Viikon viinivinkki

Porsaankyljykset ja parfyymisen kukkainen valkoviini

Antti Rinta-Huumo

Mehevät porsaankyljykset ovat illallisen päätähti. Leveän hedelmäinen, kukkainen ja mausteinen valkoviini karvasmantelisuudessaan ja mausteisuudessaan täydentää maukkaasti rustiikkisen possuannoksen makumaailmaa. Tämä resepti on kuin tehty rauhalliseen viikonloppukokkailuun. Välimerellistä onnenruokaa!

Alkon tuotesivu

Porsaankyljykset ja oliivipaistinliemi

Ainekset:
6 porsaan luullista kyljystä
suolaa
mustapippuria
1 dl oliivien säilöntälientä
2 rkl oliiviöljyä
1 vihreä paprika
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 kourallista vihreitä oliiveja
2 rkl oliiviöljyä
salvian lehtiä
n. 3 dl kuivaa valkoviiniä
tuoretta tilliä
1 sitruuna

Valmistusohje:
1. Leikkaa porsaankyljyksistä mahdollinen kamara pois, jätä kuitenkin rasva paikoilleen. Leikkaa kyljystä ympäröivään rasvaan 1 cm välein viillot lihaan saakka, jotta pihvi ei kipristy paiston aikana.
2. Suolaa ja pippuroi fileet ja laita kulhoon. Kaada päälle oliivien säilöntälientä ja oliiviöljyä ja sekoita. Marinoi jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
3. Ota lihat huoneenlämpöön. Leikkaa paprika pituussuunnassa kahtia, poista siemenkota ja suikaloi. Suikaloi sipuli ja viipaloi valkosipuli ohuesti. Viipaloi oliivit.
4. Kuumenna uuni 120 asteeseen. Laita kaksi ruokalusikallista öljyä sekä kaksi kyljystä korkeareunaiseen, laakeaan teräs- tai alumiinipannuun. Lämmitä pannu kuumaksi, käännä ruskistuneet kyljykset ja paista myös toiselta puolelta.
5. Nosta ruskistuneet kyljykset laakeaan uunivuokaan ja paista loputkin kyljykset kauniin ruskeiksi. Laita kyljykset uuniin.
6. Pannuun on tässä vaiheessa sulanut paljon possun rasvaa. Kaada ylimääräinen pois, niin että pannuun jää muutama ruokalusikallinen rasvaa kasvisten paistoa varten. Lisää pannulle paprikat ja sipulit ja ruskista. Lisää lopuksi valkosipuli ja salvian lehdet ja paista, kunnes ne pehmenevät.
7. Kaada pannulle valkoviini ja kiehauta hieroen samalla puulastalla pannun pohjaan tarttuneet maut mukaan liemeen. Lisää joukkoon oliivit. Keitä noin minuutti ja tarkista maku. Lisää sitten kyljykset sekä uunivuoan pohjalle valunut lihaliemi. Kääntele kyljyksiä liemessä.
8. Asettele kyljykset lämmitetylle tarjoiluvadille. Kaada päälle oliivipaistinliemi sattumineen. Koristele tillillä ja viipaloi mukaan sitruunaa.

Aiemmat viinivinkit

Mac & cheese lantusta

Perinteinen mac & cheese saa hurmaavan säväyksen, kun klassikon päärooliin nousee makean maanläheinen lanttu. Lopputulos on täyteläinen, lohdullinen ja juuri sopivan yllätyksellinen. Itävaltalainen kuohuva grüner veltliner pippurisessa mausteisuudessaan ja yrttisyydessään

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.