Viikon viinivinkki

Famiglia Bianchi Malbec

8 / 2010 Aki Björklund2

Arvio

Hiihtoloma-ajan tiimoilta olen valinnut tämän viikon vinkiksi mehevän, maanläheisen luumuisen, lämminhenkisen punaviinin Argentiinasta. Malbec –lajikkeesta valmistetun viinin tuoksussa on karhunvatukkaa, paahteisuutta ja multaisuutta. Tuoksua seuraava maku on sekin erittäin muheva ja maanläheinen. Tuoksun aromien lisäksi maussa on hieman savuisuutta ja kypsiä mustaherukan vivahteita. Melko runsaat, vaikkakin kypsän pehmeät tanniinit antavat makuun tarvittavaa ryhdikkyyttä. Kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, lähes ylikypsän luumuisen jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Mehevän hedelmäinen, suutuntumaltaan runsas punaviini on monikäyttöinen viini reilujen liharuokien seuraan. Talvisten kelien lämmikkeeksi voisit valmistaa tälle malbec-viinille vaikkapa täyteläisen runsasta lammaspataa. Ellet halua valmistaa pataa pitkään haudutettavista ruhonosista, voit valmistaa ruoan myös erilaisista paisteista. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi ja paista niihin kaunis pintaväri kuumalla pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuullota pannulla myös pieniä helmisipuleita, hieman murskattuja valkosipulinkynsiä, pilkottua porkkanaa ja lanttua, sekä puolitettuja herkkusieniä. Nostele joukkoon lihakuutiot, lisää reilusti timjamia, kokonaisia mustapippureita ja muutama laakerinlehti. Lorauta päälle lihalientä ja täyteläistä punaviiniä niin paljon että raaka-aineet peittyvät. Hauduta noin 150 asteisessa uunissa noin 1,5 – 2 tuntia. ”Upota” pataan raakoja, kiinteitä perunoita ja hauduta kunnes perunat kypsyvät. Tarkista maku ja tarjoile mehevän Malbecin kera.

Aiemmat viinivinkit

Karitsavartaat ja yrttisen vivahteikas libanonilainen

Tunnelma kuin kreikkalaisessa tavernassa! Grillatut karitsavartaat ja munakoisot maistuvat taivaalliselta tahinikastikkeen kanssa. Vartaiden yrttinen ja jogurttinen aromimaailma tuo herkullisesti esiin libanonilaisen punaviinin kypsää, maanläheisen marjaista ja mausteista makua. Luonteikkaan rustiikkinen

Nizzansalaatti ja klassinen Provencen rosee

Yksinkertaiset raaka-aineet pääsevät loistamaan kesäkeittiön klassikkosalaatissa. Tässä Välimeren helmessä yhdistyvät tonnikala, keitetyt kananmunat, perunat ja raikkaat vihannekset mutkattomasti ja ilman keittiömaratonia. Leveän marjainen ja aromikas roseeviini istuu mitä herkullisimmin perinteisen

Haukiburgeri ja herkullisen marjainen roseeviini

Hauki hyppää kesäisen burgerin väliin – eikä todellakaan jää sivurooliin. Viimeistele burgeri miso-sitruuna-aiolilla ja marinoidulla punakaalilla, jotka tuovat makuun särmää. Viinipariksi sopii Viinilehden Vuoden roseeviini, jonka kypsän marjainen ja yrttinen

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.