Viikon viinivinkki

Beringer Stone Cellars Chardonnay

15 / 2011 Aki Björklund2

Arvio

Tämän viikon vinkiksi olen nostanut tunnetun kalifornialaisen tuottajan, Beringerin mehevän valkoviinin. Chardonnay-lajikkeesta valmistetussa viinissä on runsas, kypsän hedelmäinen, lähes eksoottinen tuoksu. Siinä on erilaisten melonien, mangon ja paahteisen tammen aromeja. Tuoksua myötäilevä, eksoottinen maku on suunmyötäinen. Maussa on tuoksun aromien lisäksi kermaisuutta, pähkinää ja makeaa, tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta. Suutuntumaa ryhdittää eloisa sitrusmainen hapokkuus. Runsas kokonaisuus jättää tasaisen, varsin pitkän jälkivaikutelman.

Viinin seuraksi

Tuhti ja täyteläinen chardonnay-viini kaipaa ja myös kestää hieman rotevampaa ja runsaampaa ruokaa. Suosittelisin viiniä tällä kertaa vaikkapa kokonaisena paistetun possun sisäfileen kera. Puhdista file ylimääräisistä kalvoista ja mahdollisesta rasvasta. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota fileeseen kaunis pintaväri kuumalla paistinpannulla ja kypsennä loppuun uunissa. Anna vetäytyä hyvin folioon käärittynä. Lisäkkeenä voit tarjota samassa uunissa valmistettuja uunipunajuuria. Pese punajuuret ja kuivaa ne hyvin. Asettele foliopaperille. Mausta suolalla, pippurilla ja ripottele päälle balsamietikkaa. Lisää voinokareita ja sulje folio ”nyytiksi”. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Varo kuumaa höyryä avatessasi folionyyttiä. Leikkaa punajuuret vaikka neljään osaan. Kaada nyyttiin muodostunutta lientä vielä punajuurien päälle. Tarkista maku. Voit halutessasi valmistaa annokselle vielä helpon kastikkeen. Laita kattilaan kuohukermaa ja kanalientä. Keitä kasaan. Leikkaa purjosipulin vihreästä osasta renkaita. Purjoa saa olla runsaasti. Ryöppää renkaat nopeasti kiehuvassa vedessä ja jäähdytä kylmässä vedessä. Näin säilytät kauniin vihreän värin. Kun kerma ja kanaliemi ovat kiehuneet tarpeeksi paksuksi, lisää ryöpätyt purjosipulit joukkoon ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Asettele lautasen reunaan punajuuret, leikkaa vetäytyneestä possunfileestä kauniita viipaleita ja nosta lautaselle. Viimeistele annos purjokastikkeella ja nauti Beringerin Chardonnayn kera.

Aiemmat viinivinkit

Mehukkaan marjainen pinot noir ja sienirisotto

Jotkut viinit saavat heti miettimään, mitä hyvää niiden seuraksi voisi kokata. Cono Sur Single Vineyard Block 21 Pinot Noir 2023 on viini, johon on helppo ihastua.
Maineikkaan chileläisen tuottajan

Kurpitsagnocchit ja kukkaisen mausteinen pinot gris

Sadonkorjuukauden suosikkiraaka-aine kurpitsa taipuu näyttäväksi syysherkuksi. Pehmeät kurpitsagnocchit kruunaa pähkinäisen aromikas ruskistettu voikastike, joka tekee annoksesta vastustamattoman. Yhdistä mehevien gnocchien seuraan leveän hedelmäinen ja herkullinen pinot gris, jonka öljyinen suutuntuma,

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Luonteikas ja syksyisen herkullinen Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.