Viikon viinivinkki

Merlot’n mehevyyttä kasvisruoalle

3 / 2018 Antti Rinta-Huumo

Tiivismakuisella halloumijuustolla täytettyä munakoisoa

Suosittelisin valmistamaan tälle selkeäpiirteiselle punaviinille yksikertaisen herkullista ruokaa munakoisosta.

Aloita annoksen tomaattisen lisukkeen tekemisestä. Halkaise kirsikkatomaatit ja levitä ne leikkauspinta ylöspäin uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle balsamietikkaa, suolaa ja sokeria. Nosta pelti uuniin noin 130 asteeseen ja anna tomaattien olla uunissa, kunnes ne hieman kuivahtavat.

Valmista tämän jälkeen basilikainen jogurttikastike. Sekoita jogurtin joukkoon hienonnettua tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. Purista kastikkeeseen loraus sitruunan mehua. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sekoita hyvin. Anna maustua.

Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi ja tee niihin veitsellä ristiviillot. Mausta viipaleet suolalla ja anna munakoison ”itkeä” ylimääräinen neste pois. Kuivaa viipaleet paperilla. Paista munakoisot öljyssä muutaman timjaminoksan kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta paistettu munakoisoviipale uunipellille, levitä viipaleelle hieman pestoa ja hyvin pieneksi kuutioitua halloumijuustoa. Nosta toinen munakoisoviipale päälle ja toista em. toimenpiteet. Aseta lopuksi vielä paistettu munakoisoviipale päälle. Nosta vielä hetkiseksi uuniin.

Hienonna punasipulia ja kuullota niitä pienessä tilkassa öljyä hienonnetun timjamin kera. Lisää joukkoon uunissa kuivatetut puolikkaat tomaatit, sekä reilusi suikaloitua basilikaa. Sekoita ja tarkista maku. Voit halutessasi lorauttaa mukaan vaikka pienen tilkkasen sherryviini- tai vadelmaviinietikkaa.

Leikkaa munakoisopaistoksesta annos lautaselle, nostele viereen tomaattilisuketta ja viimeistele annos lusikoimalla jogurttikastiketta lautaselle. Nauti mehevän hedelmäisen aussiviinin kera.

Aiemmat viinivinkit

Majoneesimunat ja kukkaisen hunajaiset kuplat

Majoneesimunat ovat helppoa pikkusyötävää itsenäisyyspäivän juhliin. Kaada lasiin kukkaisen hunajaista kuohuviiniä. Pikkelöidyillä sinapinsiemenillä viimeistellyt majoneesimunat pyöristävät entisestään pehmeän kuohuviinin suutuntumaa. Viinin sitruksiset ja mineraaliset vivahteet viimeistelevät juhlallisen yhdistelmän. Katso viikon

Hirvipyörykät ja mehevän mehukas shiraz

Australialaisen shiraz’n maukas, kypsä hedelmäisyys muuttuu lähes makeaksi hirvipullien intensiivisen aromikkuuden ja tiivishenkisen kastikkeen ansiosta. Viinin makeat vivahteet, nahkaiset ja jopa pippuriset sävyt antavat mukavan lisän annoksen riistaiseen makumaailmaan. Katso

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Herkullisen runsas talven Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.