Kolumnit

Jaakko Heinimäki: Sosiaali- ja terveysviiniä

16.03.2021 Jaakko Heinimäki

Suomalainen alkoholipolitiikka tuntuu olevan kuin suoraan Augustinuksen seksiopeista sovellettua.

Vanhan sanonnan mukaan sellainen ihminen, jolla ei ole muita työkaluja kuin vasara, alkaa nähdä kaikki eteensä tulevat asiat nauloina. Tottumuksemme ohjaavat meitä näkemään maailman omien rajallisten ratkaisukeinojemme valossa. Eikä maailma silloin näyttäydy meille oikeassa karvassaan. Näemme vain sitä, mitä olemme tottuneet näkemään.

Suomalainen alkoholipolitiikka vaikuttaa juuri tällaiselta yhdellä työkalulla touhuamiselta. Kontrolliin, sääntelyyn ja rajoituksiin luottava alkoholipolitiikka näyttää perustuvan olettamukseen, että viina on kauhea ja vaarallinen asia, ja sitä ei pitäisi ihmisten juoda. Mutta koska ne perhanat kumminkin juovat, niin tehdään se juominen sitten mahdollisimman hankalaksi.

Tällainen ajattelu muistuttaa 300–400-luvun taitteessa jKr. eläneen kirkkoisä Augustinuksen käsitystä seksistä. Seksi oli hänen mielestään kauheaa ja syntistä, ja jos olisi mahdollista lisääntyä ilman seksuaalista kanssakäymistä, hurskas kristitty valitsisi hetkeäkään epäröimättä sen vaihtoehdon. Seksi oli Augustinukselle välttämätön paha, paino sanalla ”paha”. Avioliiton keskeinen tehtävä oli toimia seksinhallintainstituutiona, muodostaa sellainen rakenne, jossa tuo ilmeisen vastenmielinen ja vaarallinen touhu pysyy kontrollissa ja kohtuuden rajoissa.

Augustinus-paralla ei ollut muita työkaluja seksuaalisuuden ymmärtämiseen kuin leka, ja ikävä kyllä juuri hänen ajatuksillaan on ollut valtava vaikutus kristillisen seksuaalimoraalin ja avioliittoihanteen kehittymiseen, mutta ei niistä tässä yhteydessä tämän enempää. Puhutaan sen sijaan päihteistä.

Suomalainen alkoholipolitiikka tuntuu olevan kuin suoraan Augustinuksen seksiopeista sovellettua. Koska kaikki eivät voi ilmankaan olla (toisin kuin uljaat selibaattisankarit), pitää rakentaa kunnollinen kontrollisysteemi, jossa välttämätöntä pahaa voi harjoittaa hallitusti.

Olemme onnistuneet rakentamaan poliittisen järjestelmän, jossa mikä tahansa alkoholiin liittyvä nähdään päihdeongelmien kautta. Niinpä alkoholia pidetään alkoholipoliittisessa keskustelussa ensisijaisesti osana päihdeongelmaa. Sitä ei nähdä nautintoaineena eikä kulttuurituotteena, eikä alkoholikauppaa ajatella ensisijaisesti liiketoimintana. Kaikki viini on Suomessa sosiaali- ja terveysviiniä, ja sitä koskevat asiat käsitellään sosiaali- ja terveysministeriössä. Kun työkalupakissa on pelkkä vasara, kaikki mikä vähänkin törröttää, näyttää naulalta.

Juuri tässä on se kohta, jossa nyt tarvittaisiin näkökulman vaihtamisen taitoa. Päihdeongelmat eivät nimittäin johdu alkoholista. Ne johtuvat siitä, millainen ihminen on. Meissä on taipumusta riippuvuuksiin, ahdistukseen ja masennukseen. Niiden pirullisuus on siinä, että ne tekevät meistä oman itsemme pahimman vihollisen. Ruoka ei ole anorektikon tai bulimikon vihollinen eivätkä syömishäiriöt johdu ruuasta. Alkoholistin ongelmat eivät johdu viinistä, eivätkä hänen ongelmansa poistu sillä, että kaikki maailman alkoholi hävitetään. Ruoka ja viini ovat meidän ystäviämme, eivät vihollisia.

Syömishäiriöt ja päihdeongelmat kuuluvat ilman muuta sosiaali- ja terveydenhuollon kentälle. Mutta ruoka ja viini ovat eri asia kuin syömishäiriöt ja päihdeongelmat. Silti julkista keskustelua alkoholipolitiikasta hallitsee juuri tämä ongelmakeskeinen sosiaali- ja terveysnäkökulma. Ja juuri tuon näkökulman ylikorostuminen on pikemminkin osa ongelmaa kuin ratkaisua.

Vastaavia artikkeleita

Etämyynti – ja taas väännetään!

14.10.2020 Juha Berglund

Mika Vanne: Kielletään etämyynti, kielletään kaikki

08.09.2020 Mika Vanne

Selkeitä päätöksiä ja vapaampaa alkoholipolitiikkaa, kiitos! Yli 4 000 vastasi Viini-lehden vaalikoneeseen

17.04.2019 Samuli Pasanen