Viikon viinivinkki

Jean Leon Terrasola Muscat

28 / 2007 Aki Björklund2

Arvio

Tälle viikolle olen valinnut aromikkaan mausteisen valkoviinin Espanjan Kataloniasta. Viinissä on avoin, kukkaisen rusinainen tuoksu, jossa on reilusti mausteisuutta ja sitrushedelmien piirteitä. Positiivisessa mielessä voisi sanoa että hennosti hunajainenkin tuoksu on varsin simamainen. Tuoksua seuraa lähes kuiva, aromeiltaan tuoksua myötäilevä maku. Viiniä ryhdittää tuntuva hapokkuus, joten kokonaisuus on lievästä makeudesta huolimatta hyvin ryhdikäs. Tasapainoinen viini jättää sitrusmaisen, makean mausteisen jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Aromaattisen mausteinen viini sopii oivallisesti vaikkapa itämaisittain valmistetun, mausteisen ruoan kanssa. Voit kokeilla sitä myös grillatun vaalean lihan kanssa. Valmista seuralaiseksi vaikkapa täytettyä, grillattua broilerin rintafileetä. Leikkaa fileen kylkeen ”tasku”. Hienonna täytettä varten tuoretta inkivääriä ja salottisipulia. Kuumenna paistinpannu ja freesaa inkivääri ja sipuli pienessä määrässä voita. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Täytä fileiden taskut ja sulje ne hammastikuilla. Grillaa fileet kypsäksi ja tarjoile basmatiriisin, sekä kylmän, hunajalla, suolalla ja pippurilla maustetun kermaviilikastikkeen kera.

Aiemmat viinivinkit

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mango-sitruunatartaletit ja makean maukas jalohomeviini

Raikas sitruunatäyte hyppää halaamaan makeaa mangokuutiota. Mango–sitruunatartaletit ovat kirpeän makea kevätherkku, joka saa hymyilemään. Seuraan sopii jalohomeinen viini, jonka aromeissa on kuivattua aprikoosia, appelsiinimarmeladia, hillottua ananasta ja karvasmantelia. Unohtumaton makunautinto.

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.