Viikon viinivinkki

Mausteista eksoottisuutta suuntäyttävän possuannoksen kylkeen

52 / 2016 Antti Rinta-Huumo

Aromikkaat ja täyteläiset lisukkeet täydentävät possunkylkiannoksen

Vaikka jouluna onkin saatettu nauttia melkoisesti kinkkua, suosittelisin valmistamaan tälle vuoden viimeiselle viinivinkille mehevän possuannoksen ylikypsästä kyljestä. Tämä annos toimii vaikkapa uuden vuoden vastaanottajaisten runsaana alkuruokana – tai tietenkin pääruokana. Ylikypsää possunkylkeä löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista ja halleista. Poista mahdollinen nahka, mutta jätä siihen reilusti nahan alta löytyvää rasvaa. Leikkaa kylki mukaviksi annospaloiksi.

Kuumenna paistinpannu ja ota kyljen rasvapuolelle kaunis pintaväri. Nostele annospalat uunivuokaan pannulla paistamasi pinta ylöspäin. Lämmitä loppuun noin 150 asteisessa uunissa. Liha on jo kypsää, joten tehtäväksesi jää ainoastaan sen lämmittäminen.

Valmista lisukkeeksi maukasta kaalihöystöä. Suikaloi punakaalia ja hienonna sipulia sekä valkosipulia. Kuumenna kattilassa öljyä ja freesaa nopeasti kaalit ja sipulit. Ripottele kattilaan sokeria ja suolaa. Rouhaise joukkoon mustapippuria ja lorauta sinne myös hieman punaviiniä sekä balsamietikkaa. Hauduta kaali kypsäksi ja tarkista maku.

Kuumenna paistinpannu ja paista siinä suikaloitua pekonia rapeaksi. Nosta rapeat pekonisuikaleet talouspaperille, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois.

Lisäkkeeksi voit valmistaa esimerkiksi rikotuista ohranjyvistä risoton tapaan valmistettua”ohrattoa”.

Nosta mehevää ohrattoa keskelle lautasta. Paina lusikalla ”pesä” ohrattoon ja nostele siihen kaalihöystöä. Asettele kylkipala höystölle ja viimeistele kokonaisuus rapeilla pekonisiivuilla.

Nauti eksoottisen hedelmäisen chardonnayn kera. Maukasta vuodenvaihdetta kaikille!

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.