Viikon viinivinkki

Maukas Corvina ja Rondinella -sekoitus Venetosta

7 / 2017 Antti Rinta-Huumo

Aromikas lammaspata viimeistellään chorizolla ja feta-juustolla

Tämänkertaisen viinin seurassa maistuu ensi viikolla alkavan hiihtolomakauden kunniaksi aromikas lihapata. Suosittelisin valmistamaan sen lampaanlihasta, mutta voit halutessasi käyttää myös nautaa.

Hanki esimerkiksi paistilihaa. Leikkaa liha kuutioiksi tai suikaleiksi. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja ruskista lihoihin kaunis pintaväri. Mausta suolalla ja pippurilla. Kun otat lihat pannulta, lorauta pannulle tilkka punaviiniä ja saat näin kaikki hyvät maut paistinpannulta mukaan.

Kuumenna toisessa padassa tilkka öljyä ja kuullota siinä runsaasti hienonnettua sipulia ja valkosipulia, sekä kuutioitua porkkanaa ja selleriä. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää joukkoon tomaattipyreetä ja pyörittele hetkinen. Lisää seuraavaksi pataan ruskistetut lihapalat, pannulta huuhtomasi paistoliemi, tomaattimurskaa, tuoretta timjamia ja rosmariinia sekä kuutioitua tai suikaloitua chorizomakkaraa. Hauduttele hetkinen.

Lorauta pataan vielä hieman punaviiniä ja lisää liha- tai riistalientä sen verran että kaikki raaka-aineet peittyvät. Lisää pataan vielä kivettömiä oliiveja ja paloiteltua aurinkokuivattua tomaattia.

Hauduttele hiljalleen padassa tai mikäli lähdet ulkoilemaan, voit nostaa padan myös uuniin.

Kun lihat ovat mukavan mureita ja pataruoka mehevöitynyt, tarkista maku.

Valmista padan lisukkeeksi riisiä tai perunamuusia. Nostele riisi tai perunat lautaselle ja kauho aromikasta lihapataa seuraksi. Viimeistele pata murentamalla pinnalle reilusti fetajuustoa.

Nauti luonteikkaan Ripasson kera.

Aiemmat viinivinkit

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mango-sitruunatartaletit ja makean maukas jalohomeviini

Raikas sitruunatäyte hyppää halaamaan makeaa mangokuutiota. Mango–sitruunatartaletit ovat kirpeän makea kevätherkku, joka saa hymyilemään. Seuraan sopii jalohomeinen viini, jonka aromeissa on kuivattua aprikoosia, appelsiinimarmeladia, hillottua ananasta ja karvasmantelia. Unohtumaton makunautinto.

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.