Jean-François Galtat, ystävien kesken Johnny, syntyi Champagnen maakunnassa, keskellä maailman kuuluisimpia viiniköynnöksiä. Vaikka Galtat’t olivat maanviljelijäsukua, on synnyinpaikka sinetöinyt Johnnyn kutsumuksen viinien parissa.

Maatalousinsinöörikoulusta valmistuttuaan Johnny kiersi maailman viinitiloja konsulttina, kohtasi vaimonsa ja päätyi perustamaan Suomen ensimmäisen ja arvostetuimpiin kuuluvan viinien maahantuontiyrityksen, Vindirektin.

Tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa viettävän Vindirektin portfoliosta löytyy tunnettuja brändejä, keräilijöiden himoitsemia harvinaisuuksia ja ennen muuta luonnonmukaisesti tuotettuja artesaaniviinejä. Kiinnostavien pientuottajien löytäminen on Johnnyn erityislahja.

Vaikka Johnny on työskennellyt lukuisilla tiloilla niin vanhassa kuin uudessa maailmassa ja opiskellut viinien valmistusta parhaissa laboratoriossa, hän tietää, että lempiviini valitaan aina tunteella eikä järjellä.

Maanläheisyys

Synnyin 200 asukkaan pikkukylässä nimeltä Faux-Vesigneul, 30 kilometrin päässä viinitarhoista. Sukuni on viljellyt vehnää, rypsiä ja sokerijuurikasta niin kauan kuin tiedämme. Ensimmäiset muistoni liittyvät traktorilla ajamiseen.

Maalaistaustani ansiosta olen aina tuntenut oloni kotoisaksi viinintuottajien parissa. Maatalousinsinööritutkinnon suoritettuani olisin voinut jatkaa vielä kaksi vuotta saadakseni enologin tutkinnon, mutta olin jo kyllästynyt opiskelemiseen. Viinin teossa tärkeintä on maaperän tuntemus, omin käsin tekeminen ja hyvä nenä.

Rakastan sitä, että luonto on lähellä Helsingissäkin. Ennen Suomeen muuttoa olin matkustanut valtavasti ja tavannut tuhansia ihmisiä, mutta suomalaiset tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen aitoudellaan ja maanläheisyydellään. Muistan alkuajoilta kotoisan paikan nimeltä Zetor – keskellä pääkaupunkia oli yökerho, jossa oli traktoreita!

Lähiruoka

Lauantaisin lounasaikaan koko Faux-Vesigneulin kylä tuoksui ranskanperunoilta. Itse kasvatetuista perunoista tehdyt ranskalaiset ovat edelleen parasta, mitä tiedän. Joka lauantaiaamu kylään kurvasi lihakauppias kuorma-autollaan, jolta perheenäidit menivät ostamaan lihaa viikonlopuksi.

Sunnuntailounaaksi isoäitini grillasi kanaa, jonka nautimme itse kasvattamamme salaatin kera. Lähellä virtasi pieni joki, josta kalastin ystävieni kanssa villitaimenia. Ne olivat meidän herkkuamme.

Muualla samppanjaa pidetään juhlajuomana, mutta Champagnessa se on osa arkea ja päivittäistä ruokavaliota. Saimme sitä naapureilta vaihtokauppana perunoita vastaan.

Ystävät

Opiskeluajat olivat opettavaisia. Tärkeintä jatkoa ajatellen oli, että opin pitämään hauskaa ja ystävystymään erilaisten ihmisten kanssa. Pidän edelleen yhteyttä koulukavereihini. Osalta ostan jopa viinejä.

1990-luvun alussa opiskelin vuoden Kaliforniassa, Davisin yliopistossa, joka on edelleen yksi maailman parhaita viinikouluja. Työskentelin laboratoriossa huippuammattilaisten kanssa, mutta vielä oleellisempaa oli tutustua opiskelijoihin, jotka tulivat eri puolilta maailmaa: Espanjasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Kaliforniasta, Ranskasta… Opintojen jälkeen pääsin töihin heidän viinitiloilleen.

Viinialassa parasta on yhteisöllisyys. Tuemme toisiamme, vaihdamme kontakteja ja päivän päätteeksi on hauska kokoontua yhteen nauttimaan lasi viiniä ja hyvää ruokaa.

Matkat ja seikkailu

Maatalouskoulun viinikerhon kanssa vietimme kaikki lomat ja viikonloput viinitiloilla. Meillä ei ollut yhtään rahaa, joten nukuimme autossa tai taivasalla. Vastapainoksi vietimme päivät Burgundin parhaiden tuottajien luona maistelemassa huippuviinejä.

Tutustuin vaimooni Montpellierissä. Hän opiskeli ranskaa ja minä enologiaa. Seurustelumme alkoi kaukosuhteena. Kaliforniasta palattuani työskentelin seitsemän vuotta ”lentävänä viinintekijänä”, eli viinikonsulttina. Tammikuusta toukokuuhun paiskin hommia Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ja syyskuussa palasin Ranskaan pohjoisen pallonpuoliskon sadonkorjuuta varten. Töiden välissä tapasimme myös Suomessa.

Kerran matkustin Australiasta Helsinkiin maateitse. Hongkongista pääsi silloin junalla Kiinan, Mongolian ja Venäjän kautta Helsinkiin. Vuotta myöhemmin matkustimme yhdessä Aasian halki Silkkitietä pitkin. Ylitimme koko Kiinan, aavikot ja sitten Kazakstanin ja Uzbekistanin – yhteensä viisi tuhatta kilometriä.

Ennen matkapuhelimia ja internetiä koimme itsemme lähes tutkimusmatkailijoiksi. Kävimme kaukaisessa luostarissa Tiibetissä ja kuulimme junamatkalla mongolien kurkkulaulantaa. Söimme samaa katuruokaa kuin paikalliset ja nukuimme missä pystyimme. Se oli siihenastisen elämämme parasta aikaa! Sittemmin olemme matkustaneet paljon myös kahden poikamme kanssa ja kannustaneet heitäkin kiertämään maailmaa.

Nykyisin liikun paljon pyörällä. Champagnessa meillä on sähköpyörät, joilla teemme yhdessä retkiä viinitarhoille ja kukkuloille.

Luovuus

Vaimoni Hanna Galtat on tekstiilisuunnittelija ja kuvanveistäjä. Hänen äitinsä työskenteli Kulttuurien museon johtajana ja hänen enonsa on tunnettu taidemaalari. Vaimoni suvun kautta minulle avautui täysin uusi maailma. Käymme paljon gallerioissa ja museoissa.

Eurooppalaisten viinintuottajien on nykyään mahdotonta kilpailla Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan kanssa; tuotantokustannukset ovat yli kaksinkertaiset. Toisaalta nyt on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä jotain uutta ja luovaa.

Monet hienot ranskalaistilat, joilla työskentelin 30 vuotta sitten, on lakkautettu. Kaikilla ei ole rohkeutta, osaamista tai intohimoa luonnonmukaiseen viljelyyn tai alkuviinien valmistukseen. Biodynaaminen viljely on aivan oma taiteenlajinsa. Emme voi kilpailla hinnoilla, mutta laadulla ja luovuudella kyllä.

Intohimon säilyttäminen

Muuttaessani Suomeen vuonna 1996 viinit alkoivat kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Minulla oli laaja viinintuottajaverkosto, joten uskaltauduin perustamaan oman maahantuontiyrityksen.

Olen varsin tyytyväinen saavutuksiimme. Aloimme tuoda maahan käsityöläisviinejä, jollaisia ei Suomesta vielä tuolloin saanut. Nyt tuomme Suomeen vuosittain lähes kaksi miljoonaa pulloa.

Tällä hetkellä olen todella innostunut yhteistyöstä uuden polven tuottajien kanssa. Nuorilla viinintekijöillä on fantastinen arvomaailma, enkä malta odottaa, mitä kaikkea he vielä innovoivat. Tiedän, että jotain jännittävää on tulossa, kenties aivan uudenlaista samppanjaa, joka yllättää minutkin!