Kolumnit

Jaakko Heinimäki: Simuus ei ole sitruunasta kiinni

10.05.2021 Jaakko Heinimäki

Viiniä voi – ainakin puristien mielestä – valmistaa ainoastaan viiniköynnös-nimisen kasvin (Vitis vinifera) hedelmistä eli viinirypäleistä. Muilla käymistuotteilla on sitten muut nimet, ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin sellaiset käsitteet kuin marjaviini ja hedelmäviini ovat oksymoroneja eli ristiriitaisia ilmaisuja, samaan tapaan kuin ”naimisissa oleva poikamies”, ”jäätävä polte” tai ”hitaasti kiiruhtaminen”. No, kaikkia noita kolmea ilmiötä on kyllä olemassa, miksei sitten marjaviinejä ja hedelmäviinejäkin.

Mutta miksi marjoista tai hedelmistä käymisteitse valmistettuja juomia pitäisi ylipäätään kutsua viineiksi, kun niitä varten on suomen kielessä käyttökelpoinen ja kunnianarvoisa sana? Tarkoitan tietenkin simaa.

Sima on vanha viikinkien voimajuoma. Suomessa sitä alettiin juoda 500 vuotta sitten, sillä simaa tiedetään kuskatun 1500-luvulla Lyypekistä ja Riiasta Turkuun. Historiallisten lähteiden mukaan siman maahantuojana toimi muuan kauppiaanleski ja laivanvarustaja nimeltään Valpuri Eerikintytär Innamaa, vapun nimipäiväsankari siis, mikä on hauska sattuma, jos sattumia ylipäänsä on.

Valpuri Innamaa oli Turussa oman aikansa bosslady, ja kotikaupunki kunnioittaa hänen muistoaan peräti kahdella kadunnimellä, Valpurintiellä ja Valpuri Innamaan kadulla.

Valpurin maahantuoma sima ei muuten ollut mikään raittiusvaihtoehto kuohuviinille, sillä se saattoi olla alkoholipitoisuudeltaan jopa 17-prosenttista. Sima keveni kotikaljatasolle vasta 1800-luvun lopulla, jolloin siitä kehkeytyi raittiusväen suosima korvausjuoma kovemmille aineille. Sitä ennen sima oli kallis kartanoiden herkku. Se demokratisoitui vasta kun sokerin saatavuus helpottui ja hinta laski peruselintarviketasolle.

Siman alkoholipitoisuuden vähenemisestä voi kiittää (tai syyttää) ennen kaikkea työväenliikettä. Raittusaate levisi aikanaan erityisesti työväestön piirissä, ja juomalakot olivat Suomessakin tärkeä työläisten joukkovoiman osoitus 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Tämä selittää myös sen, miksi sima kuuluu niin olennaisesti vappuun, sillä samoihin aikoihin juomalakkojen yleistymisen kanssa vapusta tuli erityisesti työväenliikkeen juhla. Silloin oli kysyntää samppanjan korvaajalle, joka oli paitsi (käytännössä) alkoholitonta, myös edullista. Varsinkin vuosina 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki edisti siman yleistymistä suomalaisena kevään juhlajuomana. Sima myös yhdisti kirkkoa ja työväenliikettä, sillä 1900-luvun alussa raittiusliike alkoi toden teolla saada jalansijaa myös kristillisissä piireissä, sen vanhempaa perua se ei ole.

Meillä päin simaa tehdään yleensä sitruunasta ja sokerista, mutta simuus ei ole sitruunasta kiinni, muutkin raaka-aineet käyvät: esimerkiksi voikukat, horsman kukat, raparperi tai pihlajanmarjat. Siksikin olisi luontevaa jättää käsite ”viini” tarkoittamaan viinirypäleistä valmistettua juomaa ja kutsua muista raaka-aineista käytettyjä juomia simoiksi. ”Herukkasima” ja ”mustikkasima” jopa kuulostavat mehevämmiltä kuin ”marjaviini”.

Suomen kielen sana ”sima” lienee germaanista alkuperää, vanhastaan se on näillä kielialueilla esiintynyt, varsinkin kansanrunoissa, ennen kaikkea hunajaa merkitsevän ”mesi”-sanan parina. Vanhoista loruista siman poimi juomaa merkitsevään käyttöön kansanrunojen kerääjä Elias Lönnrot 1800-luvun puolivälissä.

Sima on hauska sana, ja sillä on äänteellisesti kaikki edellytykset kehittyä globaaliksi käsitteeksi. Sima, Suomen lahja alkoholia nauttivalle maailmalle. Ehkä herkulliset suomalaiset marjaviinit kannattaisi brändätä mieluummin simana kuin viininä? Varmaa nimittäin on, että ainakaan vientituotteiksi niistä ei viininä ole.

Lue lisää

Kesän viileimmät viinicocktailit – hyödynnä hanaviiniä!

17.06.2021 Viinilehden toimitus + kuva Laura Riihelä

Ihanat uudet perunat & niille sopivat viinit

10.06.2021 Taina Salovaara + kuvat Laura Riihelä

Uudistunut Viinilehti-sovellus on nyt täällä!

17.05.2021 Viinilehden toimitus