Viikon viinivinkki

Graffigna Malbec

26 / 2010 Aki Björklund2

Arvio

Tämän viikon viinivinkki on hyvin lompakkoystävällinen punaviini Argentiinasta. Viinissä on kypsän hedelmäinen, paahteinen ja mausteisen maanläheinen tuoksu. Aromeiltaan tuoksua seuraava keskitäyteläinen maku on tyyliltään myös mukavan mehevä. Siinä on tuoksun aromien lisäksi hieman kuivattujen hedelmien ja nahan aromeja. Pehmeät tanniinit antavat maulle selkärankaa. Tasainen, suunmyötäinen kokonaisuus jättää hennon savuisen jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Tämä Graffigna Malbec on mitä mainioin grilliviini. Se maistuu jo grillatessakin sellaisenaan. Viinin pehmeät tanniinit mahdollistavat sen tarjoamisen myös kypsänä tarjottavan vaalean lihan seuralaisena. Kokeile tällä kertaa vaikkapa aromikasta, täytettyä broilerin rintafilettä. Leikkaa fileeseen tasku joko päästä tai kyljestä. Valmista täyte. Leikkaa pieniksi kuutioiksi kylmäsavuporoa. Sekoita poron joukkoon kulhossa tuoretta timjamia, mustapippuria ja nokare hunajaa. Lisää smetanaa sen verran että saat täytteestä tiiviin massan. Täytä rintafileeseen leikkaamasi tasku poromassalla ja sulje esimerkiksi hammastikulla. Mausta broileri suolalla ja pippurilla. Muista kuitenkin että täytteen poro on varsin suolaista. Grillaa miedolla lämmöllä. Tarjoile aromikas broiskuherkku esimerkiksi kermaisen, juustolla ja paistetuilla sienillä höystetyn tagliatelle-pastan kera.

Aiemmat viinivinkit

Mac & cheese lantusta

Perinteinen mac & cheese saa hurmaavan säväyksen, kun klassikon päärooliin nousee makean maanläheinen lanttu. Lopputulos on täyteläinen, lohdullinen ja juuri sopivan yllätyksellinen. Itävaltalainen kuohuva grüner veltliner pippurisessa mausteisuudessaan ja yrttisyydessään

Rapubouillabaisse ja mausteinen provencelainen

Syvän aromikas ja mehevän samettinen äyriäiskeitto sopii niin juhlapöytään kuin arjen hemmotteluhetkeen. Appelsiinin, fenkolin ja harissan viimeistelemä keitto saa ihastuttavan seuralaisen ryhdikkäästä ja rodukkaasta provencelaisesta roseesta, jonka aromeissa on punaherukkaa,

Rustiikkinen kana-papukeitto ja vaaleanpunaiset kuplat

Rustiikkinen kana-papukeitto on champagnelaista arkiruokaa parhaimmillaan. Kotoisa ja lempeän makuinen keitto lohduttaa silloinkin, kun kevät etenee epäröiden. Pariksi sopii hienostunut roseesamppanja, jonka vadelmaiset ja kirsikkaiset kuplat yrttisillä vivahteilla tuovat annokseen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.