Maailmanhistorian ensimmäinen hämärämies, tai ainakin sellaiseksi nimitetty, oli 500-luvulla eKr. elänyt kreikkalainen filosofi Herakleitos. Hän sai aikalaisiltaan lempinimen (tai pikemminkin haukkumanimen) ”Hämärä”, koska kaikki hänen juttunsa eivät aina olleet kovin kirkkaita ja selkeitä. Ainakaan useimpien kuulijoiden mielestä.
Runoilija Pentti Saarikoski sen sijaan piti Herakleitosta viisaana, ja hänen runoteoksensa Hämärän tanssit nimi viittaa juuri Herakleitokseen. Saarikoski ei suinkaan ollut hämärämiehen fanituksessaan yksin: antiikin filosofeista Herakleitos vaikutti suuresti esimerkiksi Platonin ja Aristoteleen ajatteluun. Myöhemmistä filosofeista erityisesti 1800-luvun lopulla elänyt Friedrich Nietzsche ammensi ajatteluunsa aineksia Herakleitokselta jälkeen jääneistä tekstikatkelmista.
Herakleitoksen kirjoituksista on tosiaan jäänyt jäljelle vain pieniä katkelmia. Niistä on päätelty hänen kirjoittaneen ja opettaneen ennen kaikkea mietelmiä ja aforismeja. Tunnetuin hänen mietelmistään on jatkuvaa muutosta kuvaava ajatus, että kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. Herakleitoksen mukaan kukaan ei voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä virta koostuu virtaavasta vedestä, joka on koko ajan uutta. Eikä virtaan astujakaan ole toisella kerralla sama kuin ensimmäisellä. Mekin muutumme jatkuvasti.
Yhdysvaltalainen viinikirjoittaja Jay McInery viittaa tähän Herakleitoksen ajatukseen kirjassaan The Juice (2012) ja kirjoittaa, että samalla tavalla kuin emme voi astua kahta kertaa samaan virtaan, emme voi myöskään juoda samaa viiniä kahdesti. Hyvä viini jatkaa koko ajan kasvamistaan ja kehittymistään. Viini kehittyy paitsi tynnyrissä ja pullossa, myös lasissa. Siksi se viini, jota nyt kulautat lasistasi, ei ole täysin samaa kuin se, jota viiden minuutin päästä hörppäät samasta lasista.
Viini elää, ja elämä tarkoittaa muutosta. Elävä tuli on liikkeessä koko ajan. Ne, jotka yrittävät pysäyttää viinin ja tehdä siitä sellaista, joka olisi aina samanlaista, yrittävät riistää viinin hengen. Koska viini elää koko ajan, viinintekijän täytyy olla skarppina, mikä on oikea hetki korjata rypäleet tarhoilta talteen, sillä seuraavana hetkenä ne eivät ole samoja rypäleitä: niiden aromiaineet ja niiden sokeri- ja happopitoisuus muuttuvat alati. Viinirypäle on liikkuva maali. Eikä se elävän aineen kanssa puljaaminen viinitilalla tosiaan lopu siihen, kun sato on saatu korjattua, puristettua ja pumpattua käymisastioihin. Viini jatkaa tyynesti elämäänsä jopa en jälkeen, kun viinin ystävä on juonut sen.
Me emme voi juoda samaa viiniä kahdesti senkään vuoksi, että yksikään elämän hetki ei ole toisen hetken kopio, ja viinin maku riippuu kovasti kontekstista. Se riippuu paikasta, seurasta, ruuasta, kelistä ja omasta vireystilastamme, puhumattakaan aiemmista kokemuksistamme sekä kaikesta siitä, mitä tiedämme tai luulemme lasissa olevasta viinistä. Olen huomannut, varsinkin omalla kohdallani, että erittäin merkittävä viinin makuun vaikuttava tekijä on tieto kyseisen viinin hinnasta.
Jokaisella on varmaan niitä kokemuksia, että lomamatkalla suurta ihastusta herättänyt viini ei kotona maistu ollenkaan samalta. Viini on jatkanut elämäänsä pullossa, mutta varsinkin tilanne, odotukset ja ehkä seurakin ovat toiset. Ja ihminenkin on muuttunut. Siksi viinikään ei ole sama. Juuri tässä on yksi viinin ihastuttavista piirteistä: se on villi. Se on hetken lapsi. Kun minulla on lasissani viiniä, minun on nautittava siitä juuri nyt, sillä tämä hetki ei tule koskaan toistumaan. Niin kuin ei mikään hetki elämässä.
