Viikon viinivinkki

Intensiivistä aromikkuutta Madeiran saarelta

36 / 2018 Antti Rinta-Huumo

Yksinkertaisen hyvää Vahteran suklaakakkua makean madeiran seuraksi

Ainekset

Pohja

4 kananmunaa
1 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta

Täyte

3 dl kuohukermaa
1 dl hunajaa
1,5 dl kaakaojauhetta
1 dl aprikoosihilloa

Kuorrutus

150 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Valmistusohje

Pohja

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kaakao- ja leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos siivilän läpi munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun täytekakkuvuokaan ja paista kypsäksi 180 C uunissa.

Täyte

Mittaa kulhoon kerma, hunaja ja kaakaojauhe. Sekoita sähkövatkaimella varovasti kiinteäksi kreemiksi. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen, sivele aprikoosihilloa välipohjiin ja täytä välit tällä kaakaokreemillä. Tasoita reunat.

Kuorrutus

Kiehauta kerma, lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kun seos jäähtyy, kaada se kakun päälle ja levitä lastalla reunoihin. Anna jäähtyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Älä koskaan lisää suklaakuorrutukseen vettä, sillä se kovettaa suklaan rasvan. Silloin kuori menee helposti rikki, kun leikkaat kakkua.

Jos kuorrutusta jää, vatkaa se monitoimikoneessa kuohkeaksi tryffelimassaksi. Massasta voit pursottaa vaikka ruusukkeita kahvipöydän herkkupaloiksi.

Aiemmat viinivinkit

Nizzansalaatti ja klassinen Provencen rosee

Yksinkertaiset raaka-aineet pääsevät loistamaan kesäkeittiön klassikkosalaatissa. Tässä Välimeren helmessä yhdistyvät tonnikala, keitetyt kananmunat, perunat ja raikkaat vihannekset mutkattomasti ja ilman keittiömaratonia. Leveän marjainen ja aromikas roseeviini istuu mitä herkullisimmin perinteisen

Haukiburgeri ja herkullisen marjainen roseeviini

Hauki hyppää kesäisen burgerin väliin – eikä todellakaan jää sivurooliin. Viimeistele burgeri miso-sitruuna-aiolilla ja marinoidulla punakaalilla, jotka tuovat makuun särmää. Viinipariksi sopii Viinilehden Vuoden roseeviini, jonka kypsän marjainen ja yrttinen

Paahdettu sydänsalaatti ja mineraalisen pirtsakka riesling

Tässä saattaa olla uusi suosikkisi kesäkattauksiin. Paahdettu sydänsalaatti on yhtä aikaa kaunis ja rento kesäherkku. Sen kruunaavat herkullinen burrata ja aromaattinen yrttimarinadi. Burratan suuntäyttävä mehevyys saa ryhtiä eloisan raikkaasta ja

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.