Vitalie Taittingerin titteli on artistic director. Nimike on hieman harhaanjohtava, sillä työ on varsin konkreettisista: Vitalie johtaa Taittingerin markkinointia ja viestintää. Hänen vastuullaan ovat paitsi lehdistötiedotteet ja nettisivut, myös etiketit, pakkaukset, mainokset, tuotelanseeraukset, sponsorointiasiat ja sidosryhmille, kuten toimittajille ja maahantuojille, järjestettävät tapahtumat.
Lisäksi hän toimii brändilähettiläänä eli edustaa samppanjataloa eri tilaisuuksissa. Helsinkiin hänet lennätti Grand Champagne -tapahtuma, ja maahantuojan järjestämä cocktailtilaisuus.
Ehkä tittelin sijaan Vitalien työn voisi määritellä olevan kaikki mitä samppanjaa liittyy – miinus juoma pullon sisällä. Kyse on mielikuvista, eikä se ole aivan pieni asia, kun puhutaan samppanjasta.
Vitalie Taittinger ei vastaa vain mielikuvien rakentamisesta. Hänen tehtävänsä on myös ilmentää niitä itse. Hän on 37-vuotias samppanjatalon perijätär, joka poseeraa lehtikuvissa punaisella matolla Leonardo di Caprion kaltaisten elokuvatähtien kanssa ja jonka kasvot ovat tutut myös Taittingerin samppanjan omista mainoksista.
Ne ovat moderneja mukaelmia 1950- ja 60-luvun mainoksista, joissa poseerasi elokuvatähti Grace Kelly. Vanha mainoslause oli iskevä.
Useat viinitalot ovat perhedynastioita, mutta Taittingerin ytimessä on ydinperhe. Vitalie, Clovis ja heidän isänsä Pierre-Emmanuel. Kaikkia kolmea on liki mahdotonta saada samaan paikkaan samaan aikaan.
Taittinger on yksi harvoista yhä suvun omistuksessa olevista isoista samppanjataloista. Vuonna 1734 perustetun tilan hankki itselleen vuonna 1932 Pierre Taittinger. Hänen poikansa Claude – Vitalien setä – johti yritystä yli neljä vuosikymmentä ja nosti sen maailmanmaineeseen. Vuonna 2005 hän myi muun muassa hotellibisnekseen ja kristallilaseihin laajentaneen yritysryppäänsä amerikkalaiselle sijoitusyhtiölle. Kauppa aiheutti huolta Champagnessa, sillä uuden omistajan pelättiin etsivän pikavoittoja samppanjan laadun ja perinteiden kustannuksella.
Vajaata vuotta myöhemmin Vitalien isä Pierre-Emmanuel Taittinger osti samppanjatilan kellareineen takaisin 660 miljoonalla eurolla yhdessä paikallisen pankin kanssa.
Kuulostaa kummalliselta, että sukutilan jatkosta ei päästy sopimukseen perheen kesken.
”Luulen, että setäni ei halunnut jakaa unelmaansa. Kun vanhenee, voi olla tuskallista katsoa sivusta, kun muut kehittävät eteenpäin sitä, mitä itse on luonut”, Vitalie sanoo.
Hän sanoo arvostavansa setänsä jokaista päätöstä – myös samppanjatalon myyntiä, vaikka se tarkoitti perheelle valtavaa velkataakkaa.
”Talon uudelleen rakentaminen on vaatinut kaksi kertaa enemmän työtä. Toisaalta, se on antanut meille mahdollisuuden lunastaa oma paikkamme, sen sijaan, että olisimme vain perineet tilan.
Taittingerit olivat onnekkaita. Vaikka kauppa tehtiin sydämellä, se on osoittautunut myös taloudellisesti onnistuneeksi. Kymmenessä vuodessa 228-hehtaarisen tilan arvo on noussut merkittävästi ja yritystä on ollut mahdollista kehittää eteenpäin.
Suunta on selkeä. Vaikka Taittinger on arvosamppanja, kaikki kolme perheenjäsentä haluavat Vitalien mukaan korostaa, ettei samppanja ole vain luksustuote, vaan erinomainen viini.
Viinitilojen perilliset joutuvat usein kamppailemaan suvun odotuksia vastaan.
Vitaliella eikä hänen sisaruksillaan Clovisilla ja Clémencellä ollut sellaisia paineita.
”Äitini sanoi aina, että onnellinen lapsuus on paras lahja, mitä vanhemmat voivat antaa lapsilleen. Ja isämme on antanut meille tilaa ja vapautta.”
Vitalie kouluttautui parikymppisenä kuvataitelijaksi, ja teki työkseen kuvituksia.
Kun isä osti samppanjatalon takaisin, Vitalie tunsi tämän tarvitsevan tukea.
”Hän kieltäytyi aluksi, koska minulla ei ollut minkäänlaista kaupallista koulutusta. Se oli kova pala”, Vitalie kertoo. Muutaman viikon päästä isä kuitenkin tarjosi konsultin töitä, ja puolitoista vuotta myöhemmin hänet viimein pestattiin firmaan.
Tapa, jolla Vitalie päätyi mainoskuviin, kertoo sekin isän omapäisyydestä. Markkinointiosasto oli suunnitellut Vitalien johdolla kampanjan, palkannut mallin ja toteuttanut kuvaukset. Kun materiaali esiteltiin johtokunnalle, Pierre-Emmanuel sanoi sen olevan kaunis, mutta sekoitettavissa kilpailevien samppanjatalojen mainoksiin. Hanke jäi pöydälle.
”Lopulta kolme kuukautta myöhemmin isäni sanoi: Vitalie, ratkaisu on ilmeinen. Tiesin silloin, ettei mitään ollut tehtävissä.”
Oliko vaikea tilanne?
”Kyllä ja ei. Valokuvissa onnistuminen oli vaikeaa. Mutta… minulla on tunne, etten se ole minä. Näen julisteen joka päivä kun menen toimistoon, enkä silti näe siinä itseäni.”
Sukuyrityksessä auttaa se, että kolmikon luonteenpiirteet ovat erilaisia. Vitalie korostaa kokonaisvaltaisuutta ja jatkuvuutta, Clovis taas on impulsiivinen ja saattaa esimerkiksi saada päähänsä idean, että roseesamppanjalle tulisi suunnitella laukku, joka näyttää banaanilta.
”Se voi olla loistojuttu, mutta se ei ole ensimmäinen ajatukseni. Niinpä kyselen: Miksi banaani? Etkö pelkää, että samppanjan makua aletaan pitää banaanisena… Pyrin purkamaan idean osiin ja saamaan selville polun, mitä kautta hän on päätynyt siihen. Jossain matkan varrella saattaa olla ajatus, joka on minustakin hyvä.”
