Viikon viinivinkki

Pfalzin herkkua rapeakuoriselle siialle

33 / 2015 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämän viikon herkullinen viinisuositukseni on Saksan Pfalzin viinialueen valkoviini. Viinissä on puhdaspiirteisen hedelmäinen tuoksu. Siinä on päärynää, omenaa ja sitrusmaisiakin vivahteita. Maku on kuiva, mutta miellyttävän hedelmäinen. Tuoksun aromimaailman lisäksi mausta voi aistia hentoa mineraalisuutta, persikkaa ja kukkaisuutta. Maun pehmeää hedelmäisyyttä ryhdittää eloisa hapokkuus, ja viini onkin raikkaan tasapainoinen. Kokonaisuus jättää varsin pitkään maistuvan, tasaisen jälkivaikutelman, joka nostaa miellyttävästi veden kielelle.

Paistettu kesäinen siika lepää aromikkaalla pilahviriisipedillä

Suosittelen pyöräyttämään tämän herkullisen viinin ja paistetun siian seuraan aromikkaan ja helposti valmistuvan riisilisukkeen.

Hienonna sipulia, pikkuriikkisen verran valkosipulia ja kuutioi pieneksi myös fenkolia.

Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja kuullota siinä sipulit ja fenkolikuutiot. Lisää hetkisen kuluttua joukkoon muutama lusikallinen tomaattipyreetä ja jatka kuullottamista.

Lisää seuraavaksi joukkoon pilahviriisi ja sekoita hyvin. Kuumenna toisessa kattilassa rapu- tai hummerilientä. Voit käyttää esimerkiksi liemitiivistettä. Kypsennä kunnes riisi kypsyy. Lisää joukkoon aivan loppuvaiheessa sulatettuja, hieman paloiteltuja katkarapuja.

Mausta suolalla ja reilulla puristuksella sitruunanmehua. Tarkista maku.

Laita kuumalle paistinpannulle reilu nokare voita ja siikafile nahkapuoli alaspäin. Paista kunnes kala on lähes kypsää. Käännä ja paista lihapuolelta vielä hetkisen verran. Varo kypsentämästä liikaa.

Nostele lautaselle mehevää pilahviriisilisuketta ja asettele kala nahkapuoli ylöspäin riisipedille. Korkkaa Neissin Pinot Grigio ja herkuttele.

Aiemmat viinivinkit

Haukiburgeri ja herkullisen marjainen roseeviini

Hauki hyppää kesäisen burgerin väliin – eikä todellakaan jää sivurooliin. Viimeistele burgeri miso-sitruuna-aiolilla ja marinoidulla punakaalilla, jotka tuovat makuun särmää. Viinipariksi sopii Viinilehden Vuoden roseeviini, jonka kypsän marjainen ja yrttinen

Paahdettu sydänsalaatti ja mineraalisen pirtsakka riesling

Tässä saattaa olla uusi suosikkisi kesäkattauksiin. Paahdettu sydänsalaatti on yhtä aikaa kaunis ja rento kesäherkku. Sen kruunaavat herkullinen burrata ja aromaattinen yrttimarinadi. Burratan suuntäyttävä mehevyys saa ryhtiä eloisan raikkaasta ja

Kesäinen karitsatoast ja eloisan monivivahteinen venetolainen

Tässä on kesän herkullisin leipä. Rennosti avotulella valmistettu karitsan ulkofilee saa potkua aasialaishenkisestä marinadista. Kokonaisuuden viimeistelee makean mausteinen venetolainen viini, jonka aromeissa on kuivattuja hedelmiä –täydellinen pari vivahteikkaalle toastille. Katso

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.