Eilen saatiin odotettu päätös Euroopan unionin tuomioistuimelta niin sanotusta Alkotaksi-jutusta.
Päätöstä on ruodittu viimeisen vuorokauden aikana mediassa melko laajalti ja sitä on myös monelta osin tulkittu väärin. Viininystävien huoli on ollut suuri.
Viini-lehti kertoo nyt, mitä päätös käytännössä tarkoittaa.
Taustaa: Etämyynnin ja etäoston keskeinen ero ja niiden vaikutukset
Etämyynnissä tilattujen juomien kuljetuksesta vastaa myyjä tai myyjän lukuun toimiva taho. Etäostossa kuluttaja on itse vastuussa kuljetuksen järjestämisestä.
Etämyynnissä veroista vastaa myyjä, etäostossa puolestaan ostaja.
Etäosto on verojen keräämisen ja valvonnan kannalta Suomen valtiolle suotuisampi vaihtoehto. Käytännössä etäosto ja sen edellyttämä viinien kuljetuksen järjestäminen omatoimisesti vaikeuttaa viiniostoksia merkittävästi.
Pointti 1: Päätös koski tavaroiden vapaata liikkuvuutta
Toisista jäsenvaltioista tuotavien tavaroiden kauppaa ei pidä kohdella oikeudellisesti tai tosiasiallisesti huonommin kuin suomalaisten tavaroiden kauppaa. Jäsenvaltioiden talouksien välisen kilpailun ei pidä vääristyä. Vähittäismyyntiluvan vaatiminen on tuoreen päätöksen mukaan tällainen kielletty toimenpide.
”On katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista jäsenvaltion säännöstöä – jonka mukaan myyjä, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, tarvitsee vähittäismyyntiluvan voidakseen tuoda alkoholijuomia vähittäismyyntiin ensin mainitussa jäsenvaltiossa asuville kuluttajille tilanteessa, jossa myyjä huolehtii kyseisten juomien kuljetuksesta tai antaa sen kolmannen tehtäväksi – on pidettävä SEUT 34 artiklassa tarkoitettuna tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä.”
Eli: Vähittäismyyntiluvan vaatiminen johtaisi käytännössä etämyynnin kieltämiseen. Ulkomaisilla toimijoilla ei todellisuudessa olisi mahdollisuutta täyttää luvan edellytyksiä. Jos alkoholin etämyyntiä rajoitetaan vaatimalla myyjältä vähittäismyyntilupaa, on kyse vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta. Myyntiä toisesta jäsenmaasta ei siis päätöksen mukaan saa rajoittaa.
Pointti 2: Kansanterveydelliset haitat on pystyttävä todentamaan
Valtio voi edelleen perustella etämyynnin kieltämistä kansanterveydellisillä syillä. Sen pitää kuitenkin pystyä perustelemaan, ettei tavoiteltua päämäärää – ”tässä tapauksessa kansanterveyden ja yleisen järjestyksen suojelua” – saavuteta lievemmillä ratkaisuilla.
Jotta toisen jäsenmaan kautta tapahtuva myynti voitaisiin estää kansanterveyteen ja yleiseen järjestykseen liittyvillä syillä, pitää pystyä osoittamaan, että kyseessä oleva toimenpide on oikeasuhteinen tavoiteltuun päämäärään nähden ja että se ei ole mielivaltaisen syrjinnän keino tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peitelty rajoitus.
Tämän asian selvittäminen lankeaa Suomen oikeuslaitokselle. Asia on siis palautunut Helsingin hovioikeuden käsiteltäväksi.
Eli: Suomen valtiolla on nyt näyttövelvollisuus siitä, että kiellot tai rajoitukset ovat kansanterveyden vuoksi välttämättömiä. Toisin sanoen valtion pitää pystyä osoittamaan, että suomalaisen terveyden kannalta on parempi, että hän hoitaa tilaamiensa viinien kuljetuksen itse, kuin että kuljetuksen hoitaisi jokin toinen taho.
Viini-lehti jää mielenkiinnolla odottamaan tilanteen kehittymistä.
Tässä vielä EU-tuomioistuimen ratkaisu:
”SEUT 34 ja SEUT 36 artiklaa on tulkittava siten, että kun pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen jäsenvaltion säännöstön mukaan myyjä, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, tarvitsee vähittäismyyntiluvan voidakseen tuoda alkoholijuomia vähittäismyyntiin ensin mainitussa jäsenvaltiossa asuville kuluttajille tilanteessa, jossa myyjä huolehtii kyseisten juomien kuljetuksesta tai antaa sen kolmannen tehtäväksi, mainitut artiklat eivät ole esteenä tällaiselle säännöstölle, kunhan tämä säännöstö on sellainen, että sillä voidaan taata tavoitellun päämäärän toteuttaminen eli tässä tapauksessa kansanterveyden ja yleisen järjestyksen suojelu, tätä päämäärää ei voida saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä vähintään yhtä tehokkaasti eikä kyseinen säännöstö ole mielivaltaisen syrjinnän keino tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peitelty rajoitus, minkä selvittäminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana.”
