Viikon viinivinkki

7 lajikkeen blendi ja paistettu lohi

39 / 2019 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Kypsän hedelmäinen, melko leveä tuoksu tuo mieleen keltaisen omenan, eksoottisen hedelmäisyyden sekä hennon paahteisuuden ja kerman. Kuiva maku on sekin varsin leveän hedelmäinen. Tuoksun aromien lisäksi maussa on pähkinää sekä paahteisen tammikypsytyksen tuomaa makeaa mausteisuutta. Melko runsas kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, vienon kermaisen jälkivaikutelman.

Alkon tuotesivu

Lohi ei kavahda poron seurasta

Tämän annoksen voit valmistaa mistä tahansa punalihaisesta kalasta. Hanki nieriää, taimenta tai lohta tai kirjolohta. Poista ruodot ja puhdista fileet ylimääräisestä rasvasta. Leikkaa fileet reiluiksi annospaloiksi. Mausta kalapalat suolalla, mustapippurilla ja vastapuristetulla sitruunamehulla. Anna maustua.

Tee seuraavaksi lisuke. Kuori ja kuutioi palsternakkoja noin 1 cm kuutioiksi. Hienonna myös sipulia. Sulata voi kattilassa. Pyörittele palsternakat ja sipulit voissa. Lisää joukkoon tilkka täysmaitoa tai kermaa sekä ripaus suolaa. Hauduttele, kunnes kasvikset hieman pehmenevät. Hienonna joukkoon reilusti nippusipulin vartta ja pidä lämpimänä.

Kuumenna paistinpannu. Lisää pannulle kylmäsavustetuista poronpaistiviipaleista leikattuja suikaleita. Kun suikaleet rapeutuvat, raasta joukkoon pikkuriikkisen piparjuurta. Hienonna joukkoon ruohosipulia. Sekoita, siirrä toiseen astiaan ja pidä lämpimänä.

Kuumenna paistinpannu uudelleen ja nosta kala pannuun nahkapuoli alaspäin. Anna kypsentyä hitaasti. Näet kalan reunasta miten kypsyminen etenee. Käännä lopussa kala nopeasti ympäri ja paista vielä hetki. Vältä kypsentämästä liikaa.

Lusikoi lautaselle kermamuhennettua palsternakkaa ja asettele viereen kala. Irrota kalasta nahka ja nosta lämmintä poro-piparjuurilisuketta mehevän kalan päälle.

Nauti täyteläisestä annoksesta kypsän hedelmäisen etelä-afrikkalaisen kera.

Aiemmat viinivinkit

Mac & cheese lantusta

Perinteinen mac & cheese saa hurmaavan säväyksen, kun klassikon päärooliin nousee makean maanläheinen lanttu. Lopputulos on täyteläinen, lohdullinen ja juuri sopivan yllätyksellinen. Itävaltalainen kuohuva grüner veltliner pippurisessa mausteisuudessaan ja yrttisyydessään

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.