Viikon viinivinkki

Vuoden punaviiniä lampaanfileelle

47 / 2017 Antti Rinta-Huumo

Mehevä lampaanfilee viimeistellään yrttikuorrutuksella

Ainekset

600 g lampaan ulkofileetä

Marinadi

1 dl öljyä
1-2 hienonnettua salottisipulia
3 kevyesti musrskattua valkosipulinkynttä
rosmariinia
timjamia
musta- ja valkopippuria myllystä

Yrttikuorrutus

1 dl basilikanlehtiä
1 dl persiljaa
1 dl ruohosipulia
0,5 tl karkeaa suolaa
2-3 dl maustamatonta majoneesia
2 valkosipulinkynttä
1 dl raastettua valkoista leipää
musta- ja valkopippuria myllystä

Perunapaistos

250 g uuniperunaa
100 g voita
valkopippuria
suolaa

Valmistusohje

Valmista marinadi sekoittamalla reseptin aineet keskenään. Poista lampaanfileestä näkyvä rasva ja kalvot. Marinoi fileitä 1-2 vrk marinadissa.

Yrttikuorrutus

Hienonna yrtit ja suola monitoimikoneessa. Lisää majoneesi, vaalea leipä ja sekoita tasaiseksi. Mausta valkosipulilla ja pippurilla. Tarkista suola.

Ruskista marinoidut lampaanfileet kevyesti pannulla. Mausta ne pippurilla ja suolalla. Sivele yrttikuorrutus fileiden päälle ja paista 200 C uunissa noin 5 minuuttia. Mehevimmillään fileet ovat, kun liha on sisältä hieman punertavaa ja pinnalta kauniin ruskeaa. Tarjoile perunapaistoksen ja tuoreiden vihennesten kanssa.

Perunapaistos

Kypsennä perunoita 200 C uunissa noin tunti. Kuori perunat ja survo voin ja mausteiden kanssa. Sekoita massa tasaiseksi ja jaa se voideltuihin annosvuokiin. Paista 200 C asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Kumoa paistokset lautaselle rapea pinta ylöspäin.

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.