Osakaa joko rakastaa tai inhoaa. Seesteistä japanilaista estetiikkaa etsivälle urbaani, täyteen ahdettu ja hälyisän hektinen betoniviidakko voi olla haasteellinen kokemus, ja siksi monet jättävät sen kokonaan väliin ja keskittyvät Kiotoon, luontoa, historiaa ja kulttuurista silmäkarkkia tarjoavaan naapurikaupunkiin. Osakassa ihastuttaa metropolin kiihkeys ja energia. Vanha sananlasku ”tokiolaiset tuhlaavat kenkiin, kiotolaiset kimonoihin ja osakalaiset ruokaan” pitää oikeasti kutinsa.
Kansakunnan keittiö -liikanimen jo 1500-luvulla saaneesta Osakasta löytyy kyllä Michelin-tähditettyä hinnakasta kaisekia ja sushia muusta fine diningista puhumattakaan, mutta kulinaristimatkaajan näkökulmasta Osakassa kiinnostavinta on nimenomaan vaatimattomampi baari- ja pikaruoka.
Ravintolakierros Dotonborissa
Aloitetaan Dotonborista, kanavan varrelle kasvaneesta räikeästä neonvalojen ja ikuisten ihmismassojen täyttämästä ravintola- ja baarikeskittymästä. Dotonborissa ja siitä pohjoiseen aukeavilla katetuilla kauppakujilla palvelee satoja niin muutaman jakkaran pikkubaareja kuin vilkkaita isoja ravintoloita. Meteli ja katukeittiöistä leijuvat tuoksut ovat silkkaa ilotulitusta aisteille. Suurimman pulman muodostaa valinnanvara. Menisikö pallokalalle? Ramenia? Ehkä sittenkin sushia? Kyllä, ja nimenomaan osakalaisittain liukuhihnalta nappailtuna.
Maailman ensimmäinen liukuhihnasushiravintola, kaiten sushi, avautui Osakaan vuonna 1958. Perusidea on säilynyt samana: kahdeksan senttimetriä sekunnissa etenevä liukuhihna kuljettaa lautasille aseteltuja annoksia, joista asiakas nappaa mieleisensä. Hinnat päätellään lautasten värityksestä, ja maksu suoritetaan eteen kertyneen pinon mukaan. Liukuhihnan ääressä ateria hoituu keskimäärin vartissa, kun perinteinen sushiravintola pystyy hoitamaan yhden illan aikana vain kolme kattausta. Kaiten sushi on pikaruokaa parhaimmillaan ja lasku kohtuullisen korkean lautaspinonkin jälkeen vain parinkymmenen euron pintaan.
Kaiten sushin keksijä Yoshiaki Shiraishi lainasi kaitenin perusidean Asahi-panimon pullohihnalta ja perusti sittemmin ketjuksi kasvaneen Genroku Sushin, jolla on toimipiste myös Dotonborin varrella. Oman ääneni annan kuitenkin melkein vastapäätä toimivalle kilpailijalle, Daiki-suisanille, jossa tunnelma on energisempi ja kala hyvin hyvin tuoretta.
Sushin jälkeen kushikatsua, okonomiyakia ja ramenia
Sushit ovat vasta alkupala perusteelliselle Dotonbori-kokemukselle. Ruokaretki jatkuu Darumassa, (1-6-8 Dotombori), jossa keksittiin kushikatsu likimain sata vuotta sitten. Taikinaleivitetyt ja ronskisti öljyssä paistetut varrastikut lihasta, kalasta tai kasviksista eivät ole terveysruokaa, mutta maukkaita ne ovat. Paikalliset saattavat illan aikana kiertää neljä tai jopa viisikin ruokapaikkaa. Seuraavaksi suunnataan Chiboon (1-5-5 Dotonbori), klassiseen okonomiyaki-ravintolaan.
Okonomiyaki tarkoittaa vapaasti suomennettuna paista mitä lystäät. Eräänlainen täytetyn munakkaan ja pannukakun hybridi syntyy dashiliemipohjaisesta taikinasta, kananmunista ja karkeaksi raastetusta kaalista. Sekaan lihaa, yleensä ohueksi siivutettua porsaankylkeä, mutta äyriäiset ja mustekalatkin käyvät. Komeuden kruunaa päälle pursoteltava majoneesi, maustekastike, ripaus jauhettua merilevää ja kourallinen kuivattuja tonnikalalastuja. Okonomiyakiin erikoistuneissa ravintoloissa ei yleensä köyhdy kymppiä enempää. Okonomiyakin kerrotaan yleistyneen toisen maailmansodan jälkeisinä pulavuosina, jolloin sotalesket kauppasivat kiekkoja pienissä kioskeissaan.
Baarikärpäsille Osaka tarjoaa hengästyttävän monipuolisen valikoiman kuppiloita. Yleensä iltaa vietetään izakayoissa, eräänlaisissa ruokapubeissa. Japanissa izakayalla voidaan tarkoittaa mitä vain hillitystä ruokaravintolasta ratakiskojen alla kököttävään tupakansavun kyllästämään kaljakuppilaan. Tarjottava eväs on yleensä edullista ja maukasta, mutta harvemmin hienostunutta. Kaikissa izakayaksi itseään kutsuvissa ravintoloissa myös juodaan – sakea, olutta ja viinaa.
Digestiiveille kannattaa mennä Fanny Mae -baariin (1-6-18 Chuwa Dixie Bldg B1F Namba). Shindo Masato, tyylikkäästi harmaantunut retro-rokkari, isännöi Rolling Stonesille omistettua kellaribaariaan Dotonborin kupeeseen levittäytyvällä kauppakujalla. Kello tuntuu pysähtyneen vuoteen 1972. Kaikki liikenevä seinäpinta-ala on vuorattu Rolling Stones -muistoesineillä, ja taustalla soi klassinen papparock.
Vastaavanlaisia, omistajansa levykokoelman ympärille kasvaneita pikkubaareja on jokaisessa japanilaisessa suurkaupungissa lukemattomia. Ne löytyvät epämääräisistä kellareista tai kapeiden rappukäytävien ylimmistä kerroksista. Tilaa on yleensä vain muutamalle asiakkaalle kerrallaan, eikä pidä hermostua, jos sisäänpääsy evätään. Toisin kuin Shindo Masato, useimmat natiiveista eivät hallitse englantia, ja ilman yhteistä kieltä nokikkain istuskelu olisi kiusallista kaikille osapuolille. Kello käy jo kahta, kun kiipeämme kapeaa portaikkoa pitkin ulkoilmaan. Illan viimeinen rasti on höyryävän kuuma ramen-kulhollinen kulman takana Kinryu-ramenissa (1-7-26 Dotonbori). Parhaalta ramen maistuukin pitkän baari-illan jälkeen aamuyöstä.
Kanavartaita ja mustekalapalleroita
Hyvä yakitori eli grillattu kanavarras ei ole Osakassa koskaan kahta tai kolmea korttelia kauempana. Yakitoriravintoloissa ei tärkeillä eikä edusteta. Niihin piipahdetaan päivän päätteeksi rentoutumaan ja juomaan muutama olut vartaiden kanssa.
Grillattu kana on parhaimmillaan makunystyrät nyrjäyttävän orgastinen kokemus. Japanissa hehkuvilla hiilillä vartaissa kypsennettyä kanaa tarjoavat ruokalajiin erikoistuneet yakitori-ravintolat. Yleensä ne ovat vaatimattomia ja edullisia kansanpaikkoja, mutta mukaan mahtuu myös pilkuntarkkoja gourmet-suorittajia. Tasokkaista yakitori-ravintoloista kannattaa valita Takumi Naganuman Ayamuya (5-17-39 Fukushima, Fukushima-ku). Ayamuya oli maan ensimmäisiä Michelin-tähden napanneita yakitoriravintoloita, joten vartaat otetaan enemmän kuin vakavasti. Isäntä itse seisoo grillinsä takana kivikasvoisena ja muutenkin tunnelma on loistavista syötävistä huolimatta hieman alakuloinen.
Varrastettavaksi kelpaa kanasta kaikki sisäelimistä nahkaan, jopa rustot, mutta suosituimpia ovat tsukune-lihapullat ja reisipalat. Grillattuun vartaaseen kannattaa kokeilla myös maksaa, sydäntä, kivipiiraa ja rapeaksi paahdettua nahkaa. Vartaat viimeistellään soijasta, mirinistä ja sakesta kasaan keitetyllä tare-kastikkeella. Kymmenen varrasta kaalisalaatin ja pikkeleiden kera on yleensä riittävästi keskikokoiseen nälkään, mutta usein niitä tulee syötyä tuplasti enemmän.
Kun välipalanälkä yllättää, kannattaa suunnata takoyakien eli mustekalapalleroiden perässä Amerikamurassa, Osakan katumuodin ja nuorisokulttuurin keskuksessa. Kogaryu Takoyaki (2-18-4 Nishishinsaibashi) ei ole sen enempää kuin reikä seinässä, mutta kioskin mustekalapallerot ovat ansaitusti kulttimaineessa. Golf-pallon kokoiset, pilkotulla mustekalalla täytetyt taikinapyörykät saavat sisuksiinsa myös inkivääriä, kevätsipulia ja uppopaistettuja tempura-lastuja antamaan rapsakkuutta. Päälle lätkitään hiutalemaisia katsuobushi-lastuja, majoneesia ja HP-kastiketta muistuttavaa okonomiyaki-kastiketta. Polttavan kuumina suoraan hehkuvilta pannuilta myytävät kuulat ovat oivallinen välipala.
Kahviloita ja keittokursseja
Kahviloidensa kanssa osakalaiset ovat samanlaisia hössöttäjiä kuin muut maailman metropolien asukkaat: mitä kurttuotsaisempi päästä varpaisiin tatuoitu barista ja harvinainen Himalajan papu, sitä hienompaa. Hifistelyssä ei sinänsä ole mitään vikaa – keräileehän moni postimerkkejäkin – mutta huomattavasti tunnelmallisempia ovat vanhanaikaiset kahvilat, joita liki jokaisen kadunkulman vallanneet ketjupaikat eivät ainakaan vielä ole onnistuneet tappamaan sukupuuttoon.
Nuutuneen ostoskeskuksen kellarikerroksessa vuosikymmeniä vaikuttanyt Madura (1-3-1 Ekimae Daiichi Bldg, kerros B1) on riemastuttava esimerkki vanhan liiton kahvilasta. Tupakka käryää ja futuristinen space age -sisustus on silkkaa 1960-lukua.
”Paikan omistaja otti asiakkaat vastaan ulko-ovella, kunnes jäi eläkkeelle 101-vuotiaana”, ruoka-alan yrittäjä Yoko Inagaki muistuttaa.
Yoko Inagaki teki pitkän työuran ison elektroniikkajätin palveluksessa. Hän jättäytyi oravanpyörästä vuosikymmen sitten ja omistautui intohimolleen eli ravintoloille ja ruoanlaitolle. Osaka Kitchen -yrityksensä kautta Yoko Inagaki järjestää ruokakursseja kahden tai kolmen hengen ryhmille pienessä yksiössään. Opetus etenee erinomaisella englannilla ja tehtävät herkut ovat klassisinta osastoa gyoza-nyyteistä okonomiyakeihin. Yoko Inagaki toimii myös oppaana tutustuttaen ruokamatkailijoita Osakan loputtomassa ravintolaviidakossa. Kulmat tuntevan oppaan palkkaaminen on hyvä idea, vaikka kaupunki olisi jo aiemmilta käynneiltä tuttu.
”Upeinta Osakassa on se, että jokainen päivä tuo mukanaan jännittäviä löytöjä. Kaupunki on loputon runsaudensarvi, jota tutkiessa ei yksi elämä riitä kuin pintaraapaisuun. Tokiossa ruokapaikkoja voi olla enemmän, mutta täällä meno on rennompaa ja mutkatonta.”
