Aikojen saatossa merimiehet alkoivat suosia fryygialaismyssyä, ilmeisesti ilman sen kummempaa vapaussymboliikkaa. Villamyssy vain sattui olemaan mukavan lämmin vaatekappale. Asuste-evoluution myötä fryygialaismyssy typistyi päänmyötäiseksi, ja punaisesta piposta tuli kypäräsukeltajien epävirallinen ammattitunnus. Koko maailman tietoisuuteen punainen sukeltajapipo tuli ranskalaisen merentutkijan ja laitesukelluksen uranuurtajan Jacques Cousteaun tuottaman, ohjaaman ja tähdittämän tv-dokumenttisarjan Meren salaisuudet myötä. Sitä esitettiin vuosina 1967–1976.

Tonttulakki saattaa periytyä antiikista toista tietä kuin fryygialaismyssystä. Se voi tulla joulupukin hiippalakista, joka – kuten nimestäkin voi päätellä – on piispan hiippa. Joulupukin esikuva, 200­–300-luvun jKr. taitteessa, elänyt piispa Nikolaos ja hänestä maalatut ikonit ovat vaikuttaneet suuresti paitsi mielikuviin Santa Clausin eli joulupukin pukeutumisesta, myös käsitykseen hänen pikku apulaistensa eli tonttujen univormuista.
Mutta saattaa tonttulakki olla fryygialaismyssykin. Talvipäivänseisauksen seutu oli antiikin Roomassa merkittävää juhla-aikaa. Auringon jumalan syntymäpäivää vietettiin 25. joulukuuta. Samoille ajoille vuoden kierrossa sattui myös maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi vietettävä Saturnalia-juhla. Se tunnettiin varsinkin orjien juhlana, ja erityisen hienoa oli, jos Saturnaliaa saattoi juhlia vapautetun orjan punainen suippomyssy päässään.

Saturnalian perinteisiin kuuluivat lahjojen antaminen, piirileikit, porsaan syöminen, pippurilla, inkiväärillä ja kanelilla maustettujen porsaan muotoisten siirappipikkuleipien syöminen ja kynttilöiden polttaminen keskellä pimeää. Kun kristinusko alkoi levitä Rooman valtakunnassa, kristityt eivät kaihtaneet vanhoja pakanallisia juhlia. He antoivat niille uuden tulkinnan.
Jeesuksen syntymän sijoittaminen roomalaisen aurinkojumalan syntymäpäivään ei johtunut täsmällisestä tiedosta Jeesuksen syntymän päivämäärästä vaan siitä, että kristityt tulkitsivat vanhaa juhlaa oman uskonsa kautta. Koska Jeesusta kutsuttiin maailman valoksi, olivat muinaiset roomalaiset varhaiskristillisen tulkinnan mukaan aurinkoa juhliessaan tietämättään juhlineet Jeesuksen syntymää jo vuosisatoja ennen kuin Jeesus oli syntynytkään.
Myös monet antiikin Saturnalian juhlatavat siirtyivät luontevasti kristittyjen joulunviettoon ja levisivät Roomasta tänne asti: lahjat, piirileikit, kynttilät, kinkku ja piparit. Ja ehkä myös ne tonttulakit. Vapautetun orjan ilo on helppo tulkita koko kristinuskon perussanomaksi.

Myös glögi on tullut meidän joulupöytiimme antiikin Roomasta. Viinin maustaminen oli antiikin aikana yleistä, mausteilla korjattiin viinin pilaantumisen mukanaan tuomia makuhaittoja. Maustaminen ei silti ollut sattumanvaraista, sillä mausteet olivat suunnattoman kalliita.
Ensimmäinen tunnettu glögiresepti on Jeesuksen aikalaisen, roomalaisen kulinaristin Apiciuksen keittokirjasta. Apicius neuvoo lämmittämään kuusi mitallista hunajaa ja kaksi mitallista viiniä ja maustamaan seoksen murskatulla mustapippurilla, mastikalla (aniksen makuinen pihka), laakerinlehdillä, sahramilla sekä viinissä pehmeiksi liotetuilla paahdetuilla taatelinkivillä. Pitäisikö kokeilla?