viinilehti-rgb Created with Sketch.

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA
Viikon viinivinkki

Viini-lehden Vuoden luomupunainen yrttiselle karitsalle

8 / 2018 Antti Rinta-Huumo

Punaviini Toscana

Karitsa kääriytyy Dijoniin ja yrtteihin

Tämä aromikas vuoden luomuviini on parhaimmillaan aromikkaan tumman lihan seurassa. Suosittelenkin tarjoamaan sitä tällä kertaa medium-kypsän karitsanlihan seurassa.

Puhdista fileestä ylimääräiset kalvot. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja pieni nokare voita. Lisää joukkoon valkosipulia ja muutamia timjaminoksia. Paista fileisiin kaunis pintaväri. Kun käännät lihat, lisää pannulle vielä reilu nokare voita ja lusikoi syntyvää voivaahtoa käännettyjen lihojen pintaan. Nosta lihat pannulta.

Hienonna reilusti lehtipersiljaa, timjamia ja minttua. Sekoita ne kulhossa ja painele yrttiseosta tiiviisti ruskistettujen fileiden ympärille.

Nosta uunivuokaan ja lämmitä vielä pikaisesti uunissa. Anna fileen vetäytyä noin 10 minuuttia ennen leikkaamista.

Lisukkeeksi lihalle sopii esimerkiksi voilla ja punaisella maidolla viimeistelty perunapyree.

Maistuvan kastikkeen annokselle valmistat helposti sekoittamalla valmiiseen majoneesiin oman makusi mukaan dijonsinappia, mustapippuria, sitruunanmehua ja suolaa.

Nosta perunapyreetä lautaselle ja asettele vetäytyneestä karitsanfileestä leikkaamasi viipaleet viereen. Lusikoi annokselle dijon-majoneesia ja tarjoile aromikkaan mehukkaan Vuoden luomupunkun kera.

Edellisen viikon viinivinkki

Vuoden luomuvalkoinen samettiselle keitolle

Spanier Gillot Riesling Kalkglimmer 2015

Valkoviini Rheinhessen
Lue lisää

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa tästä