Viikon viinivinkki

Tiivishenkinen malbec kruunaa pääsiäispotkan

12 / 2016 Antti Rinta-Huumo

Pitkään hautuva herkku kruunaa viininystävän pääsiäisen

Tämän viikon lopulla vietetään pääsiäistä ja siihen liittyy perinteisesti lampaanlihan läsnäolo ruokapöydässä. Suosittelen valmistamaan tämän mehevän ja tiivishenkisen viinin seuraan pitkään haudutettua karitsanpotkaa.

Hienonna valkosipulia, rosmariinia ja timjamia kulhoon. Rouhaise joukkoon pippuria ja lorauta sekaan hieman piimää ja siirappia. Sekoita hyvin. Hiero tämä marinadi potkan pintaan ja anna maustua 4-6 tunnin ajan tai vaikkapa seuraavaan päivään.

Kuivaa pinta esimerkiksi talouspaperilla ja ota potkiin pintaväri kuumalla pannulla reilussa nokareessa voita. Asettele potkat uunivuokaan. Lisää reilulla suolalla maustettua vettä niin että lihat lähes peittyvät. Laita vuokaan vielä kokonaisia mustapippureita, laakerinlehtiä ja timjaminoksia. Voit halutessasi pilkkoa joukkoon vielä sipulia ja juureksia.

Kypsennä 110-120 asteisessa uunissa yön yli.

Valmista lisäkkeeksi kuutioituja uunijuureksia ja mehevää selleripyreetä. Selleripyreetä varten kuori ja paloittele mukulaselleriä ja hieman sipulia. Kuullota voinokareessa sellerit ja sipulit. Lisää punaista maitoa ja suolaa. Hauduta kypsäksi. Soseuta tehosekoittimessa tasaiseksi. Lisää voita ja kermaa saadaksesi haluamasi koostumuksen. Kun teet selleripyreestä tarpeeksi mehevän, et välttämättä tarvitse edes kastiketta.

Kaada lasiin Bousquetin malbecia ja nauti pääsiäisestä!

Aiemmat viinivinkit

Maissikeitto ja vienon makea luomuvalkoinen

Samettinen maissikeitto saa särmää Lähi-idän mauista, ja jemeniläinen chili-korianterisalsa zhug kruunaa annoksen. Täydellinen pari keitolle on vastavalittu Viinilehden Vuoden valkoinen luomuviini -kilpailun hopeamitalisti. Vienon makea, persikkainen ja kukkainen viini sointuu

Täytetty kantarellileipä ja herkullinen luomuvalkoviini

Loihdi metsäretken saaliista mehevän rapea leipä, joka sopii myös yhdessä jaettavaksi. Vastustamattoman kantarellileivän rinnalle sopii juuri Viinilehden Vuoden valkoiseksi luomuviiniksi valittu grüner veltliner. Maanläheisen aromikas leipä korostaa herkullisesti viinin hedelmäistä

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.