viinilehti-rgb Created with Sketch.

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA

Tilaa Suomen ainoa viiniin keskittynyt aikakauslehti!

TILAA
Viikon viinivinkki

Le Berger

40 / 2007 Aki Björklund2

Punaviini Etelä-Rhône

Arvio

Syksyinen viikko houkutteli valitsemaan suositusviiniksi Alkoon ilmestyneen uutukaisen, Le Berger –punaviinin Ranskan Rhône –joen suistosta. Viinin tuoksusta voi erottaa mustasävytteistä marjaisuutta, kuten karhunvatukkaa ja ylikypsää mustaherukkaa. Viiniä sävyttävät myös herkullinen, muheva maanläheisyys ja tuntuva mausteisuus. Tuoksua seuraava maku on sekin erittäin tummasävytteinen. Suutuntumaltaan viini on aluksi hyvin hedelmäisen mehevä. Maku saa kuitenkin ryhtiä hedelmähapokkuudesta ja kypsästä tanniinisuudesta. Mausteisen marjainen kokonaisuus jättää hieman pippurisen ja nahkaisenkin jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Syksyisen marjainen ja tummasävytteinen viini sopii tummien liharuokien – myös riistan kanssa. Kokeile Le Bergerille vaikkapa medium-paistettua ankanrintaa, jonka lisäkkeeksi valmistat mehevän sienirisoton. Hienonna risottoa varten salottisipulia, jonka kuullotat yhdessä riisin ja hieman pilkotun sienen kanssa (voit käyttää tähän mitä tahansa sientä). Kun riisi on kuullottunut, lisää hieman valkoviiniä ja sekoita, kunnes viini on imeytynyt. Lisäile riistalientä (esim. fondista valmistettua) hiljalleen aina kun neste on imeytynyt pois. Jatka nesteen lisäämistä koko ajan sekoittaen kunnes riisi alkaa olla al dente –kypsää, eli ”pureksittavan pehmeää”. Lisää lopussa vielä reilu nokare voita, hienonnettua persiljaa ja reilusti raastettua parmesan-juustoa. Tarkista maku ja tarjoile punertavaksi kypsennetyn, ohuiksi viipaleiksi leikatun rintafileen kera.

Edellisen viikon viinivinkki

Schloss Schönborn Riesling Trocken

Schloss Schönborn Riesling Trocken 2010

Valkoviini Rheingau
Lue lisää

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa tästä