Viikon viinivinkki

Rodukasta valkoista siialle ja mehevälle ohralle

38 / 2015 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Itävaltalaisen valkoviinin hedelmäinen tuoksu on reilusti sitrusarominen. Siinä on myös persikkaa, melonia ja punaista omenaa. Kuiva maku on suutuntumaltaan ryhdikäs ja rodukas. Aromeiltaan maku seuraa tuoksua. Siinä on lisäksi mineraalisuutta ja persikan kiveä. Kokonaisuus saa ryhtiä eloisasta hapokkuudesta, joka kantaa makua veden kielelle nostattavaan jälkivaikutelmaan.

Täyteläisen mehevä ohralisuke valmistuu risoton tapaan

Tämän ryhdikkään valkoviinin seuraan suosittelen syyskuun viileissä illoissa maistuvaa mehevää annosta siiasta ja ohrasta.

Valmista aluksi lisuke kokonaisista tai rikotuista ohrasuurimoista risoton tapaan. Kuullota kattilassa tilkassa öljyä hienonnettua sipulia ja valkosipulia. Lisää ohrasuurimot ja pyörittele vielä hetkinen öljyssä. Lorauta joukkoon tilkkanen valkoviiniä. Voit käyttää tähän vaikkapa tätä aromikasta itävaltalaista.

Lämmitä toisessa kattilassa hummerilientä, jonka teet helpoiten vaikkapa liemitiivisteestä.
Aloita liemen lisääminen ohran joukkoon vähitellen. Lisää nestettä pikku hiljaa ja kerrallaan vain niin paljon että ohra juuri ja juuri peittyy. Muista sekoittaa taajaan.

Kun ohra alkaa olla hieman yli ”al dente” -kypsyyden, lisää joukkoon vastapuristettua sitruunanmehua ja viimeistele ohratto ranskankermalla, runsaalla määrällä hienonnettua ruohosipulia ja rouhaisulla mustapippuria.

Puhdista siikafileet ja poista ruodot. Kuumenna paistinpannussa nokare voita ja tilkka öljyä. Paista fileitä ensin nahkapuolelta. Kun olet saanut rapean paistopinnan, käännä fileet ja paista nopeasti lihapuolelta. Vältä kypsentämästä liikaa.

Nostele lautaselle mehevää ohralisuketta ja nosta siikafilee annokseen. Nauti Felsnerin kera.

Aiemmat viinivinkit

Majoneesimunat ja kukkaisen hunajaiset kuplat

Majoneesimunat ovat helppoa pikkusyötävää itsenäisyyspäivän juhliin. Kaada lasiin kukkaisen hunajaista kuohuviiniä. Pikkelöidyillä sinapinsiemenillä viimeistellyt majoneesimunat pyöristävät entisestään pehmeän kuohuviinin suutuntumaa. Viinin sitruksiset ja mineraaliset vivahteet viimeistelevät juhlallisen yhdistelmän. Katso viikon

Hirvipyörykät ja mehevän mehukas shiraz

Australialaisen shiraz’n maukas, kypsä hedelmäisyys muuttuu lähes makeaksi hirvipullien intensiivisen aromikkuuden ja tiivishenkisen kastikkeen ansiosta. Viinin makeat vivahteet, nahkaiset ja jopa pippuriset sävyt antavat mukavan lisän annoksen riistaiseen makumaailmaan. Katso

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Herkullisen runsas talven Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.