilusti timjamia ja lehtipersiljaa. Pyörittele sinapilla sivellyt fileet timjami-lehtipersiljaseoksessa. Kypsennä fileet loppuun noin 175 asteisessa uunissa. Varo kypsentämästä fileitä liikaa. Anna vetäytyä noin 10-15 minuuttia ennen leikkaamista.

Nostele lautaselle mehevää salaattia ja leikkaa vetäytyneistä fileistä reiluja viipaleita salaatille. Nauti kypsän marjaisen Belleruchen kera.

Aiemmat viinivinkit

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mustaherukka-vaniljapiirakka ja ihastuttava jälkiruokaviini

Mustaherukka-vaniljapiirakka on hurmaava sadonkorjuujälkiruoka. Siinä on muhevasti makua ja rohkeasti hapokkuutta. Se saa herkullisen seuralaisen makeasta viinistä, jonka aromeissa on kypsää ananasta, persikkaa, omenaa ja hentoa petrolisuutta. Katso viikon viinivinkki!

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.